Tauno Matomäki syntyi nakkilalaisen maanviljelijäperheen neljänneksi lapseksi, lähti kansakoulunopettajansa kannustamana oppikouluun ja opiskeli diplomi-insinööriksiTeknillisessä korkeakoulussa[4]. Hän aloitti työuransa Wärtsilä-yhtiössä muun muassa johtamassa firman asennustyömaita eri puolilla maailmaa[3]. Hän tuli Rauma-Repolaan vuonna 1967, ja yhtiön pääjohtajaksi hänet nimitettiin sen meriteollisuuden johtajan paikalta vuoden 1987 alusta Antti Potilan lähdettyä Finnairin pääjohtajaksi. Matomäen tehtävä oli saneerata yhtiötä, ja seuraavan kolmen vuoden aikana liiketoiminnoista myytiin 40 prosenttia ja henkilöstö väheni lähes puoleen entisestä. Liikevaihto kuitenkin kasvoi vuoden 1986 seitsemästä miljardista markasta vuoden 1989 yli kahteentoista miljardiin ja 200 miljoonan vuositappiot kääntyivät 800 miljoonan voitoksi. Rauma-Repola panosti Matomäen kaudella muun muassa metsäkoneiden tuotantoon ostamalla alan yrityksiä eri puolilta maailmaa.[5]
Vuonna 1990 toteutui KOP:n myötävaikutuksella pitkään suunniteltu Rauma-Repolan ja Yhtyneiden Paperitehtaiden suurfuusio. Syntyi Repola Oyj, Suomen siihen asti suurin teollisuusyritys.[5]
Matomäki tuli pääjohtajana tunnetuksi sivistysharrastuksistaan, etenkin kirjallisuuden tuntemuksesta, ja asumisestaan läpi Helsingin-vuosienkin pitkän automatkan päässä kotikylässään Nakkilan Matomäessä, itse rakentamassaan omakotitalossa. Haastatteluissa ja keskusteluissa hänen tapansa oli vastata pikemminkin harkitusti ja lyhyesti kuin pitkästi ja rönsyilevästi, usein persoonallista sarkasmia viljellen ja käsikirjoituksesta yllättävästi poikkeillen.[5][2][6] Tunnetuimmaksi lausahdukseksi on muodostunut toteamus, ettei Suomesta kannata yrittää viedä ulkomaille mitään hevosta pienempää tavaraa[3].
Matomäki kuului Suomen 1990-luvun alun lamavuosina kolmesta vuorineuvoksesta muodostuneeseen ryhmään, jolla oli merkittävä rooli teollisuusfuusioiden lisäksi myös suomalaisten rahalaitosten järjestelyissä pankkikriisin jäljiltä. Kaksi muuta vuorineuvosta olivat Yrjö Niskanen vakuutusyhtiö Pohjolasta ja ruotsinkielisen pääoman keulamies Casimir Ehrnrooth.[3]
↑ abLaitinen, Pentti: Pohdiskeleva vuorineuvos pehmentää kivikovaa Repolaa. (Henkilökuvajuttu.) Helsingin Sanomat, 15.06.1993, s. 36. Näköislehti (maksullinen).
↑ abcdePalojärvi, Eeva: Vuorineuvos Tauno Matomäki on nähnyt Suomen talouselämässä kaiken: Nalle Wahlroosin sukkatupsut ja suuret fuusiot. (80-vuotishaastattelu.) Helsingin Sanomat, 9.4.2017. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 18.3.2024.
↑Tuuri, Antti: Tauno Matomäki – Suvipäivänä syntynyt. Otava, 2005.
↑ abcAromäki, Juhani: Repolan talon isäntärenki. Helsingin Sanomat, 11.3.1990, s. 73. Näköislehti (maksullinen).
↑ abLaitinen, Pentti: Etäisyydestä mielenterveyttä. (60-vuotishaastattelu.) Helsingin Sanomat, 14.4.1997, s. 4. Näköislehti (maksullinen).
Mikko Uola: Vuorineuvos Tauno Matomäki (1937–).Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2008. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.