Tanjuska ja 7 perkelettä on vuonna 1993 valmistunut, Pirjo Honkasalon ohjaama ja tuottama dokumenttielokuva. Honkasalo on myös vastannut elokuvan käsikirjoituksesta, kuvaamisesta ja leikkaamisesta. Tuotanto tehtiin yhteistyössä Baabeli Ky:n ja Svenska Filminstitutetin kanssa.[2]
Elokuva sai ensi-iltansa 12. maaliskuuta 1993. Sen kävi katsomassa 582 ihmistä.[3] Elokuva on esitetty televisiossa kaksi kertaa: tammikuussa 1994 ja maaliskuussa 1997.[1]
Elokuva
Varoitus:Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
Elokuva kertoo valkovenäläisestä 12-vuotiaasta Tanjuska-nimisestä tytöstä. Kaksi vuotta aiemmin Tanjuska lakkasi syömästä, sitten puhumasta ja lopulta kasvamasta. Tanjuska asuu hänen isänsä kanssa Koillis-Virossa kyläpappi isä Vasillin johtamassa uskonnollisessa ortodoksiyhteisössä. Äiti ja pikkusisko asuvat tuhannen kilometrin päässä, Valko-Venäjällä. Isä Vasillin mukaan Tanjuskan sisälle on asettunut seitsemän perkelettä. Nämä paholaiset saattavat lähteä hänestä ainoastaan tuntikausia kestävän päivittäisen seremonian ansiosta. Ainoastaan ristin voima ja vyöllä hakkaaminen voi vaikuttaa niihin. Lääkärit saavat ajan myötä selville, että Tanjuska sairastaa skitsofreniaa.