Ennen kuin ihminen oppi tekemään tulta itse, tulta saatiin esimerkiksi salaman aiheuttamista metsäpaloista. Tuli otettiin talteen ja liekkiä pidettiin yllä. Jos se sammui, kytyä suojeltiin ja liekki saatiin syttymään uudestaan syöttämällä kydylle sytykettä kuten tuohenpalasia tai tervalastuja sekä puhaltamalla siihen happea.[2]
Menetelmiä
Hankaamalla
Tulen sytyttäminen tuliporalla
Tulipora on varhainen tulentekotyökalu. Se on puukeppi, jonka kärkeä pyöritetään toista puukappaletta vastaan. Näin syntyy kitkaa, joka kuumentaa porattavan kolon ja kepin pään. Koloon syntynyt puujauhe alkaa kyteä, ja kydystä voi tehdä liekin lisäämällä sytykettä sen päälle ja puhaltamalla sille happea.[2] Kun tuliporan ympärille kierretään lanka ja sen päistä vedetään, pora saadaan pyörimään nopeammin. Tällaisen tuliporan käyttöön tarvitaan kaksi ihmistä. Kun keppiin kierretty lanka kiinnitetään kaareen ja poraa painetaan alustaa vasten kivellä, pystyy yksi henkilö tekemään tulen.[3]
Tuli saadaan syntymään myös sahaamalla kovemmalla puulla pehmeämpää. Suomessa sahana on käytetty kuivaa koivua ja alustana vähätervaista keloa.[3]
Iskemällä
Tulen sytyttämistä iskemällä nykyaikaisilla tuluksilla
Iskemällä kahta kappaletta kuten tuluksia toisiaan vasten saadaan synnytettyä kipinä, joka saa taulan kytemään. Tuluksina on käytetty usein runsashiilisestä teräksestä tauottua tulusrautaa sekä piikiveä tai kvartsia. Nykyisin retkeilijät käyttävät teollisesti valmistettuja magnesiumpuikkoja. Taula voidaan valmistaa monenlaisesta materiaalista. Suomessa taula on valmistettu usein taulakäävästä. Amerikoissa ja Keski-Euroopassa tuluksina käytettiin usein hiillettyä lumppua eli pellavakangasta.[2]
Rautahiukkasten kuumia kipinöitä hyödynnettiin myös varhaisissa ampuma-aseissa, joita kutsuttiin piilukoiksi.[4]
