PROFILPELAJAR.COM

Taavetti Roopertti Kaunisto (9. helmikuuta 1888 Tyrvää – 29. marraskuuta 1961) oli suomalainen jääkärimajuri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Nestori Kaunisto ja Iida Langen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Martta Irene Mälkiän kanssa.^[1]^[2]

Opinnot

Kaunisto kävi kansakoulun ja Länsi-Suomen kansanopiston vuonna 1906 ja Kokemäen maamieskoulun samana vuonna sekä suoritti yksityisesti viidennen luokan Tyrvään yhteiskoulussa vuonna 1909. Kurkijoen maamiesopiston hän kävi vuosina 1910–1911.^[1]^[2]

Jääkärikausi

Kaunisto liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 29. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin pataljoonan 2. konekiväärikomppaniaan 10. heinäkuuta 1917.^[1]^[2]

Suomen sisällissota

Kaunisto saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana luutnantiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan aluksi 3. Jääkärirykmentin 5. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan, josta hänet siirrettiin komppanianpäälliköksi 25. maaliskuuta 1918 alkaen 10. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Viipurissa.^[1]^[2]

Sisällissodan jälkeinen aika

Sisällissodan jälkeen Kaunisto palveli 3. konekiväärikomppanian päällikkönä 1. heinäkuuta – 23. lokakuuta 1919 välisen ajan ja puoli vuotta 3. pataljoonan väliaikaisena komentajana 3. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Jääkärirykmentti n:o 3, Savon jääkärirykmentti n:o 3 ja Uudenmaan rykmentti. Armeijasta Kaunisto erosi 4. helmikuuta 1920 ja siirtyi sen jälkeen maanviljelijäksi Tyrväälle, missä hänellä oli omistuksessaan lisäksi saha.^[1]^[2]

Talvi- ja jatkosota

Kaunisto osallistui talvisotaan komppanianpäällikkönä Jalkaväkirykmentti 65:n konekiväärikomppaniassa. Hän osallistui taisteluihin Suomussalmella ja Kuhmossa. Välirauhan aikana hän hoiti tilaansa ja sahaansa. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin pataljoonan komentajaksi Jalkaväenkoulutuskeskus 7:ään, josta hänet siirrettiin seuraavana vuonna Jalkaväenkoulutuskeskus 8:aan, missä hän palvelikin koko sodan ajan. Sotien jälkeen hän palasi siviiliaikaisiin toimiinsa tilalleen ja sahalleen. Hänet haudattiin Tyrväälle.^[2]

Paavo Susitaival on haastatellut miehistöä 1960-luvun alussa. Näin vänrikki Paavo Helin kertoi ääninauhalle Kaunistosta talvisodan ajasta: ”Kaunisto oli hyvä mies. En tiedä ammattitaitoa, mutta K. ei hermostunut kovassakaan paikassa. Ja Hakanen (pataljoonan komentaja majuri Yrjö Hakanen) teki ainakin siinä viisaasti, että useimmiten, kun tilanne alkoi, H. alisti pataljoonan Kaunistolle. Kaunisto oli kuin pataljoonan isä. Hän oli se runko, jonka ympärille pojat henkisesti keskittyivät. Kun oli Kaunisto mukana, silloin luotettiin aina täydellisesti, että tässä jotain on tolkkuakin. Kaunistoon luotettiin paljon enemmän kuin pataljoonan komentajaan.”

Edelleen Susitaipaleen haastattelemana Kaunisto itse: ”Tuli sitten sana, että on annettu hyökkäyskäsky. (25. joulukuuta 1939) Me lähdimme siitä menemään. Minun sotapoikani hiihtivät niin jumalattoman lujaa, ja minä astmainen mies olin silloin jo viidenkymmenenkolmen ylitse niin enhän minä jaksanut sitä peliä. Minä menin kuorman päälle ja ajattelin että perhana, kyllä kai minä tästä vielä sotaan ehdin. Ei se sota semmonen ole, ettei sinne kerkiä. Ja niin sitä tultiin Valkealahti-nimiseen paikkaan. Sinne johti oikotie. Ja minä sanoin H:lle, että kiireesti yli. Nyt koko sakki, ettei mitään käskyäkään ehditä laatia muuta kuin perässä vain. Yksi jalkaväkikomppania siellä oli ja minun komppaniani. Taisi niitä siellä tiellä olla pidemmälläkin. Koko tie oli täynnä väkeä. Sitten tuli ilta, ja meidän olisi pitänyt siellä metsässä olla, niin minä tein hakokojun. Sillä yhdellä kirveellä se tehtiin ja vähän muitakin autettiin. Oli jumalattoman kylmä yö. Niitä hakokojuja oli määrä useampiakin tehdä. Mutta ei keritty.Ryssät rupesivat ampumaan kranaatinheittimillä, ja silloin se kojumme tyhjeni täysin. Ne menivät sinne metsään. Mutta minä tein valkean keskelle hakokorsua. Ehdittiin jo tuoda puita. Se oli melko iso, ja rupesin siinä lämmittelemään. Ajattelin, että ampukaa nyt mitä tahdotte. Kun kranaatinheittimillä ampuu, ei sitä tiedä, mihinkä se putoaa. Se putoaa niskaan, vaikka kuopassakin olisi. Siinä minä sitten olin ja vähän ajan perästä kurkistaa pari miestä ja sanoo, että täälläkös kapteeni vaan on? Minä sanoin, että täällä. Mitäs hätää täällä on? Tässä on paljon mukavampi lämmitellä. Eikä kulunut kauan, kun se hakokorsu tuli niin täyteen, että minä jouduin itse ihan syrjään, koska minä tahdoin päästää niitä poikia siihen, kun oli kylmä. Me olimme siinä sen yön, ja aamulla, minä en nyt enää oikein sitä muista minkä tähden mentiin siitä, mutta kumminkin oli semmoinen tilanne että me jatkoimme siitä Haapavaaraan.”

Ennen JR65:n lähtöä Oulusta Suomussalmelle Kaunisto oli vielä 1. pataljoonan komentaja, mutta syrjäytettiin välittömästi sen jälkeen kun hän kävi varsin suorasukaiseen tyyliin esikunnassa vaatimassa omansa ja kahden muun pataljoonan puolesta varustetäydennyksiä ajautuen sanaharkkaan majuri Hakasen kanssa.

Ylennykset ja kunniamerkit

Ylennykset		Kunniamerkit
Hilfsgewehrführer 31. toukokuuta 1917 Gewehrführer 28. lokakuuta 1917 Luutnantti 11. helmikuuta 1918 Kapteeni 16. toukokuuta 1919 Majuri 1940		Vapaudenristi 3. lk. Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Jääkärimerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi

Lähteet

Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
Paavo Susitaival: Ryhmä Susi talvisodassa