Toini Maria Aunola (12. tammikuuta1917Oulu – 19. kesäkuuta1989 Oulu) oli Valtionarkistossa uransa tehnyt historioitsija ja arkistonhoitaja. Hänet nimitettiin arkistoneuvoksen virkaan ensimmäisenä naisena Pohjoismaissa.[1]
Toini Aunolan vanhemmat olivat Johan Erik Aunola (1877-1944) ja Maria Kristiina Lepistö (1888-1970).
Aunola kirjoitti ylioppilaaksi Oulun tyttölyseosta vuonna 1937. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi Turun yliopistosta vuonna 1955. Suomen historiassa ja kasvatus- ja opetusopissa hän oli laudaturin oppilas. Filosofian maisterin arvon Aunola sai vuonna 1956. Vuonna 1967 hän väitteli Helsingin yliopistossa filosofian tohtoriksi Pohjois-Pohjanmaan kauppiaiden ja talonpoikien kauppa- ja luottosuhteista Ruotsin ajan lopulla.[2]
Työura arkistoissa
Aunola palkattiin Oulun maakunta-arkistoon ylimääräiseksi apulaiseksi keväällä 1938. Jatkosodan aikana hän siirtyi Viipurin maakunta-arkiston palvelukseen. Hän teki myös lyhyen lottakomennuksen sotasairaalassa vuonna 1944.[2]
Arkistoalan töiden lomassa Aunola työskenteli lukuvuoden 1945-1946 matematiikan vanhempana lehtorina omassa opinahjossaan Oulun tyttölyseossa. Vuonna 1957 hän toimi Oulun maakunta-arkiston v.t. arkistonhoitajana (myöh. maakunta-arkiston johtaja). Valtionarkistoon Helsinkiin hän siirtyi vuonna 1956.[1][2]
Tultuaan nimitetyksi arkistoneuvoksen virkaan Aunola toimi kansliaosaston päällikkönä eläköitymiseensä vuoteen 1980 saakka. Vuonna 1973 Valtionarkisto antoi yhteensä 10 000 todistusta, joita entiset punavangit tarvitsivat saadakseen korvausta valtiolta. Aunolan ansioksi on laskettu työrupeaman hyvä hoito.[3] Aunola osallistui keskeisesti myös asiakirjojen mikrokuvausyhteistyön ja mikrofilmivaihtojen toteutukseen Neuvostoliiton arkistojen kanssa. Hän osallistui myös Valtionarkiston yleisluetteloiden toimitustyöhön.
Tuottelias kirjoittaja
Aunola oli tuottelias artikkelien kirjoittaja. Hänen tekstejään julkaistiin lukuisissa historia-alan julkaisuissa. Aunola kirjoitti myös Valtionarkiston toimintaa esitteleviä artikkeleita. Hän oli Suomen Historiallisen Seuran tutkijajäsen ja Arkistoyhdistyksen kunniajäsen.[1]
↑ abcToini Aunola 1917-1989. Historiallinen Aikakauskirja, 1989, s. 269.
↑ abcToini Aunolan nimikirja. Kansallisarkiston I arkisto (Bab 2), Kansallisarkisto.
↑Lybeck Jari: Arkistolaitoksen suhde tutkimukseen ja hallintoon järjestyy uudelleen: vuodet 1944-1974, s. 166. Määritä julkaisija!Teoksen verkkoversio (PDF) Viitattu 7.6.2021. (suomeksi)