Susen Tiedtke (s. 23. tammikuuta 1969 Itä-Berliini, Itä-Saksa) on saksalainen kaksiin olympiakisoihin osallistunut pituushyppääjä.
Vuoden 1992 olympialaisissa Tiedtke oli viides ja vuoden 2000 olympialaisissa kahdeksas. Yleisurheilun sisäratojen maailmanmestaruuskilpailuissa Tiedtke sai vuonna 1993 hopeaa ja vuonna 1995 pronssia.[1]
Doping
Vuonna 1995 Tiedtke jäi kiinni Oral-Turinabolin käytöstä doping-testissä päivää hallimaailmanmestaruuskilpailusuorituksensa jälkeen. Kilpailuissa häntä ei ollut testattu.[1][2] Hän sai neljän vuoden kilpailukiellon, joka kuitenkin muutettiin Saksan lakien mukaisesti kahdeksi vuodeksi.[3]
Telinevoimistelu-ura
Tiedtken laji oli aluksi telinevoimistelu. Hän oli maansa mestari puomilla 13-vuotiaana vuonna 1982, ja hänen oli tarkoitus osallistua vuoden 1984 olympialaisiin, mutta ne jäivät väliin sosialististen maiden olympiaboikotin vuoksi.[4]
Yksityiselämä
Myös Tiedtken vanhemmat ovat olleet yleisurheilijoita: isä-Jürgen seiväshyppääjä ja äiti-Ingrid (ent. Schneider) Itä-Saksaa 200 metrillä vuoden 1966 Euroopan-mestaruuskilpailuissa edustanut juoksija.[4] Setä-Manfred edusti Itä-Saksaa vuoden 1968 olympialaisissa kymmenottelussa.[5] Susen Tiedtke oli vuodesta 1993 vuoteen 1998 naimisissa pituushyppääjä Joe Greenen kanssa ja käytti sukunimeä Tiedtke-Greene. Vuodesta 2005 hän on ollut naimisissa tennispelaaja Hendrik Dreekmannin kanssa.[6]
Muuta
Sekä Joe Greenen että Susen Tiedtken managerina on toiminut suomalainen Jukka Härkönen.[7]
Lähteet