Sven Gunnar Johannes Hildén (10. marraskuuta 1889 Helsinki – 1. joulukuuta 1934 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja ohjaaja.[1] Häntä pidetään Suomen teatterihistorian kuuluisimpana operettisankarina.
Elämä ja ura
Hildénin ura näyttelijänä alkoi Tampereen Työväen Teatterissa 17-vuotiaana. Seuraavana vuonna ura tyssähti teatterin talousvaikeuksiin, ja sen jälkeen Hildén työskenteli vuoden verran Suomen Höyrylaiva Oy:n konttorissa. Vuonna 1909 hänet kiinnitettiin Tampereen Teatteriin. Sieltä hän siirtyi synnyinkaupunkiinsa Helsinkiin Kansan Näyttämölle 1910-luvun puolivälissä. Hän ystävystyi uraansa merkittävästi vaikuttaneen teatterinjohtajan Mia Backmanin kanssa. Sisällissodan lähestyminen politisoi kuitenkin Kansan Näyttämöä, jonka vuoksi Hildén ja myös Backman siirtyivät Tampereelle.
Vuonna 1920 Hildén erotettiin Tampereen Teatterista, ja seuraavana vuonna hänestä tuli Suomen Kansallisteatterin näyttelijä. Syksyllä 1922 Hildén palasi Kansan Näyttämön riveihin. Sitä johti Mia Backman, jota usein syytettiin Sven Hildénin suosimisesta näyttelijävalinnoissa. Hildén näytteli pääroolin muun muassa Pirandellon näytelmässä Kustaa IV sekä Ernst Tollerin tragediassa Hinkemann. Helsingissä Hildén asui Backmanin alivuokralaisena Albertinkadulla.
Erityisen huomion sai Hildénin työskentely Eine Laineen kanssa. Heistä tuli kuuluisa näyttämöpari seitsemäksi vuodeksi. Suosikkiparin yhteisiä näytelmiä olivat muun muassa Rouva Suorasuu, Bajadeer ja Laitapuolella. 1920-luvulla operettitähti Hildén vieraili muun muassa Oulun Työväen Näyttämöllä. Vuosikymmenen lopulla hän siirtyi Viipurin Näyttämön apulaisohjaajaksi. Hän joutui eroamaan vuonna 1933 luottamuspulan takia ja kuoli seuraavana vuonna 45-vuotiaana.
Eine Laine kuvailee Hildéniä kirjassaan Pitkä päivä paistetta ja pilviä pitkäksi ja harteikkaaksi mieheksi, jolla oli erittäin pitkät jalat ja siniharmaat silmät. Hildén oli näyttämöllä toisinaan liiankin kiihkeä. Hän puristi eräässä operetissa Eine Lainetta ranteesta niin voimakkaasti, että tämän metallinen rannerengas murtui ja teki ihoon syvän haavan. Vastaavanlaisten ylikiihkeiden kohtausten jälkeen Hildénin työtoverit osasivat odottaa juomiskauden alkamista. Häntä ei näkynyt teatterilla pitkiin aikoihin, ja ohjelmistoa oli muutettava sen mukaisesti. Mia Backman oli kuitenkin pitkämielinen teatterinjohtaja. Töissä ollessaan Hildén pyrki korvaamaan hukatut viikot poikkeuksellisella paneutumisella työhön. Ulkoasustaan hän oli tarkka sekä näyttämöllä että sen ulkopuolella.
Sven Hildén näytteli muutamassa mykkäelokuvassa 1910- ja 1920-luvulla. Hänen ensiroolinsa valkokankaalla oli vuonna 1913 Lyyra Filmin 43-minuuttisessa mykkäelokuvassa Verettömät, jonka ohjasi Kaarle Halme. Muita ovat Suvinen satu (1925), Nuori luotsi (1927), ja lyhytelokuva Kesä (1915).[2]
Vuonna 1928 Hildén avioitui näyttelijä Aili Dagmar Kuutin kanssa.[1]
Teatterikiinnitykset
Filmografia
Lähteet
- Laine, Eine: Pitkä päivä paistetta ja pilviä, s. 147–154. Tammi, 1967.
- Koski, Pirkko: Hildén, Sven (1889–1934). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Viitteet
Aiheesta muualla
- Sven Hilden : Prinssi Radjamin kesämatkalta, Suomen Kuvalehti, 20.09.1924, nro 38, s. 18, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Sven Hilden : Prinssi Radjamin kesämatkalta. Autolla Bad Kissingen - Pforzheim, Suomen Kuvalehti, 27.09.1924, nro 39, s. 16, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Sven Hildén – suuri taiteilija, jossa yhtyy totuudenetsijä ja gentlemanni, Aamulehti, 2.4.1933, nro 89, s. 20, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
