Tridacna derasa on jättiläissimpukkalaji. Se elää luonnossa trooppisella Indopasifisella merialueella, ja sitä pidetään myös riutta-akvaarioissa.
Ulkonäkö ja koko
Tridacna derasa kasvaa halkaisijaltaan korkeintaan 50 cm pitkäksi. Sillä on kaksiosainen kuori, joka on vähemmän voimakkaasti poimullinen kuin muilla sukulaislajeilla.[2]. Kuoren välistä työntyy esille hyllyvä lihasmassa eli vaippa, jonka keskellä törröttää putkimainen suuosa. Vaipassa on yleensä ohuita aaltoilevia juovia, joskus myös täpliä. Väreinä on keltaista, mustaa, sinistä ja valkoista. Tridacna derasan vaippa roikkuu selvästi kuoren ulkopuolella sen ollessa avoimena. Nuorella simpukalla on kuoren saranapuolella on pienehkö aukko, josta työntyy ulos lihaksikas jalka. Jalalla simpukka tarrautuu alla olevaan merenpohjaan. Tridacna derasan ikääntyessä simpukan jalka surkastuu ja aukko sulkeutuu.[3]
Jättiläissimpukoiden elimistössä elää symbioottisia Zooxanthellae-leviä.[4]tarvitaan parempi lähde Simpukan vaipan pinnassa näkyvät tummemmat läikät ovat läpinäkyviä kohtia, jotka toimivat linsseinä ja ohjaavat valoa syvemmälle vaippaan levien käyttöön.[5]
Alkuperä
Tätä simpukkalajia tavataan Tyynenmeren eteläosassa: Australiassa, Fidžillä, Indonesiassa, Uudessa Kaledoniassa, Palaulla, Papua-Uudessa-Guineassa, Salomonsaarilla ja Tongalla.[1] Se elää riuttojen ulkoreunoilla 4–10 metrin syvyydessä. IUCN on luokitellut sen uhanalaiseksi. Akvaariokauppaan tulee viljeltyjä yksilöitä; Tridacna derasa oli ensimmäinen jättiläissimpukkalaji, jonka kasvattaminen onnistui simpukankasvattamoissa.[3]
Käyttäytyminen ja lisääntyminen
Jättiläissimpukat ovat hermafrodiitteja: ne syntyvät koiraina, mutta osa toimii myöhemmin naaraana. Kun kutuaika tulee, ne laskevat veteen merkkiaineita, minkä jälkeen osa simpukoista laskee mätimunia, osa siittiöitä.[6] Lisääntymisen laukaisee oikea kuunvaihe, vuorokaudenaika ja muiden simpukoiden laskemat kemikaalit.
Vesiolot ja ravinto
Symbioottiset levät tuottavat suuren osan simpukan tarvitsemasta ravinnosta. Se hankkii ravintoa myös suodattamalla vedestä planktonia suuaukkonsa avulla. Akvaarion lämpötilan tulisi olla 22–25 °C, suolapitoisuudesta kertovan ominaispainon 1,020–1,025 ja pH 8,1–8,4. Sopiva kalsiumin määrä on 400–480 mg/l ja karbonaattikovuus 7–12 dH. Myös strontiumin ja jodin saannista on huolehdittava.[2]
Lähteet
- Calfo A. & Fenner, R:: Reef Invertebrates. USA: Reading Trees, 2003. ISBN 09672630-3-4 (englanniksi)
- Shimek, R.L.: Marine Inverterbrates. Neptune City, NJ, USA: TFH Publications, 2004. ISBN 1-890087-66-1 (englanniksi)
Viitteet
