Jari Löfroos perusti Terra Patris Oy:n vuonna 1999[3] yhtiökumppaninsa kanssa.[4]
Yhtiön ensimmäinen ostos oli Maaselän Kone Haapajärveltä[4] vuonna 2002.[5] Haapajärvellä vuonna 1983 perustettu perheyritys toimi metalliteollisuudessa.[6]
Vuonna 2004 Laitilasta ostettiin vuonna 1977 perustettu Laitilan Rautarakenne.[7][8] Yhtiön olivat perustaneet veljekset Jari ja Jarmo Paavola. Yhtiön toimitusjohtaja Jari Paavolan seuraajana aloitti Matti Piela. Yhtiöllä oli 60 työntekijää ja sen liikevaihto oli noin 7 miljoonaa euroa.[8]
Vuonna 2007 Terra Patris osti kolmannen klapikoneiden valmistajan, Ylistaron Terästakomo Oy:n. Se työllisti 60 henkilöä ja valmisti Palax-klapikoneita. Yrityskaupan myötä yhtiön liikevaihdoksi tuli 40 miljoonaa euroa. Konsernin klapikone-brändit toimivat itsenäisesti.[7]
Vuonna 2020 Terra Patris yhdisti klapikoneita valmistaneet yhtiönsä. TP Silva muodostui Japa-tuotteita valmistaneesta Laitilan Rautarakenteesta, Palax-laitteita valmistaneesta Ylistaron Terästakomosta ja Hakki Pilke-tuotteisiin keskittyneestä Maaselän Koneesta. Japan valmistus siirrettiin Laitilasta Haapajärvelle. Yhtiö valmistaa myös rehunjakovaunuja.[2]
Tuotteita
Hakki Pilke
Hakki Pilkkeen -klapikoneita ostavat etenkin ammatilaiset. Viennin osuus tuotannosta on noin 80 prosenttia. Ammattisarjan lippulaivatuotteen nimi on 55 Pro. Nimensä mukaisesti se voi halkaista 55 senttiä paksun tukin kertapuskulla jopa 24 osaan. Käyttövoimanaan koneet käyttävät traktoreita tai sähköä, kombikoneilla käyttövoiman voi valita tarpeen mukaan traktorin tai sähkön välillä. Hakki Pilke valmistaa myös Raven-mallia.[2]
Japa
Japa-tuotemerkillä on valmistettu klapikoneita, pilkkojia, hydraulihalkaisijoita, puhdistusrumpuja, juontokouria, hiekoittimia ja rumpupuhdistimia. Vuonna 2007 tuotannosta meni vientiin noin 75 prosenttia.[8]
Palax
Palax-klapikoneita alettiin valmistaa Ylistaron Terästakomossa vuonna 1959.[9] Ensimmäiset tuotteet olivat sirkkeleitä. Nykyisin Palaxit on suunnattu ammattilaisten käyttöön, ja niitä kutsutaan "klapitehtaiksi". Niitä myydään pääosin Euroopassa. Vuoteen 2019 mennessä Palax-tuotteita oli valmistettu yhteensä 60 000.[10] Vuonna 2017 Palax valmisti toistakymmentä erikokoista klapikonetta.[9]
Tunnustuksia
TP Silva Oy:lle on myönnetty ISO 9001 laatusertifikaatti.[11]