Taisto Mäki

Taisto Mäki
Taisto Mäki juoksi juuri käynnistyneen Toisen maailmansodan aikaan 17. syyskuuta 1939 Helsingin olympiastadionilla 10 000 metrin uuden ME:n – ensimmäisen puolen tunnin alituksen maailmassa.
Taisto Mäki juoksi juuri käynnistyneen Toisen maailmansodan aikaan 17. syyskuuta 1939 Helsingin olympiastadionilla 10 000 metrin uuden ME:n – ensimmäisen puolen tunnin alituksen maailmassa.
Henkilötiedot
Syntynyt2. joulukuuta 1910
Rekola, Helsingin maalaiskunta
Kuollut1. toukokuuta 1979 (68 vuotta)
Yleisurheilija
Pituus 173 cm
Laji 5 000 metrin juoksu ja kestävyysjuoksu
Mitalit
Maa:  Suomi
Miesten yleisurheilu
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Pariisi 1938 5 000 m

Taisto Armas Mäki (2. joulukuuta 1910 Rekola, Helsingin maalaiskunta1. toukokuuta 1979) oli suomalainen kestävyysjuoksija. Hänestä käytettiin lempinimeä Rekolan paimenpoika.

Mäki juoksi ensimmäisenä maailmassa 10 000 metriä alle puolen tunnin vuonna 1939. Hänellä oli 1930-luvun loppuessa hallussaan sekä 5 000 metrin että 10 000 metrin maailmanennätykset. Mäki saavutti kuitenkin urallaan vain yhden arvokisavoiton. Toinen maailmansota keskeytti hänen lupaavan uransa.

Ura

Mäki voitti kultaa 5 000 metrillä 1938 EM-kilpailuissa. Hänen voittoaikansa 14.26,8 oli tuolloin kisaennätys. Kalevan kisoissa Rekolan Urheilijoita ja Helsingin Kisa-Veikkoja edustanut Mäki saavutti kaikkiaan neljä Suomen-mestaruutta. Hän voitti kultaa 5 000 metrillä vuosina 1934 ja 1937 sekä 10 000 metrillä vuosina 1939 ja 1940.

Mäki juoksi 10 000 metrin maailmanennätyksen ensimmäisen kerran 29. syyskuuta 1938 Tampereella. Hänen aikansa 30.02,0 alitti Ilmari Salmisen vuonna 1938 tekemän ennätyksen runsaalla kolmella sekunnilla. Kahden mailin maailmanennätyksen Mäki rikkoi Helsingissä 7. heinäkuuta 1939. Hänen tuloksensa 8.53,2 paransi Miklós Szabón ennätystä vuodelta 1937 vajaalla kolmella sekunnilla. Ennätyksen rikkoi Gunder Hägg vuonna 1942. Mäki juoksi 5 000 metrin maailmanennätyksen 16. kesäkuuta 1939 Helsingissä. Hänen aikansa 14.08,8 alitti Lauri Lehtisen vuonna 1932 tekemän ennätyksen runsaalla kahdeksalla sekunnilla. Ennätyksen rikkoi Hägg vuonna 1942.

Kuuluisimman juoksunsa Mäki juoksi Helsingin olympiastadionilla 17. syyskuuta 1939. Tuolloin hän juoksi 10 000 metriä aikaan 29.52,6. Mäki siis paransi omaa vuoden vanhaa ennätystään runsaalla yhdeksällä sekunnilla. Tämän ennätyksen rikkoi Viljo Heino vuonna 1944.

Talvisodan sytyttyä Suomi tarvitsi apua, ja sen vuoksi tunnetut suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi ja Taisto Mäki lähetettiin Yhdysvaltoihin avustuksenkeruumatkalle eli ns. goodwill-matkalle. Kuvan oikeassa reunassa Suomelle myönnettyjen ja peruutettujen kesäolympialaisten juliste. Kuva otettu tammikuussa 1940.

Mäen kerrotaan juosseen usein 23 kilometrin työmatkansa silloisen Alkoholiliikkeen varastolta Katajanokalta kotiinsa Rekolaan. Talvisodan aikaan hän teki Paavo Nurmen kanssa rahankeruumatkan Yhdysvaltoihin.

Mäki sai muistolaatan Rekolaan, kun hänen syntymästään oli kulunut sata vuotta vuonna 2010.[1]

Lähteet

  1. Taisto Mäen muistomerkki paljastetaan Rekolassa Vantaan Sanomat. 14.11.2010. Arkistoitu 3.8.2012. Viitattu 3.8.2012.

Aiheesta muualla