Tsugu Way on suomalaisen Hurriganes-yhtyeen viides studioalbumi, joka julkaistiin lokakuussa 1977. Levyllä on vaikutteita ajankohtaisesta punkista ja uuden aallon musiikista, mikä on kuultavissa kappaleiden hyökkäävyydessä ja nopeassa tempossa. Ruotsissa, Länsi-Saksassa, Ranskassa ja Britanniassa albumin julkaisi Sonet-yhtiö nimellä Use No Hooks.
Albumi äänitettiin Love Recordsin keskeneräisellä studiolla, ja levyn teossa olikin ongelmia puutteellisen kaluston ja tekniikan vuoksi. Tsugu Way jäi samalla viimeiseksi talousongelmiin ajautuneen Love Recordsin julkaisemaksi Hurriganes-albumiksi. Albumi miksattiin Ruotsissa Marcus Music -studioilla.
Tsugu Way menestyi Suomessa hieman heikommin kuin yhtyeen edelliset studioalbumit. Tähän on pidetty syynä talouslamaa, joka heikensi levymyyntiä. Albumi ylsi kuitenkin listan kolmannelle sijalle ja myi kultaa. Ulkomaiden versio Use No Hooks nousi Ruotsissa sijalle 19.
Vuonna 1976 Hurriganesilta oli ilmestynyt elokuva Kuumat kundit ja siinä kuultua musiikkia sisältänyt studioalbumi Hot Wheels, joka nousi neljäksi viikoksi Suomen listaykköseksi.[2][3] Yhtyeen suosio kasvoi myös Ruotsissa, missä Hot Wheelsistä muodostui Hurriganesin menestynein albumi.[4]
Kesällä 1977 Hurriganes oli suosionsa huipulla.[5] Kokoelma Sixteen Golden Greats nousi toukokuussa listan kolmanneksi ja hyvä myynti jatkui koko kesän.[6] Albumille sisältyi keväällä julkaistu single ”Good Morning Little Schoolgirl”, jolla yhtye otti ensimmäistä kertaa musiikkiinsa sävyjä muotiin nousevasta punkrockista. Juhannuksen aikoihin ilmestyi vielä kitaristi Ile Kallion ensimmäinen soololevy Irock.[7]
Kiireellisen aikataulun ja Love Recordsin vähenevien rahavarojen vuoksi Tsugu Way äänitettiin Loven omalla keskeneräisellä studiolla syyskuussa 1977. Äänittäjänä työskenteli Richard Stanley. Yhteistyötä hänen kanssaan jatkettiin parin vuoden tauon jälkeen, ja Stanley päätyi samalla sanoittajaksi ja tuottajaksi yhdessä Hurriganesin kanssa. Uusi albumi oli päätetty julkaista myös ulkomailla, minkä takia kaivattiin tuoreita ideoita, sillä kansainvälisen läpimurron ajateltiin olevan levystä kiinni.[1][9][10]
Tunnelma äänityksissä oli kireä. Love Recordsin studio ei ollut valmis, sillä kalustossa oli puutteita ja tekniikka petti jatkuvasti. Levyllä käytettiin Hurriganesin keikoilla käyttämää Roland Space Echo -nauhakaikulaitetta. Laulusoundi erosi siten merkittävästi aikakauden muista levyistä, mikä sai yhtyeen merkitsemään takakanteen levytysvuodeksi 1955. Koska studiolla oli hyvin vähän oheislaitteita, roudari Hande Mertanen joutui jatkuvasti tuomaan keikkabussista yhtyeen omia kaapeleita, mikrofoneja ja ynnä muuta toimivaa kalustoa. Vastoinkäymisistä huolimatta äänitykset olivat onnistuneita, ja laadun takaamiseksi Richard Stanley vei levyn Christer Bergin miksattavaksi Marcus Music -studiolle Tukholmaan.[11] Masternauha oli valmis 20. lokakuuta.[1]
»Mä en tiedä, mistä toi nimi (Tsugu Way) tulee. Siinä on varmaan käynyt niin, että Remu on kuullut jonkun englanninkielisen sanan ja kun se itse sen sanoo ja lausuu, niin se onkin sitten jotain ihan muuta. Mä sanoin Remulle, et toi nimi ei tarkoita kyllä yhtään mitään. Remu siihen, et tarkoittaa se. No, kerro sitten mitä se tarkoittaa! ’Emmä tiiä, mut kyl se jossain jotain tarkottaa’, selitti Remu.» (Ile Kallio, kitaristi.[12])
Basisti Cisse Häkkisen mukaan ”tsugu way” oli Hurriganesin ”omaa portugalia”, jota sen jäsenet viljelivät toisilleen keikoilla. Jälkeenpäin Richard Stanley sai selville, että sana tsugu tarkoittaa japanin kielessä kiveä, joka asetetaan isoon rakennukseen tai aitaan viimeisenä – viimeinen asia, joka tarvitaan, jotta jokin asia olisi täydellinen.[12]
Tsugu Wayn kansikuvan suunnitteli Ben Kaila. Siinä on sanottu yhdistyvän tehokkaasti eri vuosikymmenten näkemykset rock and rollin kapinallisesta katuromantiikasta.[12]
Musiikki
Albumilla on huomattavaa sen uusi aalto- ja punk-vaikutteet.[9] Tunnelmaa on kuvattu hyökkääväksi; kappaleet ovat nopeatempoisia ja Ile Kallion kitarassa on huomattavan paljon säröä.[13] Musiikki on kuitenkin lähempänä Dr. Feelgoodin kaltaisten rhythm and bluesiin pohjaavien pubrockyhtyeiden punkia kuin esimerkiksi Sex Pistolsin tai The Clashin vastaavaa. Ile Kallion mukaan Remu Aaltonen halusi tavoitella modernia äänimaailmaa hieman Eddie and the Hot Rodsin tyyliin. Lisäksi punk oli tyylilaji, johon Hurriganes haluttiin Euroopassa liittää. Sen sijaan Suomessa oli selvää, että punkin nimeen vannovat kriitikot tai heidän nuori kohdeyleisönsä eivät tulisi yhtyettä kyseiseen genreen hyväksymään.[14]
Tsugu Wayn materiaalissa yhdistyvät uuden aallon vaikutteet, 1960-luvun melodiat, raskas rhythm and blues ja yhtyeen tavaramerkki, rock and roll. Uuden levyn linja ei ollut äänitysten alkaessa kovinkaan valmiiksi hahmottunut. Koska materiaalia oli studioon mentäessä liian vähän, kokonaisuuden on sanottu kärsivän muutamasta keskeneräisen kuuloisesta ja täyteraidan oloisesta kappaleesta.[15] Cisse Häkkinen on kertonut, että yhtye yritti muuttaa tyyliään, mutta se ei kelvannut yleisölle, joka odotti vain rock and rollia. Tsugu Wayn rock and roll oli hänen mukaansa erilaista.[16]
Albumin lainakappaleet ovat peräisin 1960-luvulta. ”Walkin’ the Dog” on Rufus Thomasin hitti, joka julkaistiin myös The Rolling Stonesinesikoisalbumilla. Hurriganesin versiossa on huomattavaa Ile Kallion slide-kitarasoolo.[15] Kallio itse on kehunut kappaletta sanoen sen kulkevan kuin ”irtipäässyt juna”.[17] ”Hold Me Tight” on alun perin The Beatlesin kappale ja samalla Hurriganesin kolmas samana vuonna tekemä Beatles-cover. Remu Aaltonen ja Cisse Häkkinen jakavat sen lauluosuudet.[15]
Kesän keikkaohjelmistossa olivat tulleet tutuksi nopeatempoiset omat kappaleet ”Whadda Ya Do”, ”Looking for the Tsugu” sekä ”Bop-She-Bop”, jonka live-esityksissä Ile Kallio oli laulanut taustoja.[18] Albumin yleisestä tyylistä erottuu Stray Cats -tyyppinen ”Baby Got Your Note”, joka yhdistelee bluesia, jazzia ja rockabillyä.[13] Albumin sessioissa äänitettiin myös kappale ”Taking to the Road”, jota ei kuitenkaan julkaistu.[1]
Julkaisu ja vastaanotto
Myynti
Tsugu Way ilmestyi lokakuussa 1977.[1] Se nousi listalle marraskuussa ja oli neljäntoista viikon aikana parhaimmillaan kolmantena. Seuraavan vuoden puolella albumista myönnettiin kultalevy yli 25 000 myydyn kappaleen johdosta. Kaupallinen menestys oli hieman aiempaa heikompaa, sillä yhtyeen kolme edellistä studioalbumia, Roadrunner, Crazy Days ja Hot Wheels olivat kaikki listaykkösiä, minkä lisäksi niitä oli myyty platinalevyyn oikeuttava määrä, yli 50 000 kappaletta.[3][19]
Heikentyneisiin myyntilukuihin on pidetty syynä maailmanlaajuista talouslamaa. Monien mielestä Tsugu Way oli kaupallisesti täysi floppi, mutta Love Recordsin johtoportaan Otto Donner ei ollut pettynyt. Hänen mukaansa Hurriganes myi vallitsevissa oloissa joka tapauksessa poikkeuksellisen paljon levyjä: Tsugu Wayn kokonaismyynti ylsi 45 000:een kappaleeseen. Tämän on sanottu osoittaneen Hurriganesin selvän johtoaseman suomalaisessa rockmusiikissa.[16]
Remu Aaltonen piti albumia sen ilmestyessä yhtyeen parhaana saavutuksena. Musiikillisesti yhtye oli selvästi kypsynyt ja kehittynyt.[12] Myöhemmin hän on kuitenkin antanut levystä negatiivista palautetta. Hänen mielestään levyn kaikki asiat ovat outoja ja yhtye kärsi siitä, että se oli Loven uudella studiolla ”koekaniinin” asemassa.[16]
Myös Ile Kallio on kertonut, ettei ole tyytyväinen albumiin. Omien sanojensa mukaan hän on kuunnellut sitä kaikista Hurriganes-albumeista vähiten, eikä edes muista kaikkien kappaleiden nimiä. Tsugu Way ei ollut Kallion mielestä jäntevä tuotos Hot Wheelsin malliin. Sen sijaan kansikuvaa Kallio pitää todella onnistuneena.[17]
