Tarzan 2 on Disneyn vuonna 2005 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainenanimaatioelokuva, joka on jatkoa aiemmalle, vuoden 1999 elokuvalle Tarzan. Elokuva sijoittuu aikaan, ennen kun Tarzanista tuli aikuinen, ennen kun Tarzan tapasi aikuisena Janen ja ennen Tarzan ja Jane-elokuvaa. Tarzan 2 on Tarzan-elokuvasarjan kolmas ja viimeinen osa.
Tarzan haluaisi tehdä vaikutuksen vanhempiinsa. Mutta se koituukin hankalaksi, sillä Kerchak on ankara hänelle, eikä hän saata hyväksyä Tarzania. Tarzan ei kykene kiipeilemään puissa yhtä ketterästi kuin muut lauman apinat, hän on erinäköinen ja huolimatta hyvistä ystävistään Terkistä ja Tantorista hän tuntee itsensä joskus yksinäiseksi.
Pettynyt Tarzan lähtee vaaralliseen viidakkoon ja joutuu Synkvuorelle. Se on paikka, jossa asuu pelätty hirviö Zugor, jota kukaan ei ole nähnyt. Mutta kun Tarzan seisoo silmätysten Zugorin kanssa, hän tajuaa heti, että heillä on jotain opittavaa toisiltaan…[1]