Knipovitš valmistui juristiksi Pietarin yliopistosta. Hän aloitti virkauransa Venäjän hallitsevassa senaatissa vuonna 1885 ja työskenteli myöhemmin Venäjän oikeuslaitoksessa. Vuosina 1899–1903 hän oli eri viroissa Irkutskin piirioikeudessa, jonkin aikaa sen puheenjohtajanakin. Knipovitš nimitettiin Vaasan läänin kuvernööriksi helmikuussa 1903.[1] Tämän mahdollisti osana yhtenäistämispolitiikkaa vuonna 1902 annettu asetus, jonka nojalla suomalaisiin virkoihin sai nimittää myös venäläisiä. Knipovitš pyysi eroa virastaan suurlakon ja marraskuun manifestin julkaisemisen jälkeen marraskuussa 1905.[3] Hän siirtyi vuodenvaihteessa kenraalikuvernöörinkanslian v.t. päälliköksi ja sai nimityksen vakituiseksi päälliköksi heinäkuussa 1906. Hän sai samana vuonna todellisen valtioneuvoksen arvonimen.[1]
Venäjän oikeistopiirien arvostelema Knipovitš joutui eroamaan kansliapäällikön virasta marraskuussa 1909 samassa yhteydessä kun F. A. Seyn tuli uudeksi kenraalikuvernööriksi Vladimir Böckmannin tilalle.[4] Knipovitšille myönnettiin eron yhteydessä 15 000 Suomen markan vuotuinen eläke.[1]Viipurin hovioikeuden jäsenten vuoden 1913 oikeudenkäynnin aikana Knipovitš toimi hovioikeuden presidentti Anton Karl Otto Malinin asianajajana ja sai järjestettyä tälle ainoana syytettynä vapauttavan tuomion.[5] Knipovitš valittiin vuonna 1916 Pietarin kaupunginhallituksen jäseneksi.[6] Hän kuoli pietarilaisessa sairaalassa joulukuussa 1918.[2]
