Suomen silta syntyi Koidulan innosta suomalaisten ja virolaisten yhteisiin juuriin ja näiden kansojen yhteyden kasvattamiseen. Suomen silta mainitaan Kalevipoegin VI ja X lauluissa, mutta Koidulan lyriikassa se esiintyy käsitteenä ensimmäisen kerran runossa "Kätt veel korra – lahkumme" (Vielä kerran kättä – lähdetään). Runo valmistui C. G. Swanin ja J. R. Aspelinin lähtiäisrunoksi näiden vierailtua laulujuhlilla Virossa vuonna 1869. Suomi-teema jatkui Koidulan runoissa, kun hän kävi vuonna 1871 vierailulla Helsingissä, jossa hän tapasi suomalaisia kulttuurihenkilöitä, kuten esimerkiksi Elias Lönnrotin. Matkalta kertyi useita runoja, joissa Suomi esiintyy tavalla ja toisella. Suomen silta -runon synty liittyi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 50-vuotispäiviin vuonna 1881. Tuolloin Matthias Johann Eisen pyysi Koidulalta apua juhla-antologiaansa Eesti luuletused (Viron runoja). Tätä varten Koidula kirjoitti varsin lyhyessä ajassa sikermänsä Suomen silta, josta tuli hänen uransa loppuvaiheen keskeisimpiä saavutuksia.[3]
Rakenne
Suomen silta koostuu neljästä osasta. Sen alkuruno Unenägu (Uni) kuvailee unen näkymää, jossa Suomen ja Viron "isänmaita" yhdistää silta. Toisen runon kertosäkeessä kehotetaan kohottamaan Suomen silta, ja kolmannessa (Mälestused, Muistot) Koidula kuvailee Suomen kaipuuta. Päätösrunossa Soome sild Koidula jäljittelee kansallis- tai maakuntalaulujen hymnimäistä ja korkeavireistä sävyä. Suomen silta tarttui sittemmin fraasiksi juhlapuheissa ja heimotyön iskusanaksi.[3]
Lähteet
↑Silja Vuorikuru: Rakkaudesta runoon ja Viroon. Kanava, 4/2019, s. 58–60. Otavamedia.
