Tyypillinen New Mexicon pueblokylä. Thomas Moranin maalaus vuodelta 1908.
Suuri pueblokapina oli nykyisen New Mexicon alueella asuneiden pueblo-intiaaneina tunnettujen heimojen monilta eri suunnilta tekemä samanaikainen hyökkäys Uutta-Espanjaa vastaan. Kansannousu tapahtui elokuussa 1680, ja se päättyi espanjalaisen kolonisaation hetkelliseen murskautumiseen.
Juan de Oñaten 1600-luvun alussa perustama espanjalainen siirtokunta kasvoi hitaasti. San Juan de los Caballeros nousi espanjalaisten ensimmäiseksi keskukseksi Rio Granden varrelle. Väestön lisääntyessä zuni-intiaanien alueella oleviin puebloihin alettiin rakentaa lähetysasemia ja kirkkoja. Espanjalaisen käytännön mukaan myös alueella asuvat ihmiset kuuluivat maan omistajalle. Tämän vuoksi zunit ja monet muut heimot alistettiin maaorjiksi. Espanjalaisten julma käytös pelotti intiaaneja ja aiheutti myös vihaa. Zunit surmasivat joitakin lähetyssaarnaajia, mutta Uuden-Espanjan kurinpidolliset toimet saivat muut intiaanit pysymään rauhallisina.[1]
Alueelle pohjoisesta tunkeutuneet intiaanit tekivät ryöstöretkiä paikallisten pueblokylien ja espanjalaisten keskuuteen. Hyökkääjiä alettiin kutsua zunien kielisellä nimellä apachu (apassi), joka tarkoitti ”vihollista”. Vuoden 1660 kuivuus, nälänhätä ja rutto pahensivat elämää puebloissa ja apassien iskut täydensivät tuhon. Uuden-Espanjan varakuningas vangitutti pueblojen uskonnollisia johtajia ”näiden ainaisen valittamisen” ja heidän harjoittamansa kachina-tanssin takia.[2] Tanssiin kuuluneet naamiot tuhottiin ja uskonnollisen rituaalin harjoittajat vangittiin. Useimmat tanssijat tuomittiin noituuden harjoittamisesta julkiseen ruoskimiseen Santa Fen torilla, ja osa tanssijoista sai hirttotuomion.[2] Eräs vangituista henkimiehistä, joka vapautettiin, oli tewa-intiaani Popé. Hän päätti kostaa paikallisten intiaanien kokemat nöyryytykset ja organisoi kapinan alistajiaan vastaan.[1]
Kapina
Popé valmisteli huolellisesti hankettaan espanjalaisia vastaan. Kesällä 1680 hänen sanomansa tulevasta kansannoususta kulki etelään ja länteen kaikkien pueblojen asukkaille kuten hopeille, zuneille ja taoseille. Myös moniin paikallisiin ryöstöretkiin osallistuneet apassit saivat tiedon Popén suunnitelmasta. Ensimmäisen kerran elämässään pueblot muodostivat yhtenäisen poliittisen yksikön. Kielellisistä eroavaisuuksistaan ja pitkistä etäisyyksistä huolimatta yhteistyö toimi tarkasti eri suunnilta kohdistettujen samanaikaisten hyökkäysten muodossa. Osa espanjalaisista oli muualla Popén soturien tunkeutuessa heidän asutuksilleen. Yksi pueblo toisensa jälkeen liittyi hyökkääjien joukkoon. Kaukaisemmatkin intiaaniyhteisöt yhtyivät kapinaan ja tuhosivat haciendat ja lähetysasemat. Kuolleet papit koottiin kirkkojen alttareille ja poltettiin intiaanien tanssiessa perinteisiä tanssejaan, jotka Uuden-Espanjan papisto oli kieltänyt.[3]
Elokuun puolivälissä 1680 kapinalliset piirittivät Santa Fen. Kaupungin noin tuhat asukasta eivät kyenneet torjumaan hyökkääjien ylivoimaa, vaan pakenivat etelään ja pysähtyivät vasta nykyisen El Pason kohdalla. Kaikki espanjalaisten asumukset ja heidän omaisuutensa pueblojen alueilla tuhottiin.[3] Kansannousussa menehtyi arviolta 400–500 henkeä eli noin viidennes espanjalaista.[3][4] Espanjalaiset arvioivat kapinoivia intiaaneja olleen noin 2 500.[2] Kristinuskoon kastettujen intiaanien saama väärä usko pestiin pois rituaalisesti yuccan mehulla.[5] Espanjalaiset yrittivät valloittaa menettämänsä alueet takaisin seuraavien vuosien aikana. Nykyisen Albuquerquen seuduilla käydyt kolme taistelua vuosina 1681–1682 päättyivät intiaanien voittoon.[5]
Kapinan jälkeen
Vaikka kapina ja niitä seuranneet puolustustaistelut olivat selkeitä voittoja puebloille, he eivät kyenneet hyödyntämään saamaansa etua. Espanjalaisten poissaolo lisäsi apassien ja navajojen ryöstöretkiä New Mexicossa ja pueblot eivät pystyneet vastaamaan vihollistensa toistuviin hyökkäyksiin. Suuret määrät Uuden-Espanjan siirtokunnalta jääneitä hevosia joutui apassien haltuun tai kulkeutui pohjoisimpien tasankojen heimoille.[6]
Popén saavuttama ihailu ja kansansuosio kääntyivät nopeaan laskuun. Hän järjesti kurituksia niille, jotka puhuivat espanjaa, olivat ottaneet espanjalaisen nimen tai käyttivät näiden jälkeenjättämiä työvälineitä kuten auraa.[4] Nämä hänessä ilmenneet autoritaariset piirteet, jotka oli omittu espanjalaisilta, vieraannuttivat kansan hänestä. Taos-, keres- ja pecos-intiaanien kylät säilyivät Popélle uskollisina, mutta muut jokilaaksossa asuvat pueblot eivät taipuneet hänen kasvavan diktatuurinsa alle, ja vahva pueblojen liitto hajosi keskinäisiin sotiin.[7][4]
Pueblointiaaneja Popén patsaan edustalla Ohkay Owingehissa, New Mexicossa 2005.
Pohjois-Amerikan itäosien valloituksesta kiinnostunut Uusi Ranska harkitsi 1600-luvun lopulla myös New Mexicon uudelleenasuttamista. Ehtiäkseen ennen ranskalaisia espanjalaiset lähettivät 1692 asialle Diego Francisco de Vargasin johtaman sotajoukon, joka pohjoisempaa tuotujen intiaaniliittolaistensa tukemana tunkeutui El Pasoon ja nujersi siellä olevien pueblojen vastarinnan.[8]
Eteläisempien Rio Granden pueblojen asukkaat etsivät turvapaikkaa vuoristoisilta seuduilta lännessä ja ennakoivat Don Diegon joukkojen hyökkäykset. Vargas jatkoi matkaansa 12 vuotta aiemmin tuhotun Santa Fen seuduille, jossa heitä odotti tuhat puebloista paennutta intiaania. Näiden vastustus ei riittänyt espanjalaisten karkotukseen. Santa Festä tuli uudelleen New Mexicon pääkaupunki, ja pueblot joutuivat alistumaan samanlaiseen kohteluun, josta olivat onnistuneet kapinoimaan itsensä vapaaksi. Uuden Santa Fen rakentamisessa kiinnitettiin myös erityistä huomiota kaupungin turvallisuuteen ja sen puolustukseen liittyviin seikkoihin mahdollisten uusien pueblo-kapinoiden varalle.[9]
Lähteet
Henriksson, Markus: Alkuperäiset amerikkalaiset. Gaudeamus, 1986. ISBN 951-662-385-9.
Virrankoski, Pentti: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994. ISBN 951-717-788-7.
Waldman, Carl: Atlas of The North American Indian. Facts On File Publications, 1985. ISBN 0-87196-850-9.
