The Rugby Championship on rugby unionin maajoukkuekilpailu, joka tunnettiin vuoteen 2011 saakka nimellä Tri Nations[1]. Se järjestettiin ensimmäisen kerran 1996, ja on siitä lähtien pelattu joka vuosi. Turnaukseen ovat osallistuneet alusta saakka eteläisen pallonpuoliskon kolme parasta maajoukkuetta: Australia, Etelä-Afrikka ja Uusi-Seelanti sekä vuodesta 2012 Argentiina[2]. Kilpailun järjestää maiden rugbyliittojen yhteistyöelin SANZAR.
Sarjajärjestelmä
Vuoteen 2005 saakka joukkueet pelasivat keskenään kotona ja vieraissa kaksinkertaisen sarjan. Sen jälkeen sarjasysteeminä oli kolminkertainen sarja lukuun ottamatta MM-vuosia 2007 ja 2011. Argentiinan tultua mukaan 2012 palattiin kaksinkertaiseen sarjaan, MM-vuonna 2015 joukkueet kohtasivat toisensa vain kerran.
Otteluissa voitosta saa neljä sarjapistettä, tasapelistä kaksi ja tappiosta nolla pistettä. Lisäksi ottelussa voi saada bonus-pisteitä mikäli joukkue, ottelun voittajasta riippumatta, tekee neljä try-maalia. Lisäksi hävinnyt joukkue voi saada lisäpisteen jos piste-ero voittajaan on lopputuloksessa alle seitsemän pistettä.
Sarjan mestari on eniten pisteitä kerännyt joukkue. Mikäli joukkueet ovat tasapisteissä, minkä jälkeen katsomaan piste-ero, ja senkin ollessa tasan katsotaan tehtyjen try-maalien määrä.
Turnaukset ja mestarit
Lähteet
Viitteet