Susanna Snellman (s. 1. lokakuuta 1976 tai 1977[1][2]) on suomalainen näyttelijä, ääninäyttelijä, juontaja ja kulttuurituottaja.[3][4][5]
Hän on esiintynyt muun muassa televisiosarjoissa Modernit miehet, Ei Haukku haavaa tee ja Salatut elämät.
Hänen yksi tunnetuimmista näyttelijäntöistään lienee Birgitta Virolaisen rooli Iltalehden nettisarjassa Kämppikset vuodelta 2014. Hän on esiintynyt samana vuonna myös Lahden Pelicansin televisiomainoksessa, joka kuvattiin Päijät-Hämeen keskussairaalan teho-osastolla.[6] Lisäksi hän on näytellyt Merenneidot-esityksessä Teatteri Toivossa keväällä 2018.[7]
Snellman työskentelee Helsingin kaupungin viestinnän ja työkulttuurin johtavana asiantuntijana, jossa hän on juontanut ja toimittanut kaupungin sisäiseen käyttöön tehtyjä TyöllisyysTV- ja Työllisyysradio-lähetyksiä[8] syksystä 2023 lähtien.[2][4][9] Hän on juontanut myös aiempia Helsingin kaupungille tehtyjä lähetyksiä.[10]
Kaupungilla työskennellessään hän on kehittänyt virtuaaliohjaaja Helvin, johon on itse tehnyt myös spiikkauksia. Niitä hän on tehnyt myös muun muassa Alma Medialle.[11][12]
Hänellä on myös oma improvisaation keinoin toteutettu hahmo Helmi-Simpukka, joka on kiertänyt erilaisissa kunta-alan tapahtumissa peilaten käsiteltyjä teemoja.[13]
Susanna on tehnyt omaa musiikkiaan Soundcloudiin nimellä Susie in the stars.[14]
Filmografia
Elokuvat
Vuosi
|
Elokuva / TV-elokuva / Lyhytelokuva
|
Rooli
|
2012
|
Nöyryydestä
|
Nainen lavan takana
|
2017
|
Cosmic Legacy
|
Sally
|
2023
|
Jahti[11]
|
|
Televisio- ja nettisarjat
Ääniroolit
Yksityiselämä
Susannalla on kolme lasta, joista yksi on näyttelijä Milo Snellman. Lisäksi Susannalla on myös kaksi lastenlasta ja kaksi veljeä. Hänen äitinsä on sairaanhoitaja-logoterapeutti Miia Salonen[18][2] ja hänen isänsä on kultaajamestari Raimo Snellman, joka kuuluu samaan sukuhaaraan kuin J. V. Snellman.[19][20]
Lähteet
Aiheesta muualla