Varoitus:Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
Sarjassa seurataan kahden kauniaislaisen naapuriperheen, Helena ja Mikko Rouhialan (Miia Nuutila ja Eppu Salminen) sekä Nenna ja Esko Tiutisen (Tiina Lymi ja Pertti Sveholm) vaiheita kummankin perheen avioliiton ja ihmissuhteiden joutuessa kriisiin ja tapahtumien kietoutuessa toisiinsa monimutkaiseksi vyyhdiksi.
Mikko työskentelee AdUlterium mainostoimistossa, esimiehenään Turre Heinonen (Markku Toikka). Esko on töissä biotekniikan alan yritys Bionentassa, jossa hänen työtoverinaan on muun muassa Marianne Jylppy (Satu Paavola). Nenna on toiminut luokanopettajana, mutta halunnut omistautua perheelleen saatuaan töissä burnoutin. Hän on täydellinen kotiäiti, joka siivoaa lakkaamatta ja järjestää myös Helenan sotkuisen keittiön silmänräpäyksessä. Nenna käy Maailman Kautta -nimisessä uskonlahkossa, haaveilee uudesta vauvasta ja vahtii miehensä uskollisuutta. Kotiäitiyteen kyllästyneeltä Helenalta ovat omat kauppatieteen opinnot jääneet kesken, vaikka hän on tehnyt miehensä uskontotieteen gradun valmiiksi. Mikon ja Helenan lähipiiriin kuuluvat myös Mikon puolueellinen ja tuppautuva äiti Sirkka Rouhiala (Marja Packalén) ja Mikon hyvin menestynyt veli Marko sekä tämän supersuorittaja vaimo Susanna lapsineen.
Tapahtumien alkaessa Eskolla on ollut aiemmin suhde Mariannen kanssa. Kun Mikko, jonka toimisto on laatimassa kampanjaa Eskon yritykselle, näkee Mariannen, yrittää hän jäljittää naista tietämättä aluksi tämän oikeaa henkilöllisyyttään. Myöhemmin Mariannen ja Mikon välille syntyy suhde. Mikon veljen vaimo Susanna on Mariannen ystävä ja naiset keskustelevat Mariannen suhteista tietämättä sukulaisuudesta. Marianneen hullaantunut Mikko laiminlyö työtään, tyrii Bionentan mainoskampanjan ja saa potkut. Helena saa tiedon suhteesta ja heittää Mikon kännykän ikkunasta. Mikolle tulee pihalle heitettyyn kännykkään työtarjous mainostoimisto Sumupilvestä, mutta puhelimeen vastaavatkin sekä väärä Mikko eli ikkunamies että Mikon ja Helenan tytär Iiris/Laura. Mikon mennessä hakemaan töitä Sumupilvestä hänet heitetään ulos. Helena ja Mikko eroavat ja myyvät rivitalonsa.
Helena järjestää onnistuneet tarjoilut Eskon 50-vuotissyntymäpäiville. Tästä ihastuneena Esko ehdottaa bisnesideaa ja Helena perustaa elitistisen ruokaelämysyritys Kiehuvan Kartanon, joka laajenee nopeasti. Helena ostaa toimitiloiksi komean kartanorakennuksen ja palkkaa kokki Petrin (Hannu-Pekka Björkman). Liikekumppanina on Helenaan ihastunut yritysrahoittaja Veikko (Ismo Apell). Mikko saa tietää olevansa keliaakikko, muuttaa kartanon piharakennukseen ja alkaa viljellä keliaakikoille tarkoitettua spelttiä, menestyen kuitenkin huonosti, koska speltti ei sovi keliaakikoille.
Myös Turre Heinosen mainostoimisto AdUlterium on osittain epäonnistuneiden uusien rekrytointien takia mennyt nurin. Yhdessä entisen työtoverinsa Jerryn (Lari Halme) kanssa Mikko alkaa suunnitella mainoksia aluksi Helenan yritykseen. Eskon ja Helenan välille syntyy lyhyt suhde. Esko ja Mikko saavat tietää Mariannen odottavan kaksosia. Isäksi osoittautuu Esko, joka eroaa Nennasta ja ottaa kaksospojat hoitaakseen, mutta Marianne asuu edelleen yksin omassa asunnossaan. Marianne matkustaa Espanjaan yhdessä Susannan kanssa, joka myös jättää perheensä. Nenna muuttaa Puolaan Helenan yrityksen työntekijänä. Sarjan lopussa Mikko ja Helena lähentyvät toisiinsa uudestaan.
Helena pääsee kampaajalle, mutta Mikolle ei tarjoilla neljättä kahvikuppia
17.01.2005
11.06.2007
3.
Mainostoimiston Tyhy-päivällä on traaginen loppu. Helena kertoo poliisille normaalista ydinperheestä
24.01.2005
18.06.2007
4.
Helena vaihtaa kotiäidin verkkarit yritysjohtajan jakkuun. Mikko tutustuu eroottiseen Turkuun ja saa silmälasit
31.01.2005
25.06.2007
5.
Mikon Ranskan tuliaiset ja perheretki Puuhamaahan saavat Helenan kaivamaan kännykän esiin
07.02.2005
02.07.2007
6.
Mikko pitää tulisen presentaation, ja Helenalla on paikat kipeinä
14.02.2005
09.07.2007
7.
Mies ja vaimo katsovat toisiaan avioliittoleirillä, mutta naapurissa viikataan paitoja matkalaukkuun
21.02.2005
16.07.2007
8.
Mikko heittäytyy mökkielämän ja vanhempainiltojen pyörteisiin. Anopin lämpimäiset lohduttavat pakit saanutta Helenaa
28.02.2005
23.07.2007
9.
Mikko ajelee traktorilla, Helena taksilla ja Nenna yhdistelmärattailla
07.03.2005
30.07.2007
10.
Helena palkkaa pehtoorin ja kohtaa tohtorin. Nenna nauttii alkoholijuomaa
14.03.2005
06.08.2007
11.
Yllätyskaksosten alkuperää pohtiessaan Mikko perustaa mainostoimiston, ja Helena siivoaa tilastoista toisenkin kotiäidin
21.03.2005
13.08.2007
12.
Mikon nikkaroimat lelut eivät täytä EU:n turvamääräyksiä. Kaksoset viettävät joulua huutaen ja saavat isänsä muistelemaan menneitä. Helena laatii puolivuotissuunnitelman