Tallinnan portti (vir.Tallinna värav) tai Pärnun Tallinnan portti (vir.Pärnu Tallinna värav), myös Karl Gustav -portti (Carl Gustav)[3], ven.”Ревельский порт” t. ”Ревельские ворота” tai baltiansaksalaisten nimeämä Revalsches Thor t. Revaler Thor on keskiaikaista linnoitusta ympäröineen vallihaudanporttiPärnussa, Virossa. Rakennus otettiin käyttöön vuonna 1686[2], ja siinä on 1600-luvun keskipaikasta vuoteen 1710 hallinneen ruotsalaisen barokkiklassismin tyylipiirteitä.[1][4]
Portin seinällä on viron- että venäjänkielinen muistolaatta Aleksandr Puškinin isoisälle Ibrahim Petrovitš Gannibalille, joka asui Pernovissa (nyk. Pärnussa) vuosina 1731–1733 ja opetti siellä matematiikkaa, linnoittamista ja piirtämistä.[6][7] Tallinnan porttia pidetään Baltian maiden ainoana jäljellä olevana 1700-luvun valliporttina ja linnoitusarkkitehtuurin muistomerkkinä, vaikka täydellisesti on säilynyt myös Arensburgin linnoituksen porttien ja ympäröivien paksujen multavallien, linnoitteiden (nurkkalinnoitusten), kurtiinien ja ravelliinien järjestelmä Kuressaaressa, Saarenmaalla.[8]
Tallinnan portti kuuluu Viron kansalliseen kulttuurimonumenttien rekisteriin 10. elokuuta 1998 lähtien.[4]
Arkkitehti Eric Dahlbergin kaavailema Tallinnan portti sijaitsee 136,4 hehtaarin kokoisella Pärnun vanhankaupungin ja lomakohteen perintösuojelualueella. Portti merenpuolisine pääjulkisivuineen rakennettiin vuosina 1675–1686 Mercury- ja Luna-nimisiä tykkiasemiayhdistävään välivalliin, jonka takana oli kaupungin laidunmaita ja matala merenranta. Portilta vallihaudan yli vei silta, jonka jälkeen alkoi maantie kohti Tallinnaa.
Ruotsalaisen sotilasinsinöörin ja arkkitehdin Paul von Essenin ”Grundt Riss von der Stadt Pernau mit deren Plätzen”- nimisen suunnitelman mukaan 4. syyskuuta v. 1696[3] tälle portille annettiin nimeksi ”Kuninkaan” tai ”Karl Gustavin”-portti ja tämä nimi oli käytössä vuoteen 1710 saakka.[4] Kun Pohjansodan jälkeen linnoitus luovutettiin voittajien joukoille vuonna 1710, antautumisasiakirjojen liitteenä Pärnun venäjänkielisellä asemakaavalla oli maininta seitsemästä tykkiasemasta, kahdesta ravelliinista ja kolmesta portista. Näistä ruotsinaikainen Karl Gustavin barokkiportti oli Tallinnan tuonaikaiseen nimeen Reval viittavasti Ревельский порт tai Ревельские ворота, josta maanomistajaluokan baltiansaksalaiset aatelit käyttivät nimeä Revalsches Thor[3] tai Revaler Thor. Vuonna 1761 Pärnun kaupungin syndic F. F. Zange kuvaili, kuinka ”Tallinnan portin luona mentiin veneellä toiselle puolelle jokea, jossa pidettiin vahtia kaiken varalta, koska tästä alkoi iso maantie Tallinnaan, Saarenmaalle, Haapsaluun ja Läänemaalle. Tallinnan portti menetti kuitenkin varsinaisen merkityksensä, kun vuonna 1804 rakennettiin ponttonisilta tai kansankielellä Nahksild Vee-portin edestä Pärnujoen yli.[3] Viron itsenäistyessä alkuvuonna 1918 Revalista käytössä olleiden Taani linn (suom.tanskalainen kaupunki tai linna) tai muiden nimen takaa löytyvien teorioiden mukaisten Talu linn ('maanviljelyksen kaupunki') tai Tali-linna ('talvikylä') nimien ansiosta tuli Tallinna, josta todennäköisesti johtui myös portin uusi nimi.lähde?
Muistomerkin ominaispiirteet
Suunnittelu
E. Dahlbergin sotilasarkkitehtuurille tyypillisiä piirteitä oli monumentaalisten kulkuaukko- että sulkurakennusten sijoittaminen linnoitusten tykkiasemia yhdistäviin välivalleihin, joiden läpi kulkevien porttien tunnelit ja niiden julkisivut pistivät silmään pysyvällä kauneudellaan. Erityisen edustavasti hän suunnitteli kaupungin pääportin, jonka ulkojulkisivu oli juhlallisempi sisäistä ja joiden joukkoon lasketaan Pärnussa sijaitseva Tallinnan portti. Joidenkin lähteiden mukaan portti rakennettiin E. Dahlbergin avustajan, insinöörin ja arkkitehdin Paul von Essenin piirustusten mukaan. Jo ennen vuotta 1667 insinööri arkkitehti P.v. Essen esitti Pärnun kaupungin laajennus- ja bastionijärjestelmän sotilasarkkitehtuurisen rakennussuunnitelmansa, jossa Tallinnan portin perusratkaisuna oli ns. kuressaaretyylinen yksilaivainen tila, jonka pituusakselin päässä oli kaariportti.[1] Suunnitelmassa oli ilmeisiä esikuvia hänen Italian matkaltaan, jota uusihollantilaiseen arkkitehtuuriin ja kaupunkisuunnitteluun suuntautunut Dahlberg ei kuitenkaan hyväksynyt. Muutama vuosi myöhemmin v. 1667 von Essen teki uusia piirustuksia ns. ruotsin barokkityylisestä holviportista, jossa oli Dahlbergin vaikutteita.[9] Portin rakentamista koskeva asiakirjamateriaali kuuluu puolustusvoimien arkistoon Ruotsissa, joka vahvistanee rakentamisen toteutumisen siellä asuvan Dahlbergin piirustusten mukaan ja Pärnuun siirtyneen Paul v. Essenin valvonnassa.lähde?
Kuvaus
Tallinnan portin ulkojulkisivuPortti sisältä
Sommittelultaan portin pääjulkisivu muistuttaa riemukaarta, johon on holvattu kolme aukkoa, keskimmäisen pääaukon ollessa sivuaukkoja korkeampi. Sisäjulkisivussa on vain yksi korkea kulkuaukko ja se on kapeampi kuin ulompi julkisivu. Kaikilla holveilla on pituusakselilla sylinterimäiset kaaret. Dekorointiin kuuluvat toisen kerroksen suorakaiteen muotoiset seinäsyvennykset pystysuorine reunoineen ja pyöröikkunoineen ja ensimmäisen kerroksen segmenttikaariset jalankulkijaportit.lähde?
Rakennuksen ulkovuoraus on Elsbet Parekin tutkimuksien perusteisen muistomerkkipassin mukaan vaaleanpunaista ns. rua- (t. riia-)kiviä[1] tai muistomerkkien rekisterin mukaan huokoista Riian dolomiittia[4] ja sisävuoraus on tehty dolomiitista, siirtolohkareista ja savitiilistä kalkkilaastilla.[1] Portin molemman julkisivun pinta on karkeaksi karhittu ja koristeina pilastereita ja friisi doorilaiseen tyyliin. Ulkojulkivivun neljä pylvästä kantaa arkkitraavia, jossa reliefein koristeltu keskimmäinen osa e. friisi, ja siitä ylöspäin palkistolle nojautuu kolmiosainen yläosa. Sen alaosa toistaa päärakenteen pilasterijaottelua, kaupungin vaakuna on asennettu keskiosan päätunnelilaajuiselle suorakulmaiselle osuudelle, jota ympäröivät koordinoidusti kaarevat reunaosat, ja yläkolmanneksessa on päätunnelilevyinen segmenttikaarinen kenttä, jolla on koverasti nouseva reuna. Sisäjulkisivussa on korkea päätunnelilevyinen pyöreä aukko, jota reunustaa kaisi friisiä kannattavaa pylvästä. Sen päällä on matala koristeellinen päätyelementti eli vimperg.lähde?
Portit, ovet ja niiden neliömainen verhoilu on toteutettu diagonaalisena. Ulkojulkisivun korkeaa pyörökaarevaa keskiaukkoa reunustavat sivuilla olevat matalat oviaukot. Matalat sivuaukot olivat aikoinaan ammusten varastotiloja ja nykyisin niihin pääsee vain tunneliseinissä olevien ovien kautta. Pääjulkisivuissa korostetaan barokkiarkkitehtuurille tyypillistä jäsentelyä toisaalta korkealla segmenttikaarevalla päätykolmiolla, joka kruunaa rakennuksen muita osia ja on keskeinen tekijä ulkoseinälle monumentaalisen ilmeen luomisessa, ja toisaalta koristeellisella kolmiomaisella erkkerillä tai vimpergillä kaupunginpuolisessa ulkoseinässä. Tunneli on varustettu kolmella ovella. Ulkosiiven luultavasti puupintaisesta pariovipuoliskosta ovat säilyneet vain mahtavien rautasaranoiden koukut, parin metrin päästä tunnelin sisällä on alaslaskettavan oven aukko ja kaupunginpuolella portin sulkuna toinen pariovipuolisko.[3]
Rakentaminen ja kunnostukset
Sisäjulkisivu koristeellisine vimpergeineen.
Rakennustöitä johti ja valvoi P. von Essen[4] ja hänen tekemä suunnitelmaraportti paljasti, että Tallinnan portti oli valmistunut vuonna 1681. Siihen mennessä oli valmis portin uusi länsipuoli, jolloin se oli muurattu kvadraattisista kivistä niin sisä- kuin ulkopuolelta. Kurtiinin edessä portin suojana käytettävää ravelliinia Abensternia ei vielä ollut, mutta oli tehty tarvittavia kaivuutöitä. Kaupungin suunnitelman mukaan vuodelta 1686 myös ravelliini ja vesisulku oli saatu valmiiksi[1] ja kaksikerroksinen porttirakennus oli otettu ensikäyttöön.[2] Myöhemmin päätunneli t. kaupunginpuolinen holvi sai saveen tampatuista mukulakivikivistä säänkestävän päällystyksen. Alkuperäisestä laskuporttimekanismista ei ole tietoja.lähde?
E. Parekin vuonna 1971 kirjoittaman Tallinnan portin historiallisten taustatietojen mukaan 1800-luvun puolivälissä otetusta valokuvasta selviää, että heti portin edessä oli vallihauta ja suoraan portin pääaukon edestä alkoi kaiteilla varustettu puinen silta. Rakennuksen yläpuolella puuttuivat sekä pedimentti että attika, vaikka julkisivun molemmin puolin oli karkeita koveria kaaria. Kauimpana tulilinjaa sijaitseva portti jäi todennäköisesti ilman lopullista viimeistelyään Suuren Pohjan sodan alkaessa vuonna 1699.[3] 1700- ja 1800-luvuilla tehtiin useita korjauksia lähinnä vesirajalla ja kaupunkipuolisten tukiseinien vajoamisista ja palkkisiltojen uppoamisista johtuvasti. Vuonna 1835 Tallinnan portti luovutettiin historialliselle paikallishallinnolliselle neuvostolle Pärnun raadille kaupungin Venäjän linnoituskaupunkien luettelosta poistamisen jälkeen. Silloisen kuntoraportin mukaan Tallinnan porttia kuvataan seuraavasti: ”Tallinnan portti on kaareva, katto on peitetty pellillä ja yhdessä kolmen säilytyskomeron (Behälter) kanssa, joiden ovet ovat sisäpuolelta rautaa (tai peltiä), ovat tyydyttävässä kunnossa. Suurissa ovissa on lukot. Portilla on vuonna 1818 rakennettuna suuri ja vuonna 1825 lisättynä pieni silta”. Kulttuurimonumenttien rekisterin mukaan v. 1839 portin merenpuoliseen e. lounaisjulkisivuun lisättiin neobarokkityylisen päätykolmio, jota koristi Pärnun kaupungin vaakuna.[4]
Vuonna 1850 portin ulkokulmien kiviperustus oli vahvistamisen tarpeessa.[1] Jo vuonna 1853 Pärnun poliisituomioistuin ilmoitti, että ”portin alemmat kivet, joiden päällä koko paino tuntuu pysyvän, ovat irronneet ja voi pelätä portin romahtamista, jos näitä rikkoutuneita paikkoja ei korjata.” Kaupungin riippumattoman kassakomitean pöytäkirjan mukaan 6. elokuuta 1854 kolme rakennusyritystä toimitti laskelmat portin korjausta varten. Portin romahtamisvaara oli sen verran vakava, että se oli väliaikaisesti suljettu liikenteeltä. Laajamittaisista muuraustöistä huolimatta jo kaksi vuotta myöhemmin portti oli uudelleen romahtamisvaarassa. Vuonna 1856 raportoitiin: ”vasen sivuseinä on luhistunut ja portin muuraus uhkaa romahtaa.” Vuonna 1860 alkoi Pärnun linnoitusten purku oikeuspormestarin Rambachin johdolla ja Riian insinöörin W. Weirin laatiman hankkeen mukaan, jossa Tallinnan portti ja osa vallihaudasta säästettiin, koska ne eivät estäneet muuta liikennettä. Vuonna 1870 rakennuksen varastotilat annettiin vuokralle. Syyskuussa 1875 portti oli taas kerran romahtamisvaarassa, jolloin irronneet kivet oli poistettava sekä käyttäjien että ohikulkijoiden turvaksi.lähde?
Tammikuussa 1889 kaupunginhallitus alkoi suunnitella uutta maisemointia, jolloin pormestari Oskar Brackmann korosti, että Tallinnan portti tulee pysymään uusien viheralueiden kehittämisen erottuvana keskipisteenä ja siksi se on kunnostettava perusteellisesti. Vuonna 1893 suoritettiin kaupunkiarkkitehti V. Wolffeldtin suunnittelemat kunnostustyöt, joiden raameissa portti sai hyvin vanhan piirustuksen perusteisen alkuperäisen muotonsa.[3] Vaikka arkkitehtonisten muistomerkkien suojelu- ja tarkastusviraston mukaan vuonna 1973 rakennus oli hyvässä kunnossa, silti se vuosina 1977–81 restauroitiin.[1] Arkkitehtonisen muistomerkin passin tiedot todentavat portin olleen hyvässä teknisessä kunnossa vielä vuosina 1982–83, mutta sen jatkuvan kunnostamisen parissa jatkettiin myöhemmin sen jälkeenkin.[5] 1990-luvulla portin toista kerrosta käytettiin baaritiloina[4], jossa tilaa oli n. 125 neliömetriä ja joka oli vuodesta kahdeksan kuukautta auki ja neljä kuukautta suljettu.[10]
Kulttuurimonumenttien rekisteriin 24. maaliskuuta 2020 kirjattujen tarkastushavaintojen mukaan portin kunto on huono.[4]
Kaupunkilegenda muistomerkistä
Legendan mukaan Kaarle XII saapui kerran Pärnuun vihollisten jahtaamana. Kuninkaan käsi oli haavoittunut ja vuosi verta. Kun kuningas pääsi Karl Gustafin portille, se oli suljettu. Kun Kaarle XII koputti portille haavoittuneella kädellään, hänet päästettiin välittömästi sisään ja sillä tavalla hän pelastui viholliselta. Portille tippui muutama kuninkaallinen veripisara, josta kaupunkilaiset huolehtivat vuosisadan ajan maalaten ne punaisiksi joka vuosi.[9]
Lähteet
↑ abcdefghiENSV Ehituskomitee Arhitektuurimälestiste kaitse inspektsioon: Arhitektuurimälestise pass. (Arkkitehtonisen muistomerkin passi) 1973. Muinsuskaitse ameti register. Viitattu 25.2.2021. (viroksi)
↑Elena Slyusareva: Пярну: уголок российской империи (Pärnu: Venäjän imperiumin sopukka) 14.08.2016. Novaya Gazeta. Viitattu 25.2.2021. (venäjäksi)
↑Каждый кулик свои ворота хвалит (Jokainen kahlaaja ylistää porttiaan) 08.7.2016. livejournal.com. Viitattu 25.2.2021. (venäjäksi)
↑ abHans Lepp: Rootsi mälestised Eestis (Ruotsin muistomerkit Virossa) Tallinna Rootsi-Mihkli kogudus. Viitattu 25.2.2021. (viroksi),(englanniksi),(saksaksi),(ruotsiksi)
