The Ghost Inside on yhdysvaltalainen metalcore-yhtye Los Angelesista, Kaliforniasta.[2] Yhtye on julkaissut viisi studioalbumia, joista neljä on julkaistu yhtyeen nykyisellä nimellä, ja yksi yhtyeen alkuperäisellä A Dying Dream- nimellä.[3]
Historia
Yhtye perustettiin vuonna 2004 A Dying Dream- nimellä, ja yhtye julkaisi vuonna 2006 ensimmäisen EP:nsä Now Or Never, levy-yhtiönään Mediaskare Records. Pian tämän jälkeen yhtye vaihtoi nimensä nykyiseen The Ghost Inside:en, ja julkaisi ensimmäisen studioalbuminsa Fury and the Fallen Ones. Yhtye ehti julkaista vielä toisen studioalbumin Returners, ennen kuin vuonna 2012 vaihtoi levy-yhtiötä Epitaph Records:iin.
Bussionnettomuus
Aamulla 19. marraskuuta 2015 yhtyeen ollessa kiertueella matkalla Mesaan, Arizonaan, heidän keikkabussinsa törmäsi traktorin perävaunuun El Pason lähettyvillä. Onnettomuuden seurauksena molempien ajoneuvojen kuljettajat kuolivat, ja loput kymmenen matkustajaa bussissa loukkaantuivat, joista viisi vakavasti[4]. Yhtyeen rumpali Andrew Tkaczyk menetti onnettomuudessa oikean jalkansa.
Huhtikuussa 2018 yhtye vakuutti antamassaan haastattelussa medialle ja faneilleen, että yhtye jatkaa toimintaansa vielä onnettomuuden jälkeenkin.[5]
Yhtye teki lupaamansa paluun huhtikuussa 2020, jolloin se julkaisi "Aftermath"-nimisen singlen. Singlessä käsitellään yhtyeen tuntemuksia bussiturman jälkeiseltä ajalta.[6]
Diskografia
A Dying Dream
The Ghost Inside
Lähteet