Palveluspuku on puolustusvoimien sotilaspuku, jota käytetään sisä- ja ulkopalveluksessa. Maavoimien univormu oli vuosina 1918–1991 väriltään harmaa, teräksenharmaa eli kenttäharmaa. Ilmavoimilla ja merivoimilla on ollut omat siniset ja mustat sotilaspukunsa.

Talvisodassa suomalaiset käyttivät suojavärinä valkoista lumipukua, jota voi pitää myös ensimmäisenä maastopukuna. Ensimmäinen varsinainen maastopuku oli m/62, jossa oli kolmivärinen maastokuvio ja jota käytettiin kenttäolosuhteissa. Kasarmioloissa käytettiin m/65 kenttäharmaata univormua lomapukuna, palveluspukuna ja työpukuna sen mukaan, miten kulunut univormu oli. Myöhemmin m/65-puku korvattiin niin ikään harmaalla m/83:lla. Maastopukuna on käytetty m/62:n jälkeen m/91:tä ja nykyään m/05:ttä.

Itsenäisen Suomen ensimmäinen univormu ei ollut kovin yhtenäinen, ja se toteutui lähinnä paperilla. Sekä punaiset että valkoiset kävivät sisällissodan niissä vaatteissa ja varusteissa, mitä sattui olemaan. Kenraali Mannerheim antoi määräyksen valkoisen armeijan univormusta jo helmikuussa 1918. Käytännössä se tarkoitti, että talonpoikien käyttämä luonnonharmaa sarkapuku sai virallisen univormun aseman. Määräyksen mukaan asetakin ja housujen oli oltava luonnollisen harmaata, ruskeasävyistä sarkaa.^[1][2]

Pukua m/18 täsmennettiin ja täydennettiin 1919, joten uutta univormua voi pitää jo omana mallinaan. Se oli Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema, mutta sekään ei ollut kovin laajassa käytössä.^[3][4] Siihen tehtiin muutoksia useita kertoja vielä seuraavankin vuoden puolella, joten sekä m/18:aa että m/19:ää voidaan pitää vain siirtymävaiheena ennen vuoden 1922 mallia.^[5] Jo m/19:ään kuuluivat leijonanapit ja sinivalkoinen kokardi. Kaikkeen venäläiseen haluttiin tehdä pesäero, ja siksi maassa olevia Venäjän sotaväen vaatteita ja varusteita ei aseita lukuun ottamatta juuri hyödynnetty. Esimerkiksi Suomessa Venäjää varten valmistettuja m/17-kypäriä ei haluttu käyttää, vaan 1919 Saksasta hankittiin 75 000 ns. sarvikypärää, jotka olivat koulutuskäytössä 1960-luvulle asti.^[6]

M/22 muistutti paljon edellisiä malleja, mutta väriksi määriteltiin teräksenharmaa. Tämä "armeijan harmaa" säilyi maavoimien univormun värinä aina 1990-luvulle saakka. Vartalonmyötäisessä takissa oli kaksinkertainen n. 7 cm korkea ja tummanharmaa kaulus ja 9 cm korkeat, tummanharmaa hihansuut. Edessä oli kuusi nappia yhdessä rivissä, lisäksi taskunkansissa oli leijonanapit. Taskut olivat upseereilla ulkopuoliset ja läpälliset, aliupseereilla ja miehistöllä oli vain helmataskut, nekin sisäpuoliset, niin että vain taskunkansi näkyi. Takin helma ulottui takamuksen päälle. Housut olivat samaa sarkakangasta kuin takki, mutta tummanharmaat, malliltaan saapashousut tai suorat housut.^[7][8][9] Univormujen yhdenmukaisuutta lisäsi se, että puvut valmistettiin samassa paikassa, vasta perustetussa Valtion Pukutehtaassa. Aiemmin sotilaspukuja oli valmistettu yksityisissä ompelimoissa sekä vankiloissa, ja niissä oli ollut suuriakin eroja.^[10]

Muista puolustusvoimien puvuista poiketen m/27 oli väriltään ruskeaa sarkaa, ohjesäännön mukaan "ruskeanvihertävänharmaa". Malliltaan takki muistutti saksalaista asetakkia, väri taas viittasi 1920-luvulla ulkopolitiikassa vallalla olleeseen englantilaissuuntaukseen. Siinä oli piilonapitus ja hyvin leveä, laskeutuva kaulus. Rintataskuissa oli laskokset keskellä ja kansi suljettiin leijonanapeilla. Sivutaskuissa ei ollut laskoksia, ja kaksikärkisessä taskunkannessa oli kaksi nappia. Hihansuissa oli kalvosimet ja kolme nappia. Takissa oli samaa kangasta oleva sisäinen vyö, joka oli selkäpuolella näkyvissä. Napit olivat himmeän pronssinväriset. Samalla otettiin käyttöön myös pitkä sarkainen päällystakki eli mantteli. Housut olivat samaa ruskeaa kangasta. Saappaat, kengät ja vyö olivat ruskeat. Asepuku otettiin käyttöön myös suojeluskunnissa. Aliupseereiden arvomerkkikulmat olivat olkaimissa, upseereiden ruusut ja kaluunanauhat kauluksessa. Miehistön vyönsolki oli sama kuin vanhempi m/22.^[11] Upseereilla oli myös vapaaehtoisena pukineena avokauluksinen "kevyt takki", jonka kanssa pidettiin kauluspaitaa ja solmiota, mikä korosti puvun siviilimäistä tyyliä.^[12][10][11]

Takki m/27 oli leikkaukseltaan väljempi ja kenttäolosuhteissa mukavampi kuin vanha m/22, ja siksi sitä käytettiin paljon vielä m/36:n kanssa rinnakkain. Ruskea väri muistutti kuitenkin liikaa puna-armeijan pukuja, joten sen käyttöä jouduttiin sota-aikana rajoittamaan.^[13]

Merivoimien univormusta oli annettu vain ylimalkaisia ohjeita, ennen kuin ne määriteltiin täsmällisemmin yhdessä maavoimien univormujen kanssa 1919. Tämä pukumalli toimi myös myöhemmän, vuonna 1930 annetun virkapukuohjesäännön pohjana. Aliupseereiden ja miehistön pusero oli avokauluksinen, tummansinisestä villakankaasta valmistettu merimiespusero. Isoa irtokaulusta kiersi kolme valkoista nauhaa. Puseron alla käytettiin valkoista paitaa, jossa oli sininen kaulusnauha. Upseereilla oli tummansinisestä verkakankaasta tehty kaksirivinen takki eli kavaiji. Taskut olivat sisäpuoliset, napit kullanväriset ankkurinapit. Suoralahkeiset housut olivat sekä upseereilla että miehistöllä samaa kangasta kuin yläosa. Pukineisiin ei tehty merkittäviä muutoksia vuoden 1930 virkapukuohjesäännössä.^[14] Suuri osa pukineista on käytössä edelleen merivoimien upseereiden palveluspuvussa (esim. koppalakki, turkislakki, kaivaijitakki ja päällystakki m/30) ja valkoisessa hellepuvussa.^[15]

1930-luvulla Saksa nousi voimakkaasti sotilasmahtina. Suurin osa uuden asepukutoimikunnan jäsenistä oli jääkäriupseereita, jotka olivat saaneet koulutuksensa Saksassa. Myös uuden suomalaisen univormun malliksi otettiin Saksan Wehrmachtin asepuku. Takki ja housut olivat edelleen harmaata sarkaa, upseereilla yleisesti diagonaalikangasta. Yksirivisessä takissa oli kuusi isoa leijonanappia, taskunkansissa pienemmät leijonanapit. Kaulus kiinnitettiin hakasilla. Taskut olivat päälleommellut: rintataskuissa oli laskokset, suuret helmataskut olivat sileät. M/36:ssa otettiin käyttöön myös uudenlaiset aselajiväriset arvomerkit. Samanlaiset kauluslaatat ovat käytössä edelleen upseereiden palveluspuvussa m/58.

Asetakin lisäksi käytössä oli ohuemmasta, vaaleanharmaasta kankaasta ommeltu kesäpusero. Talvisodassa käytettiin vielä jonkin verran vanhempaa m/27:ää, mutta jatkosodassa koko armeija pystyttiin varustamaan sarkatakilla m/36 tai ainakin kesäpuserolla. Välirauhan tultua kenttäarmeijasta kotiutetut miehet saivat asepuvun mukaansa, joten kesäpuseroita ja asetakkeja (joista arvomerkit ja muut tunnukset oli poistettu) näkyi kaduilla sodan jälkeen kaikkialla. Sodanjälkeisen resurssipulan vuoksi m/36 pysyi varusmiesten käytössä aina 1960-luvulle saakka.^[12]

Kenttälakki m/36 oli samaa harmaata villakangasta tai sarkaa kuin asetakki. Siinä oli kangaslippa ja edestä kahdella leijonanapilla kiinnitetyt kaksinkertaiset käänteet, jotka sai laskettua alas korvien ja niskan suojaksi. Etusauman yläosassa oli kokardi (vuodesta 1939 lähtien päällystön lakissa käytettiin leijonakokardia, miehistöllä sinivalkoista kokardia). Samantapaisia "jääkärimallisia" lakkeja oli käytetty jo sisällissodassa, ja myös kenttälakki m/27 oli hyvin samantyyppinen. Kenttälakki oli tarkoitettu alkuaan ympärivuotiseen käyttöön, mutta 1939 otettiin käyttöön kenttäkelpoisempi ja lämpimämpi turkislakki.^[16]

1939 vahvistettiin käyttöön myös kevyempi kesälakki. Se oli soikea venelakki eli "suikka", ja se oli valmistettu harmaasta, ohuemmasta kankaasta kuin asepuku tai kenttälakki. Etusauman yläosaan kiinnitettiin kokardi. Aluksi kesälakkiin ei kuulunut leukahihnaa muuten kuin ratsuväellä, kenttätykistöllä ja polkupyöräjoukoilla, mutta vuodesta 1941 lähtien muidenkin joukkojen kesälakkiin kuului napeilla kiinnitetty harmaa nahkahihna. Hihna kulki lakin edessä, mutta ratsastavissa joukoissa oli tapana, että hihnaa pidettiin lakin päällä. Kesälakki oli sota-aikana päällystön vapaaehtoinen pukine, mutta sodan jälkeen siitä tuli osa myös miehistön lomapukua.^[16]

Sekä kenttälakki m/36 että turkislakki m/39 ovat pysyneet Puolustuvoimien käytössä 2000-luvulle saakka. Vuoden 2000 Sotilas- ja virkapukuohjesäännössä ne kuuluivat varusmiesten kenttä- ja palveluspukuun^[17]. Puolustusvoimien sotilaspukumääräysten mukaan turkislakki ja kesälakki m/39 ovat edelleen kantahenkilökunnan käytössä.^[18]

Ilmavoimien sininen toimistopuku.

Syksyllä 1953 otettiin joissakin varuskunnissa kokeilukäyttöön uusi kenttäpuku. Siihen kuului lyhythelmainen takki (pusero), reisitaskulliset housut, molemmat ruskeaa sarkaa, sekä khakinvärinen kauluspaita. Puvun esikuvana oli selvästi brittiläinen Battledress väriä myöten.^{[19] [20]}

Avokauluksinen takki muistutti paljolti m/36:ta, mutta siinä on avokaulus. Takki on yksirivinen, edessä on neljä leijonanappia. Kannellisissa rintataskuissa on laskokset ja pienet leijonanapit. Myös sivutaskut ovat ulkopuoliset ja kannelliset mutta ilman laskoksia.

Pääartikkeli: M62-maastokuvio

Kaksipuolinen maastopuku, jota oli alun perin tarkoitus käyttää sarkapuvun päällä. Puvun toisella puolella oli vihreä-ruskea kesämaastokuvio, toiselta puolelta puku oli valkoinen. Valkoisella puolella kankaan läpi näkyi heikosti kesämaastokuviota, joten se naamioi taistelijan hyvin lumiseen maastoon. Molemmilla puolilla oli myös takissa yksi rintatasku ja helmatasku sekä housuissa yksi reisitasku. Käännettävän puvun esikuvana olivat toisesta maailmansodasta saksalaisten erilaiset kääntömaastopuvut. M/62 on yksi viimeisistä maailman kääntömaastopuvuista.

Kesällä 1965 otettiin käyttöön uusi, m/53-kokeilupuvun mallinen, mutta harmaa sotilaspuku. Kenttäpuku oli sarkaa, loma-/palveluspuku edustavampaa teryleeniä. Maavoimilla m/65 oli harmaa, merivoimilla sinimusta ja ilmavoimilla teräksensininen. Takki eli pusero oli lyhythelmainen, niin että liepeiden asemesta siinä oli vain leveä vyötärökaistale. Takissa oli piilonapitus ja isot, kannelliset rintataskut leijonanapeilla sekä olkaimet eli epoletit. Hihansuissa oli kalvosimet ja kolme leijonanappia. Kaulus voitiin pitää kenttäpalveluksessa ylös asti kiinni napitettuna. Kantahenkilökunta käytti puseron kanssa vaaleanharmaata kauluspaitaa ja tummanharmaata solmiota. Vuodesta 1971 varusmiehet saivat aselajivärisen lomakaulahuivin. Päähineenä käytettiin hieman uudistettua vanhaa kenttälakkia m/36. Housuissa oli nappikiinnitteiset reisitaskut ja alaspäin kapenevat lahkeet. Lahkeensuissa oli napeilla kiinnitettävät lenkit, jotta lahkeet pysyisivät saappaissa. Palveluksessa käytettiin saappaita, lomapuvussa puolikenkiä.^[21]

Uuden kenttäpuvun myötä vanhat m/36-pukineet poistettiin käytöstä lopullisesti. Vähitellen myös vanhat saksalaismalliset kypärät tekivät tilaa uudelle kotimaiselle teräskypärälle m/61.

Samanmalliset takit eli "puserot" otettiin käyttöön hieman myöhemmin myös palokunnissa, poliisissa ja postissa. Palokunnissa ne ovat käytössä edelleen.

Uusi kenttäpuku muistutti paljolti m/65:tä: takki oli piilonapitettu ja lyhythelmainen pusero, ja siinä oli kannelliset rintataskut sekä olkaimet. Puku oli maavoimilla harmaa, ilmavoimilla teräksensininen ja merivoimilla sinimusta, kuten M/65. Rintataskuissa oli laskokset, kuten kantahenkilökunnan takissa M/58. M/83:ssa ei käytetty sarkaa vaan kevyempää villasekoitekangasta. Housut olivat suoralahkeiset eikä niissä ollut reisitaskuja. Housut oli tarkoitettu käytettäväksi puolikenkien tai varsikenkien kanssa, mutta ulkopalveluksessa käytettiin myös kumi- tai nahkasaappaita.^[22]

Palveluksessa kaulus oli yleensä ylös asti napitettu. Lomapuvussa kaulus oli avonainen ja alla pidettiin paitapuseroa M/83 ja tummaa solmiota. Käyttöön otettiin myös villapusero M/83, jossa oli kangasvahvikkeet kyynärpäissä ja olkapäissä sekä olkaimet.^[22] M/83 on edelleen kantahenkilökunnalla kevyenä palveluspukuna.^[23]

Vuoden 1991 sotilaspuku-uudistuksessa miehistön puvuissa luovuttiin kokonaan harmaasta ja siirryttiin maastokuvioon sekä vihreään. Kahden erillisen pukukerran (kenttäpuku-maastopuku ja lomapuku) käytöstä siirryttiin nyt ns. yksipukujärjestelmään. Tämä tarkoitti sitä että varusmiehet käyttivät samaa vaatetta sekä palveluspukuna että lomapukuna. Käytännössä yksipukujärjestelmä ei toteutunut heti, sillä varusmiehet käyttivät palveluksessa vielä pitkään harmaita M/83- ja M/65-kenttäpukuja: vielä vuoden 2000 Sotilas- ja virkapukuohjesäännössä M/91 on määrätty varusmiehille vain ulosmeno- ja paraatipuvuksi.^[24]

M/91 oli monipuolinen taistelijan puku, joka antoi suojaa taisteluaineilta ja jopa sirpaleilta, piti lämpöä ja oli silti hengittävä. Kankaasta oli 65 % puuvillaa ja 35 % polyesteriä. Kuviointi oli lähellä aiempaa m/62-maastokuviota, mutta ruskean sävyä oli lisätty ja vihreää vähennetty. Puku sai värinsä vuoksi lempinimen kurkkusalaatti. Myös vanha harmaa turkislakki vaihtui uudistuksessa vihreäksi ja maastokuvioiduksi.^[25] Samassa yhteydessä otettiin käyttöön vihreät t-paita, poolopaita, paitapusero (kauluspaita) ja villapusero. Arvomerkit olivat takin kauluksessa (nykyisessä M05-puvussa ne ovat rinnassa). Ulosmeno- ja paraatipuvussa käytettiin vasemmanpuoleisessa hihassa kansallisuustunnuksena Suomen lippua, sen alla joukko-osastomerkkiä ja koulutushaaramerkkiä, kuten nykyäänkin. T-paidassa ja poolopaidassa arvomerkki oli vasemmassa hihassa, paitapuserossa ja villapuserossa taas aselajivärisissä epoleteissa.^[24]

Maastopuvun takissa on edessä vetoketjukiinnitys, joka on painonapeilla kiinnitettävän peitelistan alla. Takissa on rullakaulus (kauluksessa myös arvomerkit) ja neljä vetoketjutaskua: rintataskujen vetoketjut ovat pystyssä, jotta niitä voisi käyttää myös taisteluvyön kanssa. Sivutaskut ovat ulkopuoliset, ja niidenkin vetoketju on hieman vino. Vyötäröllä ja helmassa on kuminauhakiristys ja hihansuissa tarranauhakiristys. Maastopuvun kanssa käytettiin varsikenkiä tai kumisaappaita.

Kantahenkilökunnan palveluspukuna ja kevyenä palveluspukuna erityisesti edustustehtävissä säilyivät edelleen myös harmaat m/83 ja m/58.

Hellepuku M/01 oli maastopukua M/91 vastaava, mutta ohuemmasta kankaasta valmistettu puku, jota käytettiin eri rauhanturvaoperaatioissa.

Hellepuku M/04 oli Puolustuvoimien ensimmäinen digitaalikuvioitu maastopuku. Se on käytössä kriisinhallintatehtävissä ja Utin jääkärirykmentissä. Sitä on valmistettu sekä aavikkokuviolla M/04 että metsämaastokuviolla M/05.

Pääartikkeli: M05-maastokuvio

Nykyisin käytössä oleva maastopuku on leikkaukseltaan ja malliltaan paljolti samanlainen kuin aiempi M/91, mutta sen kuosina on uusi M05-maastokuvio. Pukukokonaisuuteen kuuluu maastosuojavaatetuksen lisäksi myös uudenlainen päällysvaatetus eli sadepuku, pakkaspuku ja lumipuku M/05. Vanhat varsikengät M/91 vaihtuivat myös uudempiin. Monet M/91-kokonaisuuden pukineet, kuten alusvaatteet, välivaatteet, paitapusero ja villapusero, ovat käytössä edelleen.^[24][26]

Arvomerkit siirrettiin kauluksesta rintaan vetoketjun vasemmalle puolelle. Suomen lippu, aselajiväripohjainen joukko-osastotunnus sekä koulutushaaramerkki säilyivät M/91:n malliin vasemmassa hihassa.

Pääartikkeli: Nordic Combat Uniform

Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Norjan puolustusvoimien yhteishankkeen tarkoituksena on hankkia kaikille maille yhteinen taisteluasu, Nordic Combat Uniform (NCU). Pukuun ei ole tarkoitus suunnitella uutta maastokuviota, vaan jokainen maa tulee käyttämään puvussaan omaa kuviotaan. Suomessa vanhempi M05-puku jää edelleen varusmiesten loma- ja paraatipuvuksi.^[27][28] Yhteishanke koskee vain taistelijan pukua, ja muut taistelijan varusteet, kuten päähineet, jalkineet ja taisteluliivit ovat kaikilla mailla omat. Talvikaudella 2019–2020 tehtiin Suomessa talviolosuhteiden kenttäkokeet neljän eri valmistajan tarjoamilla puvuilla.^[29] Vuoden 2022 alussa asukokonaisuuden valmistajaksi valittiin norjalainen Oskar Pedersen AS. Ensimmäiset NCU-asut on määrä ottaa käyttöön osallistujamaissa vuoden 2023 aikana. NCU-hanke on osa pohjoismaiden NORDEFCO-puolustusyhteistyötä.^[30]

• Sotilas- ja virkapuvut puolustusvoimissa^{[vanhentunut linkki]}
• Military Tunics Of Finland 1918-1945 (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)