Toinen mies on suomalainen draama- ja jännityselokuva, joka sai ensi-iltansa huhtikuussa 2022.[1] Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Tony Heino. Elokuvaa kuvattiin Lappajärvellä, Alajärvellä ja Helsingissä.[2][3]
Juoni
Ylempää keskiluokkaa edustavat Tommi ja Jaana ovat ajautumassa parisuhdekriisiin kahdeksan vuoden avoliiton jälkeen. Mies haluaisi naimisiin, mutta nainen väistää aihetta, on jatkuvasti matkoilla ulkomailla eikä halua pitää yhteyttä edes puhelimitse. Tommi alkaa epäillä Jaanaa uskottomuudesta, ja epäilyt kasvavat lähes vainoharhaiseksi pakkomielteeksi.[4]
Rooleissa
Tuotanto
Kuvauspaikkoina toimineiden Lappajärven ja Alajärven kunnat rahoittivat elokuvaa kumpikin 6 700 eurolla, ja kunnanjohtajat Sami Alasara ja Vesa Koivunen näyttelevät elokuvassa pienet roolit. Myös Vimpeliltä haettiin samansuuruista summaa, mutta kunta ei lähtenyt mukaan rahoitukseen eikä siellä siksi tehty kuvauksia. Suomen elokuvasäätiöltä hankkeeseen ei haettu tukea.[5][6]
Vastaanotto
Sanoma-konsernin lehdissä Pertti Avola moittii Toista miestä vertaamalla sitä Claude Chabrolin porvarillisiin perhedraamoihin: ”Ero on siinä, että kun Chabrol pääsi aihepiirissä syvälle ihon alle, luotaa Heino korkeintaan puolen millin syvyyteen.” Avolan mielestä elokuva etenee vetämättömästi ja muistuttaa teknisessä vaatimattomuudessaan entisajan huonoa tv-elokuvaa. Hänestä tarina kyselee koko ajan mitä tapahtuu eikä sitä miksi näin tapahtuu: ”Kysymyksenasettelun pulma korostuu elokuvan loppuratkaisussa, jossa rakennetaan pelkän yllätyksen varaan, eikä lainkaan pohjusteta, saati pohdita sitä, miksi yksi päähenkilöistä on vuosien ajan toiminut kuten on. Tämän kautta Toisen miehen naiskuva on myös hieman epäilyttävä.” Valopilkkuna Avola näkee Heikki Kinnusen rennon psykiatrihahmon.[4]
Episodi-lehden toimittaja Hannu Liekso kritisoi erityisesti elokuvan käsikirjoitusta ja teknistä toteutusta.[7] Kriitikko Marko Kilpilampi kirjoitti Kulttuuritähdet-sivustolla, etteivät tutut näyttelijät pelasta tätä elokuvaa vaikka parhaansa tekevätkin. Hänestä keskeneräinen käsikirjoitus ei lainkaan toimi siinä, missä TV 1:llä vähän aiemmin nähty samoja teemoja käsittelevä minisarja Mieheni vaimo onnistuu täydellisesti.[8] Filminurkka arvioi, että ”paremmalla toteutuksella tästä olisi voinut kehkeytyä ihan kelpo leffa.”[9] Järviseudun Sanomat antoi elokuvalle positiivisen arvion pitäen sitä hyvänä esikoisohjauksena.[10]
Avausviikonloppuna elokuva keräsi viidessä salissa 69 katsojaa.[11] Elokuvateatterilevityksessä se keräsi kaiken kaikkiaan 214 katsojaa.[12] Suoratoistopalvelu SF Anytimessä elokuva sen sijaan nousi välittömästi julkaisunsa jälkeen katsotuimmaksi kotimaiseksi elokuvaksi.[13]
Lähteet