Suomen melonta- ja soutuliiton (lyh. SMSL, ruots.Finlands Paddling och Roddförbund rf) tarkoituksena on ylläpitää ja edistää melontaa ja soutua kilpa- ja huippu-urheiluna, kunto- ja harrasteliikuntana sekä niihin liittyvää kansalaistoimintaa, edistää väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä tukea lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä lajiensa avulla.
Lisäksi liiton tarkoituksena on liikunnan avulla edistää tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta sekä tukea kulttuurien monimuotoisuutta ja luonnon kestävää kehitystä. Liiton toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin perusteet.
SMSL toimii Suomessa toimivien melonta- ja soutuyhteisöjen keskusjärjestönä ja yhdyssiteenä, sekä niiden henkilöjäsenten yleisten ja yhteisten etujen valvojana, jotka näiden sääntöjen edellyttämin tavoin edistävät melontaa ja soutua Suomessa.
Liitto on Suomen Olympiakomitean, kansainvälisen kanoottiliiton (International Canoe Federation, ICF) sekä kansainvälisen soutuliiton (Fédération Internationale des Sociétés d’Aviron, FISA) jäsen.[1]
Talous
Suomen melonta- ja soutuliitto on saanut vuosina 2018–2023 Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustusta liikuntaa edistävien järjestöjen toimintaan yhteensä noin 2 495 505 euroa. Vuosittainen tuki on ollut vuodesta 2023 lähtien 400 000 euroa.[2]