Toledo (Ohio)

Toledo
Toledon siluettia.
Toledon siluettia.
lippu
lippu
Toledon sijainti Lucasin piirikunnan kartalla.
Toledon sijainti Lucasin piirikunnan kartalla.

Toledo

Koordinaatit: 41°40′N, 83°35′W

Valtio  Yhdysvallat
Osavaltio Ohio
Piirikunta Lucas
Väkiluku (2010) 287 208
 – Metropolialue 651 429









Toledo on kaupunki Ohion osavaltiossa Lucasin piirikunnassa Yhdysvalloissa. Se on saanut nimensä espanjalaisen Toledon kaupungin mukaan ja sijaitsee Eriejärven länsirannalla Michiganin osavaltion rajalla. Kaupunki on perustettu vuonna 1833 ja se on nykyisin merkittävä satama. Kaupungin asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 287 208 ja suuremman metropolialueen 651 429.

Maantiede ja ilmasto

Toledon maksimilämpötila (°C, punainen) ja sademäärä (mm, sininen).

Toledo sijaitsee Maumee-joen suulla Ohion osavaltion luoteisosassa. Joki laskee Maumeenlahdelle, joka muodostaa puolestaan Suuriin järviin kuuluvan Eriejärven lounaisnurkan. Matkaa Toledosta Detroitin kaupunkiin Michiganin osavaltion puolella on noin 89 kilometriä.[1] Kaupunkia ympäröivä alue on enimmäkseen tasaista.[2] Toledon suurempi metropolialue käsittää myös Ottawa Hillsin, Maumeen, Oregonin, Sylvanian, Perrysburgin ja Rossfordin.[1]

Toledon ilmastoon vaikuttaa Suurten järvien läheisyys. Ilmasto on mannermainen ja vuodenkiertoon kuuluu neljä selvästi erottuvaa vuodenaikaa, jotka vaihtelevat lämpötilaltaan ja kosteuspitoisuudeltaan. Kuumimman kuukauden, heinäkuun, keskimääräinen ylin lämpötila on 28,6 °C. Tammikuu on kylmin kuukausi, jolloin keskimääräinen alin lämpötila on -9,5 °C. Keskimääräinen alin lämpötila on pakkasen puolella marraskuusta maaliskuuhun.[3]

Historia

Näkymä Toledoon vuodelta 1876.

Ennen eurooppalaistaustaisten siirtolaisten saapumista Maumee-joen suulla asui erie-intiaaneja. Vuonna 1615 alueella vieraili kanadanranskalainen Etienne Brule ja vuonna 1689 Robert Cavelier de La Salle julisti alueen osaksi Ranskaa kuningas Ludvig XIV:n nimissä. Ranskalaiset perustivat joen varrelle kauppa-asemia, mutta pian he joutuivat kilpailemaan brittien kanssa. Ranska menetti alueen briteille Suuren siirtomaasodan jälkeen vuonna 1763. Yhdysvaltojen vapaussodan jälkeen alueesta tuli osa Yhdysvaltoja. Maa kävi kuitenkin yhteenottoja alueen intiaanien kanssa.[2] Toledon alueen siirtolaisuudesta tuli mahdollista vasta, kun intiaanit voitettiin lähellä käydyssä Fallen Timbersin taistelussa. Vuosina 1803–1805 rakennettiin nykyisen kaupungin paikalla sijainnut Fort Industry.[1] Suuri osa alueen siirtolaisista pakeni kuitenkin vuoden 1812 sodan puhjettua.[2]

Vuoden 1812 sodan jälkeen alueelle oli muodostunut kaksi kylää, Port Lawrence (1817) ja Vistula (1832).[1] Intiaanit menettivät viimeiset hallussaan pitämät alueet lähistöllä vuonna 1817.[2] Port Lawrence ja Vistula yhdistettiin vuonna 1833, jolloin sai alkunsa nykyinen kaupunki. Uusi kaupunki sai nimensä espanjalaisen Toledon kaupungin mukaan.[1] Syy nimen valinnalle ei kuitenkaan ole täysin selvä. Tarinan yhden version mukaan nimeä ehdotti paikallinen kauppias, koska se "kuulosti hyvältä ja saman nimisiä kaupunkeja ei vielä Amerikassa ollut". Niin tai näin Ohion Toledo on sittemmin tehnyt yhteistyötä Espanjan kaimansa kanssa eri aloilla. Vuosina 1835-1836 Toledo oli myös osa Ohion ja Michiganin välistä aluekiistaa (ns. Toledon sota). Osavaltiot lähettivät alueelle omia sotilaitaan, mutta lopulta verenvuodatukselta vältyttiin. Yhdysvaltain kongressi päätti lopulta antaa alueen Ohiolle, kun taas Michiganista tehtiin osavaltio ja se sai korvauksena Ylä-Michiganin niemimaan alueen.[2]

Liikenteen kehittyminen vauhditti sittemmin Toledon kasvua. Alueelle kaivettiin kanavia 1800-luvun puolivälillä ja vuosisadan loppuun mennessä paikasta oli kehkeytynyt myös merkittävä rautatieliikenteen solmukohta. Myös kaupungin teollisuus kehittyi. Paikka tuli tunnetuksi lasitehtaistaan. Edward Libbey ja Michael Owens olivat merkittäviä alan pioneereja. Edward Ford perusti puolestaan mallikaupunki Rossfordin lasitehtaansa liepeille Toledon vieressä. Toisaalta Toledossa vuonna 1934 syttynyt autotehtaiden työntekijöiden lakko aiheutti verenvuodatusta liittovaltion sotilaiden puututtua lakkoiluun. Tapaus vahvisti sittemmin ammattiyhdistysliikkeiden asemaa autoteollisuudessa.[2]

Talous

Telakka Toledon satamassa.

Toledo lukeutuu Suurten järvien alueen merkittävimpiin satamiin. Saint Lawrencen vesitien kautta kaupungista on yhteys myös avomerelle. Sataman yhteyteen kuuluu vapaakauppa-alue. Sataman kautta kulkee esimerkiksi viljaa, koneita ja malmia, sekä erityisen paljon kivihiiltä. Toledo lukeutuu maailman suurimpien kivihiilisatmien joukkoon.[1]

Toledo on tunnettu lasikaupunkina, sillä kaupungilla on pitkä historia lasiteollisuuden eri osa-alueilla: ikkunoissa, pulloissa, tuulilaseissa, rakennusmateriaaleissa ja lasitaiteessa, jota Toledon taidemuseossa on suuri kokoelma.[4] Toledo on myös autoteollisuuskaupunki, jossa on valmistettu Jeep-autoja vuodesta 1941 lähtien.[5]

Vaikka Toledo on perinteisesti tunnettu autoteollisuudestaan, sen työllistävä vaikutus on vähentynyt. Suurimman työllistäjän asema on siirtynyt Jeepiltä Toledon yliopistoille ja terveydenhoitoalalle.[6] Maailman suurin aurinkopaneelien valmistaja First Solar sai alkunsa Toledon yliopiston tutkimustyön tuloksena[7].

Kotitalouksien keskimääräiset vuosittaiset ansiot Toledossa aikavälillä 2013–2017 olivat 35 808 Yhdysvaltain dollaria ja henkilöä kohden 21 238 dollaria. 26,5 % väestöstä eli köyhyysrajan alapuolella.[8]

Liikenne

Kaupunki omistaa Toledo Express- ja Toledo Executive -lentoasemat[9] Paikallisbussiliikennettä hoitaa Toledo Area Regional Transit Authority. Capitol Limited ja Lake Shore Limited -junavuorot pysähtyvät Martin Luther King, Jr. Plaza -asemalla, joka oli vuonna 2012 käytetyin asema Ohiossa 68 000 matkustajalla[10].

Väestö

Kartta Toledon rodullisesta jakautumisesta. valkoiset, mustat, aasialaiset ja latinot.

Toledon asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 287 208 ja vuoden 2017 arvion mukaan 276 491.[8] Suuremman metropolialueen asukasluku oli vuonna 2010 651 429.[1] Kaupungin asukkaista 63,1 % oli taustaltaan valkoisia (latinot pois lukien 59,6 %), 27,2 % afroamerikkalaisia, 0,3 % intiaaneja, 8,3 % latinoja mistä tahansa rodusta ja 1,5 % aasialaisia. 7,2 % kaupungin asukkaista puhui kotonaan jotakin muuta kieltä kuin englantia ja 3,7 % kaupungin asukkaista oli syntynyt ulkomailla.[8]

Kulttuuri

Toledon suurin sanomalehti on vuodesta 1835 lähtien julkaistu päivittäin ilmestyvä The Blade.[11]

Kaupungissa järjestettiin painin maailmanmestaruuskilpailut vuosina 1962 ja 1966.

Lähteet

  1. a b c d e f g Toledo Encyclopaedia Britannica. Viitattu 1.2.2019. (englanniksi)
  2. a b c d e f Cities of the United States, s. 487-495. (Kuudes painos) Gale, 2009. ISBN 978-1-4144-3759-0 (englanniksi)
  3. Climatological Information Toledo, Ohio World Meteorological Organization / NWS. Viitattu 17.12.2013.
  4. Toledo still proudly wears title of 'Glass City' 2012. Toledo Blade. Viitattu 17.12.2013.
  5. One-millionth Jeep Wrangler JK rolls out of Toledo plant 22.5.2013. Farm and Dairy. Viitattu 17.12.2013.
  6. Major Employers - Toledo MSA 2011. Regional Growth Partnership. Arkistoitu 17.12.2013. Viitattu 17.12.2013.
  7. University of Toledo Business Incubation 19.8.2013. Toledon yliopisto. Viitattu 19.12.2013. (englanniksi)
  8. a b c QuickFacts Toledo city, Ohio United States Census Bureau. Viitattu 1.2.2019. (englanniksi)
  9. Aviation Services Toledo-Lucas County Port Authority. Arkistoitu 17.12.2013. Viitattu 17.12.2013. (englanniksi)
  10. Amtrak Fact Sheet, Fiscal Year 2013 (PDF) Amtrak. Viitattu 19.12.2013. (englanniksi)
  11. Blade looks to its roots in 2010 2010. Toledo Blade. Viitattu 17.12.2013.

Aiheesta muualla

Read other articles:

Portuguese band This article is about the Portuguese band. For the English band, see From the Jam. This article has multiple issues. Please help improve it or discuss these issues on the talk page. (Learn how and when to remove these template messages) This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: The Gift band – news �...

 

Andriy Rusol Andriy Rusol (lahir 16 Januari 1983 di Kirovohrad, Ukraina) adalah pemain sepak bola tim nasional sepak bola Ukraina yang bertinggi badan 182 cm. Rusol debut di timnas pada tanggal 31 Maret 2004. Ia berpartisipasi di Piala Dunia 2006, per Juni 2006 ia telah 27 kali memperkuat dan mencetak 2 gol untuk negaranya. Skuat tim nasionallbsSkuad Ukraina pada Piala Dunia FIFA 2006 1 Shovkovskiy 2 Nesmachniy 3 Yatsenko 4 Tymoshchuk 5 Yezerskiy 6 Rusol 7 Shevchenko  8 Shelayev 9 H...

 

1972 single by Badfinger Baby BlueSingle by Badfingerfrom the album Straight Up B-sideFlyingReleased6 March 1972 (1972-03-06) (US)[1]Recorded25 & 27 September, 6 October 1971[2]StudioAIR (London)[2]Genre Power pop[3][4] pop rock[5] Length3:37LabelAppleSongwriter(s)Pete HamProducer(s)Todd RundgrenBadfinger singles chronology Day After Day (1971) Baby Blue (1972) Apple of My Eye (1973) Music videoBaby Blue on YouTubeClipBreaking...

Cet article est une ébauche concernant la médecine et la biologie cellulaire et moléculaire. Vous pouvez partager vos connaissances en l’améliorant (comment ?) selon les recommandations des projets correspondants. Si ce bandeau n'est plus pertinent, retirez-le. Cliquez ici pour en savoir plus. Cet article ne s'appuie pas, ou pas assez, sur des sources secondaires ou tertiaires (octobre 2011). Pour améliorer la vérifiabilité de l'article ainsi que son intérêt encyclopédique, ...

 

American actor (1906–1990) Charles ArntArnt in My Favorite Brunette (1947)BornCharles E. Arnt(1906-08-20)August 20, 1906Michigan City, Indiana, U.S.DiedAugust 6, 1990(1990-08-06) (aged 83)Orcas Island, Washington, U.S.Alma materPrinceton UniversityOccupationActorYears active1933–1962SpousePatricia ArntChildren3 Charles E. Arnt (August 20, 1906 – August 6, 1990) was an American film actor from 1933 to 1962. Arnt appeared as a character actor in more than 200 films.[...

 

Gian Pieretti Nazionalità Italia GenerePopRockBeat Periodo di attività musicale1963 – in attività EtichettaVedette, Dischi Ricordi, Dig-It Album pubblicati9 Studio8 Live1 Raccolte2 Modifica dati su Wikidata · Manuale Gian Pieretti, pseudonimo di Dante Luca Pieretti (Ponte Buggianese, 12 maggio 1940), è un cantautore, compositore e paroliere italiano. Indice 1 Biografia 1.1 Gli inizi 1.2 Il successo 1.3 Autore per altri artisti 1.4 Il vestito rosa del mio am...

Disambiguazione – Scultore rimanda qui. Se stai cercando la costellazione, vedi Scultore (costellazione). Questa voce o sezione sull'argomento scultura non cita le fonti necessarie o quelle presenti sono insufficienti. Puoi migliorare questa voce aggiungendo citazioni da fonti attendibili secondo le linee guida sull'uso delle fonti. Segui i suggerimenti del progetto di riferimento. Trapezophoros con due grifoni che sbranano una cerva. Scultura in marmo policromo (IV sec. a.C.)...

 

Football clubFC UnterföhringFull nameFussball Club Unterföhring 1927 e.V.Nickname(s)FC Unterfoehring FCUFounded6 March 1927GroundSportpark IsarauCapacityThe VillageChairmanFaber FranzManagerZlatan SimikicLeagueBayernliga Süd (V)2017–18Regionalliga Bayern (IV), 19th (relegated) Home colours Away colours The FC Unterföhring is a German association football club from the town of Unterföhring, Bavaria. The club's greatest success came in 2017 when it qualified for the Regionalliga Bayern, ...

 

本條目存在以下問題,請協助改善本條目或在討論頁針對議題發表看法。 此條目需要編修,以確保文法、用詞、语气、格式、標點等使用恰当。 (2013年8月6日)請按照校對指引,幫助编辑這個條目。(幫助、討論) 此條目剧情、虛構用語或人物介紹过长过细,需清理无关故事主轴的细节、用語和角色介紹。 (2020年10月6日)劇情、用語和人物介紹都只是用於了解故事主軸,輔助�...

2003 studio album by ThriceThe Artist in the AmbulanceStudio album by ThriceReleasedJuly 22, 2003RecordedMarch–April 2003Studio Bearsville, Bearsville, New York Salad Days, Beltsville, Maryland Phase, College Park, Maryland Genre Post-hardcore melodic hardcore emo Length39:43LabelIslandProducerBrian McTernanThrice chronology The Illusion of Safety(2002) The Artist in the Ambulance(2003) If We Could Only See Us Now(2005) Singles from The Artist in the Ambulance All That's LeftReleas...

 

Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada Oktober 2022. LazarakiaLazarakia di atas sebuah plataJenisRoti manisTempat asalYunani dan SiprusBahan utamaRempah-rempah manisSunting kotak info • L • BBantuan penggunaan templat ini Lazarákia (Lazarus Kecil) adalah roti rempah-rempah manis kecil yang...

 

Egipto20º lugar Titular Alternativo Portero Asociación EFA Confederación CAF Participación 2.ª Mejor resultado Primera fase: 1934 Entrenador Mahmoud El-Gohary La selección de Egipto fue una de las 24 selecciones que participó en la Copa Mundial de Fútbol de 1990 celebrada en Italia. Esta fue su segunda participación luego de 56 años de ausencia. Clasificación Artículo principal: Clasificación de CAF para la Copa Mundial de Fútbol de 1990 Segunda ronda Grupo B Equipo Pts PJ...

Gambar penjaga perdamaian PBB UNEF Kanada dan Panama di Sinai, selama tahun 1974 Pasukan Darurat Perserikatan Bangsa-Bangsa Kedua (UNEF II) didirikan oleh Majelis Umum Perserikatan Bangsa-Bangsa, sesuai dengan Resolusi 340 Dewan Keamanan Perserikatan Bangsa-Bangsa (1973), untuk mengawasi gencatan senjata antara pasukan Mesir dan Israel pada akhir Perang Yom Kippur (juga dikenal sebagai Perang Oktober), dan mengikuti perjanjian 18 Januari 1974 dan 4 September 1975, untuk mengawasi pengerahan k...

 

جزء من سلسلة مقالات حولالخوارق مقالات أساسية ما بعد الحياة ملاك إسقاط نجمي علم التنجيم هالة Bilocation حدة الإدراك Close encounter Cold spot استدعاء Cryptid إله ديمون مس الشيطان علم الشياطين إكتوبلازم ظاهرة صوت إلكتروني طرد الأرواح الشريرة إدراك خارج الحواس جنية (أسطورة) Fear of ghosts تشارلز فورت ...

 

ヴィルヘルム・ヒットルフ ヨハン・ヴィルヘルム・ヒットルフ(Johann Wilhelm Hittorf, 1824年3月27日 - 1914年11月28日)は、ドイツの物理学者、化学者である。 生涯 ボンに生まれる。ボン大学で自然科学・数学を学んで1846年に学位を得、1847年からは教授になった。1852年から1889年の間ミュンスター大学の教授になり、1879年から研究所の所長になった。初期は無機化学の研究を...

Radio station in Zarephath, New Jersey This article has multiple issues. Please help improve it or discuss these issues on the talk page. (Learn how and when to remove these template messages) This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: WAWZ – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (May 2023) (Learn...

 

الأورياOriyaଓଡ଼ିଆ oṛiāمحلية فيالهندمنطقةأوديشا، جهارخاند، تشاتيسغار، بنغال الغربية، أندرا برديش، جزر أندمان ونيكوبار، بهارإثنيةOdiasالناطقون الأصليون33 مليون  (2007)[1]أسرة اللغاتهندية أوروبية هندية إيرانيةهندية آريةشرقيةلغة الأورياالأوريانظام الكتابةOdia alphabet (م...

 

Incorrect or misleading information Not to be confused with Disinformation or Misinformation effect. A sign campaigning for the successful Vote Leave in the 2016 United Kingdom European Union membership referendum. The claim made by the sign was widely considered to have been an example of misinformation.[1][2][3][4] Misinformation is incorrect or misleading information.[5][6] Misinformation can exist without specific malicious intent; disinform...

Dutch entrepreneur The topic of this article may not meet Wikipedia's notability guideline for biographies. Please help to demonstrate the notability of the topic by citing reliable secondary sources that are independent of the topic and provide significant coverage of it beyond a mere trivial mention. If notability cannot be shown, the article is likely to be merged, redirected, or deleted.Find sources: Gerard Endenburg – news · newspapers · books · scholar...

 

Bulgarian politician Lilyana PavlovaЛиляна ПавловаLilyana Pavlova in 2017Born (1977-12-06) December 6, 1977 (age 46)Sofia, BulgariaAlma materUniversity of National and World EconomyOccupationPoliticianPolitical partyGERB Lilyana Pavlova Nikolova (Bulgarian: Лиляна Павлова Николова) (born December 6, 1977) is a Bulgarian politician from the GERB party who served as Minister of Regional Development and Public Works in Boyko Borisov's first and second ...