Timo Antero Mäkinen[1] (18. maaliskuuta1938Helsinki – 4. toukokuuta2017[2] Helsinki) oli suomalainen moottoriurheilija. Mäkinen voitti Jyväskylän suurajot neljästi vuosina 1965, 1966, 1967 ja 1973. Mäkisellä on rallista kaikkiaan seitsemän SM-mitalia, joista kolme kultaista. Jääradalta mestaruuksia on kuusi ja asfaltilta kolme. Yhdessä Rauno Aaltosen kanssa Mäkinen oli ensimmäinen suomalainen rallikuljettaja, josta alettiin kansainvälisesti käyttää lempinimeä "The Flying Finn", "lentävä suomalainen".[3] Mäkiselle myönnettiin kesäkuussa 2016 valtion urheilijaeläke.[4]
Ajokortin saatuaan Timo Mäkinen työskenteli vanhempiensa omistamassa kuljetusliikkeessä työnään Ilta-Sanomien jakelu myyntipisteisiin ja jakeluautona Triumph TR 3. Mäkinen on itse todennut, että nämä jakeluajot nopeusrajoitusten puutteen ja tiukkojen aikataulujen olosuhteissa eri keleillä loivat pohjaa myöhemmälle uralle.
Ensimmäisen kerran Mäkinen ajoi kilpaa jääradalla vuonna 1957 Citroën Berlinellä ja sijoittui viidenneksi. Ensimmäisen voittonsa hän saavutti 1958 Riihimäellä autonaan Citroën 6.
Mini: legendan perusta
Timo Mäkinen ja Mini vuonna 1965.
Vuonna 1960 Timo Mäkinen alkoi saavuttaa kärkisijoja Suomen kansallisissa ralleissa. Autona oli hänen äidilleen kuulunut moottoritilavuudeltaan 850 cm³:n Mini.
Minin maahantuoja Voimavaunu järjesti hänelle auton ja osallistumismahdollisuuden Monte Carlo -ralliin 1962. Rallin lopuksi ajetussa moottoriratakokeessa Mäkinen saavutti pohja-ajan ja kukisti BMC-tallin tehdasautoilla ajaneet kuljettajat. Niinpä Mäkinen saattoi osallistua saman vuoden RAC-ralliin Mini Cooper -tehdasautolla tuloksena luokkavoitto ja viides sija yleiskilpailussa. Mäkinen voitti Monte Carlon vuonna 1965. Voiton arvoa nosti se, että keliolot rallin aikana olivat lumimyrskyn vuoksi poikkeuksellisen vaikeat.[6] Samana vuonna alkoi voittosarja Jyväskylän suurajoissa. Suomen-mestaruuden Mäkinen saavutti ensimmäisen kerran 1966.
Vuoden 1966 Monte Carlo -rallissa Mäkinen saavutti ensimmäisen sijan, kunnes rallin tuomaristo hylkäsi hänen ja kahdeksan muun Minillä ajaneen kilpailijan – muun muassa toiseksi sijoittuneen Rauno Aaltosen – suoritukset "sääntöjen vastaisten" valolaitteiden vuoksi. Tällä tavoin voittajaksi saatiin ranskalaista Citroënia ajanut Pauli Toivonen. Tapauksesta paisui autourheilijapiirejä laajasti kuohuttanut skandaali, joka oli lajissaan yksi Monte Carlo -rallin historian suurimmista. Mäkisen hyvä ystävä Toivonen ei katsonut ansainneensa voittoaan ja kieltäytyi vastaanottamasta palkintoaan. Tuomariston päätöksestä esittivät vastalauseensa muiden muassa Minin valmistaja British Motor Corporation ja Suomen Autoklubi, mutta kansainvälisen autoliiton (FIA) vetoomustuomioistuin vahvisti lokakuussa 1966 Monte Carlo -rallin tuomariston ratkaisun.[7]
Mäkisen tunnetuin Mini-saavutus on kilpailuturvallisuuden kannalta kyseenalainen. Vuoden 1967 Jyväskylän suurajojen Ouninpohjan pikataipaleella Minin konepellin kiinnitykset irtosivat, mutta Mäkinen ajoi taipaleen loppuun konepeitto ylhäällä ja saavutti lisäksi kolmanneksi nopeimman ajan.[8]
Ford-kausi
Ford-tallin kuljettajaksi Timo Mäkinen siirtyi, kun Minin kilpailutoiminta päättyi. Ensimmäinen kilpailu uudessa tallissa oli keskeytykseen päättynyt vuoden 1968 RAC-ralli. Ensimmäisen RAC:n voiton Fordin tallissa Mäkinen saavutti 1973 ja uusi sen vielä kahtena peräkkäisenä vuotena. Suurajoihin hän osallistui Fordilla kuusi kertaa vuosina 1970-1976. Suomen-mestaruudet 1970 ja 1973 kuuluvat tähän kauteen. Mäkisen voitto Suomen-rallissa vuonna 1973 on ensimmäinen suomalaisen saavuttama MM-rallivoitto.
Mäkinen ajoi urallaan Minin ja Fordin lisäksi myös ainakin Saabin, Lancian, Peugeot’n, Mercedes-Benzin, Fiatin ja uran alussa tärkeän Triumphin tehdasautoilla.
Mäkisen ammattilaisuran viimeinen talli oli Peugeot. Sen kilpailuosasto lopetettiin vuonna 1983. Mäkinen oli lopettanut uransa edellisellä kaudella, vaikka ajoikin yksittäisen rallivoiton vielä 1984.[9]
_(cropped).jpg)
