Teoderik I tai Theoderik I (gootiksi Þiudarīks, lat. Theodericus; noin 393 – 20. kesäkuuta 451) oli visigoottien kuningas myöhäisantiikin aikana vuosina 418–451.[1]
Teoderik oli kuningas Alarikin avioliiton ulkopuolella syntynyt poika. Teoderikin valtakaudella visigootit saivat haltuunsa Tolosan eli nykyisen Toulousen alueen Akvitaniassa. Teoderik liittoutui aluksi Länsi-Rooman kanssa ja taisteli heidän puolellaan vandaaleja vastaan vuonna 422.[1] Visigoottien ja roomalaisten välillä oli kuitenkin yhä kiistoja, mutta ne laantuivat, kun magister militum Flavius Aëtius sai vuonna 426 aikaan sopimuksen, jossa Länsi-Rooma vapautti visigootit foederati-velvoitteista ja tunnusti heidän valtionsa suvereenisuuden.[2] Visigootit liittyivät myöhemmin roomalais-germaaniseen liittoutumaan Katalaunien kenttien taistelussa Attilan johtamia hunneja vastaan 20. kesäkuuta vuonna 451. Teoderik kuoli taistelukentällä.[3] Teoderik oli luultavasti ensimmäinen germaanikuningas, joka julkaisi kirjoitettuja lakeja.[1]
Teoderik I:llä oli monia lapsia, joista myöhemmin visigoottien kuninkaiksi nousivat Thorismund, Teoderik II ja Eurik.
Lähteet
- Castrén, Paavo ja Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
- Kari, Risto: Historian ABC 6 – Kaikkien aikojen valtiot. Tammi 2001. ISBN 951-31-1098-2
Viitteet
- ↑ a b c Castrén ja Pietilä-Castrén 2000, s. 573
- ↑ Kari 2001, s. 145
- ↑ Visigoth Britannica Academic, Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica inc. Viitattu 29.10.2018. (englanniksi)
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Henkilöt | |
---|
Muut | |
---|