Uuden vuoden yö (joissakin lähteissä Uudenvuoden yö) on Yleisradion vuonna 1966 tuottama televisiosovitus Eeva-Liisa Mannerin näytelmästä, joka oli saanut kantaesityksensä vuotta aiemmin Tampereen Työväen Teatterissa. Samoin tamperelaisvoimin toteutettu televisioversio ensiesitettiin Yle TV2 -verkossa uudenvuodenaattona 1966. Sen ovat ohjanneet Eugen Terttula ja Jarmo Nieminen.[1]
Kirjailija Mannerin omien sanojen mukaan Uuden vuoden yö on ”pessimistinen ja epäystävällinen näytelmä ihmisistä, jotka elämä on pettänyt, tai jotka ovat itse pettäneet itsensä ja päätyvät lopulta hämmennykseen ja epätoivoon”.[1]
Näytelmän loppuratkaisua muutettiin myöhemmin, mutta televisioversiossa se on sama kuin kantaesityksessä.[1]
Rooleissa
Vastaanotto
Tampereen Työväen Teatterissa tapahtunutta kantaesitystä oli luonnehdittu suureksi teatteritapaukseksi ja ensimmäiseksi yritykseksi kuvata suomalaista sivistyneistöä. Katso-lehden ennakkoesittelyssä tv-version ensiesityksen sijoittamista nimensä ja tapahtuma-aikansa mukaisesti uudenvuodenaaton myöhäisiltaan pidettiin erinomaisena ratkaisuna.[1]
Lähteet
- ↑ a b c d e Uudenvuoden yön tylyt leikit, Eeva-Liisa Mannerin rohkea ja kaihtamaton näytelmä, Katso 52/1966. Viitattu 27.4.2014.