Pessin vanhemmat olivat maanviljelijä Mikko Pessi ja Iida Maria Vihonen ja puoliso vuodesta 1926 talousopettaja Martta Sinkkanen. Ylioppilaaksi Pessi tuli Käkisalmessa 1917 ja osallistui sekä Suomen sisällissotaan että Vienan retkiin. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1922 pääaineinaan meijerioppi sekä maanviljelyskemia, -fysiikka ja -oppi. Pessi työskenteli valmistuttuaan PorissaSatakunnan meijeriliiton sihteerinä, vuodesta 1924 vastaavassa toimessa Pohjois-Karjalassa ja vuodesta 1928 myös siihen liittyen Pohjois-Savon meijeriliiton sihteerinä. Vuonna 1938 hänestä tuli keskusosuusliike Hankkijan meijeri-, kone- ja tarvikeosaston johtaja ja koko osuusliikkeen toimitusjohtaja syyskuussa 1947, Taavi Arolan kuoltua. Pessi oli kuitenkin myös Hankkijan meijerikoneosaston johtaja aina vuoteen 1954 saakka. Hankkijan toimitusjohtajana Pessi työskenteli vuoden 1961 loppuun asti. Kauppaneuvoksen arvonimen 1949 saanut Pessi tunnettiin myös monista luottamustoimista ja karjalaisen kulttuurin tukemisesta, samoin kuin kirjallisista töistä, joista viimeinen ilmestyi postuumisti.[1][2][3]
Julkaisuja
Pohjois-Karjalan osuusmeijeriliiton 25-vuotiskertomus ja osuusmeijeriliike Pohjois-Karjalassa v. 1927, 1928
Lyhyt maitotalousoppi, 1930 (6. painos). Vilho Hirvensalo, Väinö Pessi