Teppanala on Imatran 12. kaupunginosa. Teppanala kuuluu postinumeroalueeseen 55610 Imatra. Teppanala sijaitsee Vuoksen itäpuolella, noin 2 kilometriä Imatran keskustasta kaakkoon. Teppanalan kaupunginosa muodostuu entisestä Teppanalan kylästä. Alueella on paljon asuintaloja. Suurin työllistäjä on Ovako Imatran terästehdas, joka työllistää noin 600 henkilöä. Ovako Imatra on Kaakkois-Suomen suurin metallialan yritys ja Imatran kolmanneksi suurin työnantaja.
Teppanalaa rajaa pohjoisessa Rajapatsas ja Savikanta, etelässä Jakola, idässä Karhusuo ja Salo-Peltola sekä lännessä Vuoksi, (Meltola).
Teppanalassa on kolme suurta myymälää, joista kaikista löytyy kahvila-ravintola. Lisäksi Rajapatsaan palvelut löytyvät läheltä. Rajapatsaalla on mm. S-market, R-kioski, pankkiautomaatti, huoltoasema, ravintola ja muutamia erikoisliikkeitä. Imatran keskustasta löytyy suuri osa Imatran palveluista ja erikoisliikkeistä, nekin palvelut löytyvät varsin läheltä.
Julkinen liikenne
Linja 3 Jakola-Huhtanen kulkee Teppanalan läpi. Linja 3 on päälinja, ja se kulkee reitillä: (Pelkola)-Jakola-Teppanala-Rajapatsas-Keskusta-Mansikkala-Sienimäki-Neitsytniemi-Vuoksenniska-Rautio-Huhtanen.
Linja 3 Huhtanen-Jakola kulkee reitillä: Huhtanen-Rautio-Vuoksenniska-Neitsytniemi-Sienimäki-Mansikkala-Keskusta-Rajapatsas-Teppanala-Jakola-(Pelkola).
Linja 3 kulkee arkisin puolen tunnin välein klo 8–16:n välillä.
Liikenne
Teppanalan länsiosan halki kulkee Kantatie 62, joka johtaa MikkelistäImatran rajanylityspaikalle. Tieltä on liittymä moottoritielle Valtatie 6, jonka kanssa sillä on yhteinen 8 km:n pituinen moottoritieosuus. Teppanalasta Imatran keskustaan ja myös muihin palvelukeskittymiin pääväyliä pitkin on hyvät liikenneyhteydet, ja koko matkalla on kevyen liikenteen väylä.
Junaliikenne
Teppanalan länsiosassa, lähellä Vuoksea kulkee Pietariin johtava rautatie. Teppanalan kohdalla rata kulkee samassa linjassa kantatien 62 kanssa. Rautatietä pitkin kulkee tavaraliikennettäVenäjälle. Henkilöliikenneyhteys Imatralta Pietariin on suunnitteilla.