Troodon (”haavoittava hammas”) on pienten, lintumaisten dinosaurusten suku, joka eli myöhäisellä liitukaudella 77,5–74,5 miljoonaa vuotta sitten, ja mahdollisesti myöhemminkin. Troodon oli hyvin laajalle levinnyt Pohjois-Amerikassa elänyt suku. Lajien jäänteitä on löydetty AlaskastaWyomingiin asti, ja mahdollisesti Texasista ja New Mexicosta.
Vanhemmissa lähteissä nimi kirjoitetaan Troödon, treema (¨) merkitsee o:iden kuulumista eri tavuihin.lähde?
Troodonit olivat varsin pieniä dinosauruksia, ne kasvoivat yleensä vain 0,9 metriä korkeiksi, 2,4 metriä pitkiksi,[1] ja 50 kiloa painaviksi. Suurimmat yksilöt olivat verrattavissa Deinonychuksen ja Unenlagian kanssa. Troodonilla oli pitkät, hoikat jalat sekä atleettinen ruumiinrakenne, mikä teki siitä hyvin nopean juoksijan. Molemmissa jaloissa oli suuri sirppikynsi, jolla se saattoi pitää kiinni saalistaan. Se pystyi käntämään kynnen ylös kun se juoksi. Troodonin ruokavalio koostui pääasiassa pienistä eläimistä, mutta sen rosoisilla hampailla saattoi myös repiä lehtiä.[2]
Aivot ja äly
Troodonia ja sen sukulaisia valesirppikynsiä pidetään älykkäämpinä kuin monia muita dinosauruksia, koska niiden aivo-ontelon koko suhteessa muuhun ruumiiseen on iso.[3]Troodon oli yhtä älykäs kuin nykyiset lentokyvyttömät linnut, mutta eivät lähelläkään keskivertonisäkkään älykkyyttä.[2]
Troodonilla oli poikkeuksellisen isot silmät ja se saalisti öisin.lähde?
Historia
Ensimmäinen Troodonin fossiili oli hammas, joka löydettiin myöhäisliitukauden Judith River -muodostumasta vuonna 1854.[3] Joseph Leidy nimesi ja kuvasi vuonna 1856 Troodonin tämän yhden hampaan perusteella. Koska koko suku perustuu vain hampaaseen, Troodonia pidettiin aluksi liskona, ja myöhemmin paksupäädinosauruksena ja jopa lihaa syövänä ornitopodina.[4]
Montanan myöhäisen liitukauden kerrostumista myöhemmin löydetyt hampaat kuitenkin vahvistivat, että Troodon oli dinosaurus.
Ensimmäiset Troodonille kuuluneet fossiilit hampaita lukuun ottamatta olivat Charles Mortram Sternbergin 1930-luvun alussa löytämä jalka, häntänikamia sekä käden osat. Sternberg nimesi sen Stenonychosaurus inequalikseksi vuonna 1932 ja luokitteli sen heimoon Coeluridae.
Toinen fossiili, Charles W. Gilmoren vuonna 1932 kuvaama alaleuka, sai nimen Polyodontosaurus grandis. Sternberg määritti sen myöhemmin, vuonna 1951, mahdolliseksi Troodonin synonyymiksi.lähde?
1987 Phil Currie siirsi Stenonychosaurus inequaliksen, Polyodontosaurus grandiksen ja Pectinodon bakkerinTroodon formosuksen synonyymeiksi.lähde?
Se että kaikki pohjoisamerikkalaiset troodontit kuuluivat samaan lajiin kyseenalaistettiin pian. Currie kollegoineen ilmoittivat vuonna 1990 että vaikka he uskoivat että Judith Riverin troodontit olivat kaikki T. formosuksia, muista muodostumista löydetyt fossiilit saattoivat kuulua muille Troodon-lajeille. Vuonna 1991 George Olshevsky siirsi fossiilin joka sai nimen Pectinodon bakkeri, mutta siirrettiin Troodon formosuksen synonyymiksi, nimelle Troodon bakkeri, ja moni tutkija (myös Currie itse) on siirtynyt pitämään alun perin Stenonychosaurus inequalikseksi nimettyä luurankoa Troodon inequaliksena.lähde?
Nykyään Pectinodon bakkeria pidetään omana lajinaan, ja Troodoniin uskotaan kuuluneen useita lajeja, mutta lisätutkimuksia tarvitaan vielä. Koska T. formosuksenholotyyppi on yksi ainoa hammas, Troodon saattaa olla nomen dubium.lähde?
Luokittelu
Troodon kuuluu valesirppikynsien heimoon. Ne olivat sukua Deinonychukselle, Dromaeosaurukselle ja Velociraptorille, jotka olivat myös pieniä, kahdella jalalla kulkevia, nopeasti liikkuvia lihansyöjädinosauruksia.[3]
Troodontidaen luokittelu Zanno et al. 2011 mukaan: