Teemu Sippo syntyi luterilaiseen perheeseen mutta kiinnostui jo koululaisena katolisesta kirkosta ja katsoi, että hänen on lähdettävä ”sille tielle”. Sippo liittyi katoliseen kirkkoon 1966 ollessaan 19-vuotias.[7] Sippo on opiskellut teologiaaFreiburgissa Saksassa ja on suorittanut diplomiteologin perustutkinnon.[8] Papiksi hänet vihittiin vuonna 1977.[1] Sippo on työskennellyt muun muassa kappalaisena Jyväskylässä Pyhän Olavin seurakunnassa[7], Katolisen tiedotuskeskuksen johtajana sekä Helsingissä Pyhän Marian seurakunnassa ja Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnassa, jälkimmäisessä pitkään myös kirkkoherrana. Hän toimi Helsingin katolisen hiippakunnan asiainhoitajana, kun piispa Józef Wróbel siirrettiin 2008 Helsingistä Puolaan Lublinin arkkihiippakunnan apulaispiispaksi. Piispa Wróbelin aikana Sippo toimi piispanvikaarina ekumeenisia asioita varten. Vuonna 2009 Siposta tuli Helsingin roomalaiskatolisen hiippakunnan piispa. Hän on myös ollut mukana Suomen Ekumeenisen Neuvoston hallituksessa, ja Sippo on valittu kahdesti Suomen Ekumeenisen Neuvoston puheenjohtajaksi vuosina 2010 ja 2013.[9]
Vuonna 2015 Sippo osallistui Pohjoismaiden piispainkokouksen edustajana Vatikaanissa pidettyyn perhettä käsitelleeseen piispainsynodiin.[10] Samana syksynä hänet nimitettiin myös piispainkokouksen pysyvän neuvoston jäseneksi.[11]
Tapaninpäivänä 2018 piispa Sippo loukkaantui vakavasti liukastuttuaan kadulla Helsingissä. Hän palasi työhön kolmen kuukauden sairausloman jälkeen.[12][13] Toukokuussa 2019 Sippo kuitenkin luopui Helsingin katolisen hiippakunnan piispan virasta terveyssyistä.
Sippo tunnetaan vapaamielisenä katolilaisena, vaikka hän määrittelee itsensä ”keskitien kulkijaksi”.[14] Liturgisesti Teemu Sippo on joskus ottanut varovaisen konservatiivisia kantoja.[15]
Piispana Teemu Sippo oli moneen mukautuva avomielinen kirkkonsa paimen, mutta hän myös jatkoi perinteisen avioliittokäsityksen puolustamista sekä yhteiskunnassa[16] että Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa[17] kaavailtuja muutoksia vastaan. Hänen kaudellaan Suomessa toimiva katolinen kirkko jatkoi kasvuaan useiden prosenttien vuosivauhdilla.[18]
↑Kalevi Vuorela: Finlandia Catholica - Katolinen kirkko Suomessa 1700-luvulta 1980-luvulle, s. 257. Helsinki: Studium Catholicum, 1989. ISBN 952-90097-47