Tuulikki Maria Kuorikoski (s. 21. lokakuuta1944)[1] on suomalainen näyttelijä. Lähinnä kaakkoisen Suomen teatterilavoilla työskennellyt Kuorikoski on uransa aikana tehnyt useita roolitulkintoja musiikkinäytelmien subrettiosissa.
Kuorikoski aloitti ammattiuransa Mikkelin Teatterissa, jossa hän näytteli vuosina 1973–1977. Ura jatkui Savonlinnan Teatterissa 1977–1979. Vuodesta 1979 lähtien Kuorikoski oli kiinnitettynä Kotkan kaupunginteatteriin, josta hän jäi eläkkeelle vuonna 2010.[2]
Kuorikosken näyttämötöitä ovat muun muassa Kalevalan Aino sekä Kolmen sisaren Irina ja Masha. Hänellä on ollut rooleja myös klassikkonäytelmissä Nummisuutarit ja Juurakon Hulda. Näytelmässä Suomisen perhe hänellä oli Hildan osa.[3] Kuorikoskella on niin ikään ollut lukuisia laulutehtäviä opereteissa ja musikaaleissa.
Valkokankaalla Tuulikki Kuorikoski on nähty kahdesti. Vuonna 1982 hänellä oli sivuosa Mikko Niskasen ohjaamassa elokuvassa Ajolähtö. Vuonna 1989 hänet nähtiin Anna Jäppisen roolissa Visa MäkisenfarssissaRuuvit löysällä.