Länsisuomenkarjaa Tampereella. Taustalla kirjavampi itäsuomenlehmä.
Suomenkarja on yhteisnimitys kolmelle läheistä sukua olevalle suomalaisperäiselle nautakarjarodulle. Suomenkarjaa käytetään pääosin liha-ja lypsykarjana, mutta joitakin yksilöitä pidetään myös kotieläinpihoilla ja lemmikkeinä. Suomenkarjan rodut eroavat toisistaan erityisesti väriltään mutta myös tuotokseltaanselvennä. Yhteisiä piirteitä ovat pieni koko ja nupous eli sarvettomuus. Länsisuomalaiset ovat hiukan muita suurempia, itäsuomalaiset taas kaikista siroimpia.
Suomenkarja on sopeutunut Suomen oloihin paremmin kuin mitkään muut nautarodut. Se pärjää hyvin metsälaitumella. Maidon rasva- ja valkuaispitoisuudet ovat muita rotuja korkeammat. Suomenkarjalla on myös kestävä rakenne ja hyvä hedelmällisyys. Rotujen maidontuotanto on muita lypsyrotuja alhaisempi, minkä vuoksi suomenkarjaa ei käytetä paljoa. Ongelmia saattavat tuottaa myös alkuperäisroduille tyypillinen utelias ja omapäinen käytös. Pidemmälle jalostetuista maidontuottajaroduista poiketen suomenkarjan lehmät eivät ruokintaa lisätessä niinkään tuota enempää maitoa, vaan lihovat.
Erityisesti länsisuomenkarjan maidosta on löydetty tavallista korkeampia oligosakkaridipitoisuuksia, jolla voi olla terveysvaikutuksia.[1][2]
Rodut
Suomenkarjaa on kolme tyyppiä: itäsuomenkarja eli ISK, pohjoissuomenkarja eli PSK ja länsisuomenkarja eli LSK, jotka kaikki ovat uhanalaisia.[3] Vuonna 2021 suomenkarjan lehmiä oli arviolta noin 3800.[3] Näistä runsaslypsyisin on länsisuomenkarja, jonka kanta on kymmenessä vuodessa vähentynyt viidesosaan, noin tuhanteen yksilöön.[4] Itäsuomenkarja on noussut yleisimmäksi roduksi[3]. Pohjoissuomenkarjaa on vähiten, alle 900 yksilöä.[3][5]
Taiteilija Miina Äkkijyrkkä tunnetttin suomenkarjan puolestapuhujana ja erityisesti itäsuomenkarjan kasvattajana ja suurena ystävänä.
Jalostus
Suomenkarjan jalostuksessa on monia ongelmia. Rodut ovat verrattain nuoria, ja erillisten kantakirjojen perustamisenkin jälkeen jalostus oli pienimuotoista. Toisen maailmansodan jälkeen Suomeen alettiin tuoda yhä enemmän muita, pidemmälle jalostettuja rotuja, ja suomenkarjan kannat pienenivät rajusti: vuonna 1960 tarkkailukarjoissa oli vielä liki 60 000[6] lehmää, vuonna 1970 enää 7 000[6], ja vuonna 2005 vain 2 500[6] lehmää. Kantojen pienenemisen lisäksi jalostukseen on vaikuttanut se, että noihin aikoihin käytettiin hanakasti tiettyjä harvoja sonneja, minkä seurauksena nykyään on vaikeaa löytää esimerkiksi länsisuomenkarjan eläintä, jonka suvussa ei esiintyisi 1960-luvulla vaikuttanut sonni Opari SSS 13088. [6] Suurimmat ongelmat suomenkarjan jalostuksessa ovatkin liittyneet jo pitkään kannan pienuuteen ja korkeaan sukusiitosasteeseen. Sukusiitostilannetta on osaltaan pahentanut yksityisten karjankasvattajien pyrkimys käyttää lehmilleen parhaita indeksiarvostelutuloksia saaneiden sonnien siementä[6].
Länsisuomenkarjassa voidaan harjoittaa ainakin jonkinasteista jalostavaa kasvatusta ja pyrkiä esimerkiksi suurempiin eläimiin ja maitotuotoksiin ja parempaan luonteeseen, mutta uhanalaisten itäsuomen- ja pohjoissuomenkarjan jalostuksessa on käytännössä keskityttävä pelkästään säilyttämään mahdollisimman monipuolinen geenivalikoima.selvennä
