Takaisin pelissä (engl. Trouble with the Curve) on vuonna 2012 ensi-iltansa saanut draamaelokuva, jonka on ohjannut Robert Lorenz. Elokuvan pääosissa esiintyvät Clint Eastwood, Amy Adams, Justin Timberlake, Matthew Lillard ja John Goodman. Elokuva kertoo eläköityvästä baseballin kykyjenetsijästä, joka ottaa tyttärensä mukaan viimeiselle työmatkalleen.
Takaisin pelissä on Clint Eastwoodin paluu näyttelijäksi vuoden 2008 elokuvan Gran Torino jälkeen.
Juoni
Gus Lobel on ollut yksi kaikkien aikojen parhaimmista kykyjenetsijöistä baseballissa vuosikymmenten ajan. Hän pystyy esimerkiksi kertomaan syöttäjän tekemän heiton pelkästään mailaan jääneen murtuman perusteella. Gus on vanhentunut, mutta ei suostu jäämään pois Gus kykyjenetsintäkeikasta, joka saattaa jäädä hänen uransa viimeiseksi. Atlanta Bravesin joukkueen johto on alkanut epäillä Gusin arviointikykyä, varsinkin kun rekrytoinnin mahdollisuuksiin on tulossa maan odotetuin lyöjälupaus.
Gusin tytär Mickey, joka toimii juristina arvostetussa atlantalaisessa lakifirmassa, saattaisi kyetä auttamaan. Mickey ei ole koskaan ollut läheinen isänsä kanssa, sillä Gus ei ollut varautunut yksinhuoltajuuteen vaimonsa kuoleman jälkeen. Gusin huomion jakaa aivan liian helposti asia jonka Mickey arvioi olevan tämän ensirakkaus: Baseball. Omaa arviointikykyään vastaan toimien ja Gusin vastustuksista huolimatta Mickey liittyy mukaan kykyjenetsintä matkalle Pohjois-Carolinaan, laittaen vaakalaudalle oman uransa pelastaakseen isänsä uran. Isä ja tytär viettävät aikaa yhdessä ensimmäistä kertaa vuosiin, ja kumpikin tekee uusia löytöjä tahollaan – paljasten pitkäaikaisia salattuja totuuksia heidän menneisyydestään ja nykyisyydestään jotka saattavat muuttaa heidän tulevaisuutensa.
Tuotanto
Elokuvan kuvaukset alkoivat maaliskuussa 2012 Georgiassa Yhdysvalloissa. Tarkkoihin kuvauspaikkoihin kuuluivat Atlantan Virginia-Highland kaupunginosa, mukaan lukien paikkakunnan ”George’s”-ravintola, Athensin kaupunki (joka toimii elokuvan Ashevillen kaupunkina Pohjois-Carolinassa). Yksi kohtaus kuvattiin ”The Globe” -ravintolassa keskustan alueella ja toinen College Avenue ja Clayton Street -katujen luona. Dawsonvillen kaupunki, jossa toteutettiin useita kohtauksia, etenkin paikallisessa motellissa ja sen ympäristössä.
Rooleissa