The Many Saints of Newark sai maailmanensi-iltansa Tribecan elokuvajuhlilla 22. syyskuuta 2021.[4] Elokuva sai pääosin positiivisia arvioita kriitikoilta, joista monet kehuivat Nivolan ja Gandolfinin roolisuorituksia, mutta jotkut kritisoivat elokuvan käsikirjoitusta.
Kesäkuussa 2017 David Chase poissulki idean Sopranosin tarinan jatkamisesta, mutta samalla ilmaisi kiinnostusta sarjan esiosan tekemistä kohtaan.[5] Maaliskuussa 2018 New Line Cinema lähti projektiin mukaan.[6] Samaan aikaan ilmoitettiin, että Chase tulee käsikirjoittamaan elokuvan yhdessä Lawrence Konnerin kanssa.[7][8] Heinäkuussa 2018 Alan Taylor kiinnitettiin elokuvan ohjaajaksi.[9]
Roolitus
Marraskuussa 2018 Alessandro Nivola valittiin näyttelemään elokuvan päähahmoa Dickie Moltisantia, Christopher Moltisantin isää.[10] Tammikuussa 2019, Sopranosin 20-vuotisjuhlapäivänä, Chase paljasti Tony Sopranon esiintyvän elokuvassa.[11] Samassa kuussa Jon Bernthal, Vera Farmiga, Corey Stoll ja Billy Magnussen liittyivät elokuvan näyttelijäkokoonpanoon.[12][13]James Gandolfinin poika, Michael Gandolfini, valittiin näyttelemään nuorta Tonya.[14][15] Rooliaan varten Gandolfini katsoi Sopranosin ensimmäistä kertaa. Hän kutsui sitä ”intensiiviseksi prosessiksi”.[16] Helmikuussa 2019 Ray Liotta liittyi elokuvan näyttelijäkokoonpanoon.[17] Saman vuoden maaliskuussa Leslie Odom Jr., Michela De Rossi sekä John Magaro liittyivät elokuvan näyttelijäkokoonpanoon.[18][19][20]
Kuvaukset
Elokuvan kuvaukset aloitettiin Brooklynissä 3. huhtikuuta 2019.[21][22] Kuvaukset päättyivät kesäkuussa 2019.[23] Elokuvaa kuvattiin myös Newarkissa ja Bloomfieldissä.[24][25] Syyskuussa 2020 elokuvaa varten tehtiin vielä uudelleenkuvauksia.[26]
Julkaisu
Elokuvan suunniteltiin saavan ensi-iltansa 25. syyskuuta 2020, mutta sitä jouduttiin siirtämään koronaviruspandemian takia. Sen seuraava ensi-iltapäivämäärä oli 12. maaliskuuta 2021.[27][28][29] Ensi-iltaa siirrettiin uudelleen syyskuulle 2021, jotta sitä voitaisiin näyttää elokuvafestivaaleilla. Elokuvan lopulliseksi ensi-iltapäiväksi merkittiin 1. lokakuuta 2021.[30][31] Elokuva sai maailmanensi-iltansa Tribecan elokuvajuhlilla 22. syyskuuta 2021.[4]
Vastaanotto
Arvosteluja keräävän Rotten Tomatoes -sivuston mukaan 74% kriitikoista on antanut elokuvalle positiivisen arvosanan keskiarvolla 6,9/10. Keräys perustuu 170 arviointiin.[32]Metacriticissä elokuvalla on 60 pistettä 100:sta.[33]