Tuomo Suntola (s. 1943Tampere) on suomalainenfyysikko ja tekniikan tohtori, joka on tunnettu erityisesti atomikerroskasvatuksen (engl.atomic layer deposition, ALD, aiemmin engl.atomic layer epitaxy, ALE) keksijänä ja kehittäjänä.[1][2] Tästä kemian tekniikkaan liittyvästä keksinnöstä hänelle myönnettiin miljoonan euron suuruinen Millennium-palkinto toukokuussa 2018. Atomikerroskasvatus on mahdollistanut muun muassa aiempaa tehokkaammat, pienemmät ja pienienergisemmät mikroprosessorit sekä muistipiirit ja täten taskuun mahtuvat tietokoneet; älypuhelimet.[3]
Suntola kävi koulua Turussa ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1962. Seuraavana vuonna hän ryhtyi opiskelemaan Teknillisessä korkeakoulussa. Hänen diplomityönsä (1967) käsitteli tutkapaikantimissa käytettyjä mikroaaltoalueen Schottky-diodeja. Jatko-opinnoissaan hän paneutui ohutkalvotekniikalla valmistettujen kytkinten toimintaperiaatteeseen ja valmistui vuonna 1971 aihepiiriin liittyvillä tutkimuksilla tekniikan lisensiaatiksi ja tohtoriksi. Hänen englanninkielinen väitöskirjansa oli otsikoitu Electrical Conduction and Switching in Chalcogenide Thin Films.[2] Suntola luennoi Tampereen teknillisessä korkeakoulussa (TTKK) puolijohdefysiikkaa vuosina 1972–1978 ja on toiminut saman yliopiston fysiikandosenttina vuodesta 1975.[4]
Suntola työskenteli perustutkintonsa jälkeen tutkijana Teknillisessä korkeakoulussa ja VTT:ssa vuosina 1968–1973. Keskeisen osan hänen työtään muodosti Vaisala Oyj:lle tilaustutkimuksena suunnitellun Humicap-kosteusanturin kapasitiivisen mittauselementin kehittäminen 1970-luvun alkuvuosina.[5][4] Hän siirtyi kutsuttuna Instrumentarium Oy:n ja Oy Lohja Ab:n palvelukseen (1974–1987). Hän esitteli vuonna 1974 atomikerroskasvatuksen (ALD < engl.Atomic layer deposition) periaatteet ja kehitti menetelmän käytännön soveltamiseen eli ohutkalvojen valmistukseen sopivia ALD-reaktorilaitteita. Hän kehitti työtovereineen elektroluminenssinäyttöjä.[4][6] Suntola toimi tämän jälkeen Mikrokemia Oy:n toimitusjohtajana (1987–1997) ja oli pääasiantuntijana Fortum Oyj:ssä (1997–2003). Suntola siirtyi eläkkeelle vuoden 2004 alussa. Monet Suntolan tekemistä keksinnöistä on patentoitu.[4]
Työnsä ohella hän on ollut muun muassa hallituksen varajäsenenä Tekniikan edistämissäätiössä sekä World Energy Councilin (WEC) työryhmän ”Energy Technologies for the 21st century” jäsen vuosina 2003–2004. Eläkkeellä ollessaan hän on toiminut muun muassa Picosun Oy:n hallituksen jäsenenä.[4]
Suntola on 1990-luvulta alkaen kehittänyt fysiikan teoriaa, joka hänen mukaansa korvaa suhteellisuusteorian sekä tavanomaiset kvanttimekaniikan ja kosmologian teoriat.[8] Teoria esiteltiin ensi kertaa Luonnonfilosofian seuran tilaisuudessa vuonna 1998, ja se on julkaistu kirjassa The Dynamic Universe[9][10]. Suomalainen tiedeyhteisö ei ole lähtenyt mukaan teoriaa koskevaan keskusteluun muutoin kuin kommentoimalla suhteellisuusteorian kieltämistä ilmiönä yleisellä tasolla.
[11][12][13][14][15]
Sähköteollisuusliitto SETELIn tunnustuspalkinto elektroluminenssinäyttöjen kehitystyöstä vuonna 1980
Outstanding Paper Award for Atomic Layer Epitaxy for Producing EL Thin Films, granted by the Society for Information Displays (SID), Yhdysvallat, 1980
Tekniikan edistämissäätiön kunniapalkinto elektroluminenssinäyttöjen ja niiden valmistustekniikan kehittämisestä vuonna 1981
Suomen Teknillisen Seuran (nykyinen Tekniikan Akateemisten Liiton) ja Tekniska Föreningen i Finland:in Suomalainen Insinöörityö 1985 palkinto elektroluminenssinäyttöjen kehityksestä.[6]
↑Suntola, Tuomo: The Dynamic Universe - Toward a unified picture of physical reality, s. 294-295. 4th painos. Physics foundations society and the Finnish society for natural philosophy, 2018. ISBN 978-1461027034
