Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Triple H
Henkilötiedot
Syntynyt	27. heinäkuuta 1969 (ikä 55) Nashua, New Hampshire
Kansalaisuus	Yhdysvallat
Showpainija
Kehänimet	Triple H Hunter Hearst Helmsley Jean-Paul Lévesque Terra Ryzing Terra Risin' Terror Rising The King The Game
Aktiivisena	1992–2022
Pituus	193 cm[1]
Paino	116 kg
Kouluttajat	Killer Kowalski
Aiheesta muualla
corporate.wwe.com/who-we-are/leadership#paul-levesque
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Paul Michael Levesque^[2] (s. 27. heinäkuuta 1969 Nashua, New Hampshire, Yhdysvallat) on uransa lopettanut yhdysvaltalainen showpainija ja näyttelijä.^[3] Parhaiten hänet tunnetaan nimellä Triple H, joka on lyhenne hänen aiemmin käyttämästään nimestä Hunter Hearst Helmsley.^[4] Triple H on 14-kertainen maailmanmestari: yhdeksänkertainen WWE Championshipin mestari, viisinkertainen (WWE:n) raskaansarjan maailmanmestari ja voittanut Royal Rumblen vuonna 2002 ja 2016.TLC(09):ssä hän voitti Unified Tag Team Championship:n Shawn Michaelsin kanssa ^[5]
HHH on 188 senttiä pitkä ja painaa 116 kiloa. Levesque on myös näytellyt elokuvissa Blade Trinity ja The Chaperone.
Levesque on ollut naimisissa WWE:n johtajan Vince McMahonin tyttären Stephanien kanssa vuodesta 2003. Heillä on kolme tytärtä.

Triple H debytoi vuonna 1992,^[6] ja WWF:än hän siirtyi vuonna 1995. WWF-uransa alussa hän esitti snobia "siniveristä" Hunter Hearst Hemsleytä, joka oli rikkaasta perheestä ja hemmoteltu pilalle. Uransa alussa hän pysyi pienissä single- ja push-otteluissa, kunnes hän voitti Maksu-TV-debyyttiottelunsa Hardcore Hollya vastaan. Alun vihanpidot Rikishin ja Henry Godwinin kanssa johtivat hänen nousuunsa midcardista mahdolliseksi mestariehdokkaaksi. HHH alkoi saada kannattajia taakseen laajan liikearsenaalinsa ja näyttävän lopetusliikkeensä ansiosta. Hän pääsi vauhtiin, kun hän voitti Ahmed Jonhssonin King of the Ring-turnauksen finaalissa vuonna 1997.^[7][8] Myöhemmin HHH muodosti tiimin Chynan, Shawn Michaelsin ja Rick Ruden kanssa, ja näin D-Generation X ^[3] (tunnetaan myös lyhenteellä DX) oli syntynyt. Shawn Michaelsin loukkaannuttua vuonna 1998 Triple H otti ryhmän johtajan paikan ja samalla esitteli uudet jäsenet X-Pacin Road doggin ja Billy gunnin . Triple H johti "Porno-armeijaa" vuoden 1998 läpi ja kääntyi samalla ensimmäistä kertaa WWF-urallaan faceksi ja pian Triple H:sta tulikin yksi WWF:n suosituimmista painijoista. Noihin aikoihin Triple H voitti Intercontinental-mestaruuden Ladder-matsissa toiselta WWF:n nousevalta tähdeltä, The Rockilta. Hän ei kuitenkaan ehtinyt pitää mestaruutta kauan loukattuaan polvensa kyseisessä ottelussa. Kesäkuussa 2006 D-Generation X muodostettiin uudelleen Triple H:n ja Shawn Michaelsin voimin.

Triple H voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa 23. elokuuta 1999 Mankindilta, uhattuaan aluksi rikkoa selostaja Jim Rossin käden ellei saisi sille illalle mestaruusottelua. Tästä eteenpäin HHH otteli WWF:n suosituimpia tähtiä vastaan. Hän myös omaksui itselleen nimimerkin "The Game" - ja tuolloin alkanut heel-kausi jatkui muutaman kuukauden taukoja lukuun ottamatta vuoden. 2002 ensimmäisessä Rawssa Triple H palasi facena. Vuonna 2001 HHH&Steve Austin puolustivat Tag Team-mestaruuksiaan Chris Benoitia ja Chris Jerichoa vastaan. Jericholla oli Walls of Jericho lukittu Austinille, kunnes HHH juoksi takaa murtaakseen Walls of Jerichon, mutta laskeutui ikävästi polvelleen. Hänen reisilihaksensa repesi. Triple H joutui olemaan 8 kuukautta sivussa kehästä.

Vuoden 2000 alussa Triple H oli jo kolminkertainen maailmanmestari. Näihin aikoihin käytiin myös juonikuvio, jossa Triple H meni juonikuvioissa "naimisiin" Mr McMahonin tyttären Stephanien kanssa. Tämä juonikuvio kantoi Triple H:n uraa seuraavat pari vuotta.

21. toukokuuta 2001 Triple H kohtasi uransa vaikeimman kohdan loukatessaan jalkansa vakavasti eräässä RAW'n episodissa. Tämä onnettomuus piti HHH:n poissa kuvioista yli 7 kuukautta. Hän palasi vuoden 2002 ensimmäisessä RAW'n episodissa facena - ja suosionsa siivittämänä voittikin vuoden 2002 Royal Rumble -eliminointiottelun saaden ykköshaastajan paikan silloista hallitsevaa mestaria, Chris Jerichoa vastaan. Triple H:n ja Stephanien avioliitto oli juonikuvioissa vaikeuksissa, ja fanit halusivat ehdottomasti Triple H:n pääsevän Stephaniesta eroon. Stephanie yritti kovasti pitää kiinni miehestään ja jopa väitti olevansa raskaana. Tästä ilahtuneena Triple H suostui uusimaan vihkivalat, mutta saadessaan tietää Stephanien huijanneen, Triple H erosi hänestä. Tämän jälkeen Stephanie liittoutui hallitsevan mestarin, Chris Jerichon, kanssa.

Wrestlemania X-8:ssa Triple H voitti kiistattoman maailmanmestaruuden Stephanien estelyistä huolimatta. Kauan hän ei sitä pitänyt kun kuukauden päästä hän hävisi Hulk Hoganille, joka hävisi mestaruuden Undertakerille, joka voitti mestaruuden Judgement Dayssa ja hävisi mestaruuden Brock Lesnarin voittaessa WWE:n mestaruuden. Lesnar siirtyi WWE draftin takia SmackDowniin eikä RAW:illa ollut enää mestaria. Tällöin Eric Bischoff toi takaisin vanhan WCW:n maailmanmestaruus vyön ja antoi sen HHH:lle. World Heavyweight Championship vyö oli kehitetty.

Mestaruuden saatuaan Triple H muodosti uuden ryhmän, jonka tarkoitus kayfabessa oli pitää Triple H mestarina. Ryhmään otettiin ’parhaimmat painijat’, niin menneeltä ajalta (Ric Flair), nykyiseltä ajalta (Triple H) kuin tulevaltakin ajalta (Batista ja Randy Orton). Evolutionin tehtävänä oli nostaa kaksi painijaa (Batista ja Randy Orton) niin suuriksi tähdiksi kuin he vain voisivat tulla.

Triple H:n hävittyä mestaruutensa Wrestlemania XX:ssä Chris Benoitille, mestaruuden vei vuoden 2004 SummerSlamissa Randy Orton. Voittoa seuraavassa RAW'n jaksossa Orton ei luovuttanut Triple H:lle mestaruutta, jonka seurauksena Hunter erotti Ortonin Evolutionista ja voitti Ortonin kuukauden kuluttua Unforgiven PPV:ssä nousten jälleen mestariksi. Triple H:n mestaruus asetettiin avoimeksi hänen hävittyään ottelunsa RAW'ssa ristiriitaisesti. Triple H voitti kymmenennen mestaruutensa vuoden 2005 New Years Revolutionissa.

Seuraavien kuukausien aikana Batista kääntyi faceksi, ja voitettuaan Royal Rumblen Batista jätti Evolutionin ja haastoi Triple H:n mestaruusotteluun WrestleMania 21:een. Triple H hävisi mestaruutensa WrestleManiassa ja uusintaottelunsa Backlashissa ja Vengeancessa. Viimeisimmän häviön jälkeen Triple H piti parin kuukauden tauon painimisesta. Hän palasi Rawiin WWE:n Homecomingissa ja siellä voitti Ric Flairin kanssa Chris Mastersin ja Carliton joukkueottelussa.

Palattuaan takaisin painin pariin, Triple H aloitti juonikuvion hänen pitkäaikaisen ystävänsä, Ric Flairin kanssa. HHH syytti Flairia siitä ettei hän ollut enää samanlainen kuin ennen. Taboo Tuesday -tapahtumassa fanit äänestivät heidät kohtaamaan Steel Cage-matsissa, jossa panoksena oli Ric Flairin Intercontinental-mestaruus. Ric Flair voitti ottelun karattuaan häkistä. Tämä ei kuitenkaan lopettanut juonikuviota, ja Triple H kävi vielä toisen väkivaltaisen ottelun Flairin kanssa Survivor Series -tapahtumassa, Last Man Standing-ottelussa ja voitti Ric Flairin.

Triple H:lla oli lyhyt feudi Big Show:n kanssa, kun Show oli suivaantunut Triple H:lle siitä kuinka hän oli kohdellut Ric Flairia menneinä kuukausina. Tästä vihanpidosta Triple H siirtyi eteenpäin ja voitti turnauksen, jonka palkintona oli mestaruusmatsi WrestleManiassa WWE-mestaruudesta John Cenaa vastaan. HHH hävisi tämän ottelun, kuten myös tätä seuraavan Triple Threat-ottelun Backlashissa.

Shawn Michaelsilla ja Vince McMahonilla oli päällä verinen feudi vuoden 2005 lopusta lähtien. Alkukesästä alkoi esiintyä huhuja D-Generation X'n uudelleenyhdistymisestä, ja huhut voimistuivat entisten DX'n jäsenten tehdessä kuuluisia 'Crotch Chop'-liikkeitään otteluissaan, mm. WrestleMania 22:ssa. Triple H:kin aloitti feudin Vince McMahonin kanssa tämän evätessä Triple H'lta mestaruusottelumahdollisuudet.

Huhuja vahvisti myös se, kun WWE:n huutokaupassa myytiin WWF 1998 lehtiä, joissa oli kumpienkin Shawn Michaelsin ja Triple H:n nimikirjoitukset. Samalla pistettiin myyntiin DX DVD:itä ja T-paitoja, kuten myös toimintafiguureja, joissa olisi Shawn ja Triple H kummatkin heidän DX asusteissaan. DX'n paluusta kertova Vengeance-PPV'n mainos julkistettiin internetissä monta viikkoa ennen virallista yhdistymistä.

12. kesäkuuta D-Generation X lopulta palasi yhteen kahden entisen jäsenen voimin. Keskellä Triple H:n gauntlet matsia Spirit Squadia vastaan, Shawn Michaels tuli auttamaan vanhaa kaveriaan. Kun he olivat hoidelleet Spirit Squadin, he ilmaisivat selkein kädenliikkein olevansa tyytymättömiä Vince McMahoniin. DX voitti Spirit Squadin 5 vs. 2 tasoitusottelussa Vengeancessa, 25. kesäkuuta. Voiton jälkeen he alkoivat pilailla Spirit Squadin, Vincen, Shanen ja Jonathan Coachmanin kustannuksella. Sitten he voittivat Spirit Squadin Saturday Night's Main Eventissä 5 vs. 2 eliminaatiotasoitusottelussa.

SummerSlamissa D-Generation X kohtasi Vince McMahonin ja tämän pojan Shane McMahonin. DX voitti ottelun, vaikka Umaga hyökkäsikin heidän kimppuunsa ottelun aikana. DX'n ja McMahonien feudi siirtyi sivuun Unforgivenin jälkeen, McMahonien hävittyä DX'lle 2vs3 tasoitus-Hell in a Cell-ottelussa. DX hajosi väliaikaisesti New Year's Revolution 2007:ssä, jossa Triple H loukkaantui.

Triple H teki paluun Summerslammissä, jossa hän voitti King Bookerin. Pari kuukautta myöhemmin hän voitti WWE:n mestaruuden juuri sen ilmaiseksi saaneelta Randy Ortonilta, mutta hävisi sen takaisin heti samana iltana, kun Orton peittosi hänet RKO:lla selostajanpöytää Last Man Standing-matsissa. Vuoden 2008 alussa Triple H otteli Ric Flairia vastaan. Voitolla hän olisi päässyt Royal Rumbleen ja lopettanut Ric Flairin mahtavan uran. William Regal kuitenkin löi Ric Flairia nyrkkiraudoilla kun HHH yritti Selättää Flairin Pedigreen jäljiltä. Joten Flairin ura jatkui ja Triple H ei päässyt Royal Rumbleen. Seuraavassa Raw:ssa Triple H kohtasi William Regalin ja voitti hänet, mutta päästäkseen Royal Rumbleen hänen piti voittaa vielä Snitsky ja Mark Henry. Voitettuaan heidätkin Triple H pääsi Royal Rumbleen, jossa oli Rumblessa kehään palanneen John Cenan kanssa viimeisenä kehässä. Cena kuitenkin pudotti Triple H:n kehästä FU:lla ja pääsi WrestleManiaan.

No Way Outissa Triple H voitti Elimination Chamberin, ja pääsi WWE:n mestari Randy Ortonia ja entistä WWE:n mestaria John Cenaa vastaan Triple Threat matsiin WrestleManiaan. WrestleManiassa Triple H teki Pedigreen Cenalle ja ottelu näytti ratkaistulta, mutta Orton tuli takaapäin, potkaisi HHH:ta päähän ja selätti Cenan. Backlashissä JBL:n oli määrä kohdata Orton mestaruudesta single-matsissa. Mutta Triple H pääsi otteluun mukaan voitettuaan JBL:n ja Ortonin tasoitusottelussa eräässä Rawissa, jonka jälkeen hän hävisi JBL:n kanssa tasoitusottelun John Cenalle , joten ottelu oli Fatal Four Elimination-ottelu. Triple H voitti ottelun eliminoimalla viimeisenä Randy Ortonin. Seuraavassa Rawissa Triple H kukisti Ortonin uusintaottelussa. Orton sai vyöstä vielä kaksi revanssia, aluksi Steel Cage-ottelu Judgment Dayssä ja sitten Last Man Standing-ottelu. HHH voitti lyötyään ortonia lekalla päähän. One Night Standingissä. Night of Champions-tapahtumassa Triple H voitti John Cenan ja piti mestaruutensa. Vuoden 2008 WWE Draftissa Triple H siirrettiin Raw’sta Smackdowniin. The Great American Bashissä Triple H puolusti mestaruuttaan onnistuneesti Edgeä vastaan.

25. heinäkuuta SmackDownissa oli kuuden miehen Battle Royal WWE-mestaruuden ykköshaastajan paikasta, jossa Jeff Hardy, Umaga, Mr. Kennedy, M.V.P, Big Show ja The Great Khali. The Great Khali voitti kyseisen ottelun. Khali ja Triple H ottelivat WWE:n mestaruudesta SummerSlam -tapahtumassa, mutta Triple H jatkoi mestaruuskauttaan. No Mercyssä D-Generation X yhdistyi jälleen, sillä John Morrison ja The Miz olivat mollanneet heitä 28.lokakuuta ECW:ssä, jolloin vuorostaan DX pilkkasi heitä heidän High School -kuvillaan seuraavan viikon RAW'ssa.

Survivor Seriesissä Triple H menetti WWE-mestaruutensa Edgelle, joka teki paluun toivuttuaan ottelusta Undertakeria vastaan Hell In A Cell -ottelussa SummerSlamissa. Hämärien juonikuvioiden vuoksi Edge korvasi Jeff Hardyn.

Vuoden 2008 Armageddonissa Triple H sai tilaisuuden voittaa WWE-mestaruus takaisin Edgen, Jeff Hardyn ja hänen välillä käytävässä ottelussa, mutta Hardy vei mestaruuden selättäen Edgen. Triple H karsiintui Elimination Chamber matsiin joka taistellaan WWE-mestaruudesta. Triple H voitti WWE Championshipin jolloin hänestä tuli 8 kertainen WWE Champion mikä rikkoi The Rockin ennätyksen joka oli ollut 7 kertaa WWE Champion.

16. helmikuuta 2009 Rawissa Triple H tuli auttamaan Stephanie ja Shane McMahonia, Randy Ortonin hyökättyä heidän kimppuunsa. 20. helmikuuta Smackdownissa Jim Ross haastatteli Triple H:ta. Haastattelun aikana näytettiin kuvamateriaalia Rawin tapahtumista 16. helmikuuta. Ross kysyi Triple H:lta miltä tämän näkeminen hänestä tuntui. Vastauksena tähän hän tunnusti (5 vuoden naimisissa olon jälkeen) että Stephanie McMahon on hänen vaimonsa, Vince McMahon hänen appensa ja Shane hänen lankonsa. Tämä vuoksi feudi Triple H:n ja Ortonin välillä kasvoi. 23. helmikuuta Rawissa Triple H ja Randy Orton kohtasivat kehässä toisensa ennen kuin Triple H ajoi tämän sekä Ted DiBiasen ja Cody Rhodesin (jotka tunnettiin tag teamina nimeltä The Legacy) ulos kehästä sledgehammerilla. Viikkoja myöhemmin ilmoitettiin että Triple H puolustaisi mestaruuttaan Ortonia vastaan WrestleMania XXV:ssä. Tapahtumassa Triple H selätti Ortonin ja säilytti mestaruutensa. Backlash 2009 tapahtumassa Triple H, Batista ja Shane McMahon kohtasivat Ortonin sekä Legacyn kuuden miehen tag team ottelussa WWE Championshipistä. Triple H hävisi mestaruuden yritettyään estää Batistaa iskemästä Cody Rhodesia tuolilla, jolloin Orton iski Triple H:lle RKO:n ja Punt Kickin. Ortonista tuli uusi WWE Champion ja Triple H joutui kuuden viikon sairauslomalle.

10. elokuuta Rawissa videolla Triple H tapasi Shawn Michaelsin joka työskenteli (juonitarinan mukaan) Texasilaisessa kahvilassa kokkina. Videoiden edetessä Triple H yritti saada Shawnin palaamaan WWE:hen. Monien tapahtumien jälkeen Michaels suostui palaamaan 17. elokuuta yhteen ja D-Generation X oli jälleen kerran yhdistynyt. Sen jälkeen he aloittivat lyhyehkön feudin Legacyn kanssa. Ensimmäiseksi he kohtasivat Legacyn SummerSlam (2009) tapahtumassa jonka DX voitti. Breaking Point tapahtumassa Legacy voitti DX:n submissions count anywhere matsissa. Feudi päättyi Hell in a Cell (2009) tapahtumassa jossa DX voitti Legacyn Hell in a Cell matsissa. WWE TLC: Tables, Ladders & Chairs tapahtumassa DX voitti Big Show’n ja Chris Jerichon ja samalla Unified WWE Tag Team Championshipit Tables, Ladders and Chairs matsissa. 8. helmikuuta 2010 Rawissa DX hävisi mestaruudet The Mizille ja Big Show’lle.

21. helmikuuta Triple H osallistui Elimination Chamberiin WWE Championshipista mutta ei kuitenkaan onnistunut voittamaan ottelua. Viikkoja myöhemmin hän joutui Sheamusin hyökkäyksen kohteeksi, sillä Sheamus syytti Triple H:ta WWE Championshipin häviämisestä. Tämä johti heidän väliseensä otteluun WrestleMania XXVI tapahtumaan jonka Triple H voitti. Seuraavana päivänä Rawissa Sheamus hyökkäsi taas Triple H:n kimppuun tämän esittäessä jäähyväispuhetta Shawn Michaelsille joka joutui lopettamaan uransa. Sheamusin hyökkäys uusintaotteluun Extreme Rules tapahtumassa. Extreme Rulesissa Sheamus hyökkäsi Triple H:n kimppuun show’n alussa ja tämän myös voitti itse ottelun. Samana iltana Triple H loukkasi hauislihaksensa. Triple H palasi WWE Fan Apprecation tapahtumassa 30. lokakuuta. Tapahtumassa hän voitti Alberto Del Rion. Tribute to the Troops 2010 tapahtumassa Triple H ja Shawn Michaels tekivät vielä yhden illan esiintymisen DX:nä. 12. marraskuuta radiohaastattelussa Triple H ilmoitti tekevänsä varmasti paluun ennen WrestleManiaa.

Triple H teki paluunsa 21. helmikuuta Rawissa heti tämän jälkeen kun The Undertaker oli myös tehnyt paluunsa. Molemmat miehet katsoivat WrestleMania XXVII logoa mikä viittasi heidän väliseensä otteluun tapahtumassa. Triple H kohtaa Undertakerin wrestlemaniassa. Wrestlemaniassa Triple H hävisi Undertakerille Hell's Gate-liikkeen takia. Hän luovutti juuri ennen kuin menetti tajuntansa. Seuraavana iltana Triple H lupasi odottavansa The Undertakeria. Nykyään hän toimii WWE:n chief operating officerina. Hänellä alkoi feudi CM Punkin kanssa ja Kevin Nash oli myös sekaantunut feudiin. COO:na Triple H erotti myöhemmin Kevin Nashin hänen huijatuaan häntä itseään ja koko WWE:tä. CM Punk ei kuitenkaan niellyt selitystä vaan totesi Triple H:n ja Kevin Nashin olevan edelleen parhaimpia ystäviä. CM Punk oli tehnyt tulevan ottelun Night of Championissa henkilökohtaisen, epäkunnioittaneen WWE:n yritystä, Triple H:ta sekä hänen vaimoaan. Triple H muokkasi heidän välisen ottelunsa "Ei diskausta" ottelusta, jossa mikä tahansa oli sallittua. CM Punk ja Triple H lisäsi myöhemmin otteluun vielä panoksia, jos Triple H voittaisi, hän erottaisi CM Punkin. Jos CM Punk voittaisi, Triple H:n olisi erottava COO:n tehtävistä. Night of Championissa Triple H voitti CM Punkin, Kevin Nashin The Mizin ja R Truthin otteluun sekaantumisista huolimatta. Seuraavassa Rawissa Triple H ei kuitenkaan erottanut CM Punkia vaan ohjelman päätyttyä hän erotti The Mizin sekä R Truthin. Hän päätti myös, että CM Punk saa tilaisuuden uudelleenotteluun maailmanmestaruudesta Hell in a Cell tapahtumassa. Ottelu käytäisiin kolminotteluna mestarin John Cenan, hänen haastajan Alberto Del Rion sekä CM Punkin välillä. Ottelun voittaja oli Alberto Del Rio ja täten uusi WWE Mestari. Myöhemmin syksyllä 2011, heillä oli "Confidense/No confidense" äänestys jonka myötä Triple H:lle äänestettiin "No confidence" ja Triple H poistui General Manager virastaan Vince McMahonin vapauttaessaan tämän tehtävästään.

• Lopetusliikkeet
  • Inverted Indian deathlock – WCW:ssä; käytti joskus nimikkoliikkeenä WWE:ssä
  • Pedigree (Double underhook facebuster)
• Nimikkoliikkeet
  • Spinning spinebuster
  • Backbreaker
  • Blatant choke
  • Chop block
  • Drop toe-hold
  • Facebreaker knee smash
  • Figure four leglock
  • Flowing DDT
  • High knee strike
  • Jumping knee drop
  • Mounted punches
  • Running clothesline
  • Running neckbreaker
  • Sleeper hold
  • Abdominal stretch
• Managerit
  • Chyna
  • Ric Flair "Lämmin Vanha"
  • Mr. Hughes
  • Mr. Perfect
  • Stephanie McMahon-Helmsley
  • Vince McMahon
  • Shawn Michaels
  • Lord Steven Regal
  • Sable
• Lempinimet
  • "The Connecticut Blueblood"
  • "The Cerebral Assassin"
  • "The Game"
  • "The King of Kings"
• Sisääntulomusiikit
  • "Blue Blood" Jim Johnstonilta (Hunter Hearst Helmsleyna; 1995–1996)
  • "Symphony No. 9 (Fourth movement)" Ludwig van Beethovenilta (1996–1997)
  • "Break It Down" The DX Bandilta (käytti osana D-Generation X:sää; 1997–2000, 2006–2010)
  • "No Chance in Hell" Peter Bursukerilta (käytti osana The Corporationia; 1999)
  • "My Time" The DX Bandilta (1999–2001)
  • The Kings" Run-D.M.C.:ltä (käytti osana D-Generation X:sää; 2000)
  • "The Game" Drowning Poolilta (käytettiin mainostus promoissa; 2002–present)
  • "Line in the Sand" Motörheadilta (käytti osana Evolutionia; 2003–2005)
  • "King of Kings" Motörheadilta (käytetty promoissa; 2006, Käyttää osana Authorityä; 2014-nykyinen)
  • "The Game" Motörheadilta (2000–nykyinen)

• IWF Heavyweight Champion (yhden kerran)
• IWF Tag Team Champion (yhden kerran) – Perry Saturnin kanssa
• WWE Champion (9 Kertaa)
• World Heavyweight Champion (5 kertaa)
• WWF Intercontinental Champion (5 kertaa)
• WWF European Champion (2 kertaa)
• WWF Tag Team Champion (1:n kerran) – "Stone Cold" Steve Austinin kanssa
• King of the Ring (1997)
• Royal Rumble (2002) (2016)
• Grand Slam Champion (toinen)
• Unified WWE Tag Team Championship (yhden kerran) – Shawn Michaelsin kanssa
• WWE Hall of Fame (2019) - D-Generation X jäsenenä

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Triple H.

• Triple H Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• Triple H WWE:n sivuilla

WWE:n mestarit

1960-luku: Buddy Rogers (1963) Bruno Sammartino (1963–1971)

1970-luku: Ivan Koloff (1971) Pedro Morales (1971) Stan Stasiak (1973) Bruno Sammartino (1973) Billy Graham (1977) Bob Backlund (1978–1979)

1980-luku: Iron Sheik (1983–1984) Hulk Hogan (1984–1988) André the Giant (1988) Randy Savage (1988–1989) Hulk Hogan (1989–1990)

1990-luku: The Ultimate Warrior (1990–1991) Sgt. Slaughter (1991) Hulk Hogan (1991) The Undertaker (1991) Hulk Hogan (1991) Ric Flair (1992) Randy Savage (1992) Ric Flair (1992) Bret Hart (1992–1993) Yokozuna (1993) Hulk Hogan (1993) Yokozuna (1993–1994) Bret Hart (1994) Bob Backlund (1994) Diesel (1994–1995) Bret Hart (1995–1996) Shawn Michaels (1996) Sycho Sid (1996–1997) Shawn Michaels (1997) Bret Hart (1997) Sycho Sid (1997) The Undertaker (1997) Bret Hart (1997) Shawn Michaels (1997–1998) Stone Cold Steve Austin (1998) Kane (1998) Stone Cold Steve Austin (1998) The Rock (1998) Mankind (1998–1999) The Rock (1999) Mankind (1999) The Rock (1999) Stone Cold Steve Austin (1999) The Undertaker (1999) Stone Cold Steve Austin (1999) Mankind (1999) Triple H (1999) Vince McMahon (1999) Triple H (1999) Big Show (1999–2000)

2000-vuosikymmen: Triple H (2000) The Rock (2000) Triple H (2000) The Rock (2000) Kurt Angle (2000–2001) The Rock (2001) Stone Cold Steve Austin (2001) Kurt Angle (2001) Stone Cold Steve Austin (2001) Chris Jericho (2001–2002) Triple H (2002) Hollywood Hulk Hogan (2002) The Undertaker (2002) The Rock (2002) Brock Lesnar (2002) Big Show (2002) Kurt Angle (2002–2003) Brock Lesnar (2003) Kurt Angle (2003) Brock Lesnar (2003–2004) Eddie Guerrero (2004) John Layfield (2004–2005) John Cena (2005–2006) Edge (2006) John Cena (2006) Rob Van Dam (2006) Edge (2006) John Cena (2006–2007) Randy Orton (2007) Triple H (2007) Randy Orton (2007–2008) Triple H (2008) Edge (2008) Jeff Hardy (2008–2009) Edge (2009) Triple H (2009) Randy Orton (2009) Batista (2009) Randy Orton (2009) John Cena (2009) Randy Orton (2009) John Cena (2009) Sheamus (2009–2010)

2010-luku: John Cena (2010) Batista (2010) John Cena (2010) Sheamus (2010) Randy Orton (2010) The Miz (2010–2011) John Cena (2011) CM Punk (2011) Rey Mysterio (2011) John Cena (2011) Alberto Del Rio (2011) John Cena (2011) Alberto Del Rio (2011) CM Punk (2011–2013) The Rock (2013) John Cena (2013) Daniel Bryan (2013) Randy Orton (2013–2014) Daniel Bryan (2014) John Cena (2014) Brock Lesnar (2014–2015) Seth Rollins (2015) Roman Reigns (2015) Sheamus (2015) Roman Reigns (2015–2016) Triple H (2016) Roman Reigns (2016) Seth Rollins (2016) Dean Ambrose (2016) AJ Styles (2016–2017) John Cena (2017) Bray Wyatt (2017) Randy Orton (2017) Jinder Mahal (2017) AJ Styles (2017–2018) Daniel Bryan (2018–2019) Kofi Kingston (2019) Brock Lesnar (2019–2020)

2020-luku: Drew McIntyre (2020) Randy Orton (2020) Drew McIntyre (2020–2021) The Miz (2021) Bobby Lashley (2021) Big E (2021-2022) Brock Lesnar (2022) Bobby Lashley (2022) Brock Lesnar (2022) Roman Reigns (2022-2024) Cody Rhodes (2024-)