The Substance on vuonna 2024 ensi-iltansa saanut ranskalaisen Coralie Fargeatin käsikirjoittama ja ohjaama kansainvälisesti tuotettu satiirinenkauhuelokuva, jonka pääosissa ovat Demi Moore, Margaret Qualley ja Dennis Quaid.[3] Elokuvan keskiössä on viisikymppinen entinen elokuvatähti Elisabeth Sparkle (Moore). Saatuaan potkut jumppaohjelmasta, hän hankkii mustan pörssin kautta mystistä huumetta, joka muuttaa hänet viikon ajaksi nuoreksi ja kauniiksi Sueksi (Qualley). Huumeen väärinkäyttöön kuitenkin sisältyy hirveitä sivuvaikutuksia.
Elokuva sai maailmanensi-iltansa vuoden 2024 Cannesin elokuvajuhlilla ja kilpaili pääkilpailusarjassa, jossa se oli ehdolla parhaan elokuvan Kultaisen palmun saajaksi. Elokuvajuhlilla Coralie Fargeat palkittiin parhaan käsikirjoituksen palkinnolla.[3]
Elokuva julkaistiin maailmanlaajuisesti elokuvateattereissa syksyllä 2024. Elokuva on menestynyt taloudellisesti hyvin ja saanut ylistävän vastaanoton niin kriitikoilta kuin yleisöltäkin.
Entinen elokuvatähti ja sittemmin suositun jumppaohjelman vetäjä Elisabeth Sparkle (Demi Moore) saa yllättäen potkut televisio-ohjelmastaan täytettyään 50 vuotta. Korkealta putoava tähti saa kuulla salaperäisestä Substance-huumeesta, joka muuttaa käyttäjän hetkellisesti nuoreksi ja kauniiksi. Otettuaan mystistä ainetta Elisabeth synnyttää nuoren, kauniin ja kauneusihanteet täyttävän ”toisen minän” Suen (Margaret Qualley), joka erkaantuu Elisabethin kehosta. Substance-aineeseen liittyy vain yksi sääntö, jota on pakko noudattaa ilman poikkeuksia: viikko per keho. ”Emokeho” alkaa rappeutua, jos viikon aikarajan ylittää. Sue korvaa Elisabethin jumppaohjelmassa ja edetessään urallaan alkaa yhä enemmän ottaa aikarajan ylittävää ”kehoaikaa” itselleen, mikä aiheuttaa emokehon rappeutumisen. Tasapainoinen vuorottelu kehojen välillä muuttuu itseinhon, kateuden, katkeruuden ja kyltymättömyyden myötä vaikeaksi kohtalokkain seurauksin.[4][5][6]
The Substancen kuvaukset alkoivat toukokuussa 2022, ja se kuvattiin kokonaan Ranskassa. Elokuvan studiokohtaukset kuvattiin Pariisin alueella ja ulkokohtaukset Alpes-Maritimesin departementissa Ranskan Rivieralla. Elokuvan kuvaukset päättyivät lokakuussa 2022.[7][8]
Ensi-ilta ja vastaanotto
The Substance sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla 19. toukokuuta 2024.[9] Ensi-iltanäytöksessään elokuva sai seisaaltaan esitetyt 13 minuuttia kestäneet suosionosoitukset.[1] Elokuva julkaistiin elokuvateattereissa Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa 20. syyskuuta 2024, Suomessa 27. syyskuuta 2024 ja Ranskassa 6. marraskuuta 2024.[2][10] Elokuva on tuottanut maailmanlaajuisesti 78 miljoonan dollarin lipputulot.[2]
Elokuva on saanut sekä kriitikoilta että katsojilta ylistäviä arvioita. Rotten Tomatoes -sivuston mukaan 90 prosenttia kriitikoista on antanut elokuvalle myönteisen arvosanan 8,1/10 keskiarvolla. Keräys perustuu 348 arviointiin, joista 312 ovat ”tuoreita” ja 36 ”mätiä”. Yli 5 000 käyttäjästä 69 prosenttia on antanut elokuvalle myönteisen arvosanan 3,6/5 keskiarvolla.[11]Metacritic-sivuston mukaan 57 arvostelun perusteella elokuva on saanut 78 pistettä sadasta mahdollisesta. Metacriticin 547 käyttäjää on antanut elokuvalle keskiarvon 7,3/10.[12] AlloCiné-sivuston mukaan 39 ranskalaislehdistön kriitikon arvostelun perusteella elokuva on saanut keskiarvoksi 3,6/5. AlloCinén yli 6 000 käyttäjää on antanut elokuvalle keskiarvon 3,7/5.[13]
Feministinen The Substance on kuvattu ikääntyvän naisen näkökulmasta naiskehoon. Elokuva tarkastelee ulkonäköpaineiden ja nuorekkaana pysymisen psykologisia vaikutuksia, käsittelee esineellistämistä sekä tuo kriittisesti ilmi ja ottaa satiirin keinoin kärkevästi kantaa naisiin kohdistuviin absurdeihin kauneusihanteisiin.[22][23][24] Lisäksi elokuvan teemoihin lukeutuu muun muassa riippuvuuden vaarat.[25]