Thierry Omeyer (s. 2. marraskuuta1976Mulhouse) on ranskalainenkäsipallomaalivahti ja olympiavoittaja, joka edustaa Paris Saint-Germainia ja Ranskan käsipallomaajoukkuetta. Omeyeria pidetään yhtenä maailman parhaista maalivahdeista. Hänet valittiin vuonna 2008 maailman parhaaksi pelaajaksi, johon on Omeyeria ennen pystynyt vain kaksi maalivahtia. Omeyer on 192 senttimetriä pitkä ja painaa 93 kilogrammaa.
Seurajoukkueura
Omeyer edusti vuodet 1994-2000 ensimmäistä seuraansa, Sélestat HB:tä. Vuonna 2000 hän siirtyi Montpellier AHB:iin, jota hän edusti vuodet 2000-2006. Seuran paidassa Omeyer saavutti viisi Ranskan mestaruutta, viisi cupin voittoa sekä EHF Champions Leaguen voiton kaudella 2002-2003.
Vuodet 2006-2013 Omeyer pelasi Saksan Bundesliigan THW Kielissä, jossa hänelle kertyi kuusi Saksan mestaruutta, kuusi cup-mestaruutta ja peräti kolme Mestareiden liigan voittoa. Kauden 2013-2014 Omeyer pelasi jälleen Montpellier’ssa ja siirtyi vuonna 2014 nykyiseen seuraansa Paris Saint-Germainiin.
Omeyer on voittanut kaksi olympiakultaa, vuosina 2008 ja 2012. Vuonna 2008 hänet valittiin olympiaturnauksen parhaaksi maalivahdiksi. Omeyer on osallistunut kolmiin kesäolympialaisiin.
MM-kilpailuista Omeyer on saavuttanut neljä kultamitalia vuosilta 2001, 2009, 2011 ja 2015. Lisäksi MM-pronssia on tullut vuosilta 2003 ja 2005. Vuoden 2015 kisoissa Qatarissa hänet valittiin koko turnauksen parhaaksi pelaajaksi.
EM-kilpailuista Omeyer on saavuttanut kolme kultaa vuosilta 2006, 2010 ja 2014 sekä yhden pronssin vuodelta 2008. Vuoden 2006 EM-kisoissa hänet valittiin tähdistöjoukkueeseen.