Sulo Ilmari Sinivuori (28. tammikuuta 1906 Janakkala – 18. helmikuuta 1967) oli suomalainen yrittäjä ja yritysjohtaja, joka sai teollisuusneuvoksen arvonimen.^[1]

Sinivuoren vanhemmat olivat tehdastyöntekijä, muurari, tilanomistaja Kustaa Enok Sinivuori, aiemmin Stenberg, ja Iida Maria Palander ja puolisot 1931–1947 Irja Ilona Leino ja vuodesta 1947 Aino Helena Virtanen. Sinivuori kävi keskikoulun ja meni töihin Tervakoski-yhtiön konepajalle. Vuonna 1924 hän siirtyi sieltä Helsinkiin valtionrautateiden palvelukseen ja opiskeli työn ohessa sekä Kalliolan vapaaopistossa että Helsingin teknillisessä koulussa. Jyväskylään hän muutti 1931, teknikoksi Valtion Kivääritehtaalle. Sinivuori perusti 1934 itse saman alan yrityksen, Konepaja Mikron, valmistamaan työkaluja, aseita, koneita ja koneenosia. Sota-aikana hän suoritti asepalveluksensa oman yrityksensä johtajana, joka muuttui osakeyhtiöksi 1945. Sinivuori luopui yrityksensä johtajuudesta vuosiksi 1947–1950, työskennellessään Ruotsissa, ja keskittyi takaisin palattuaan yrityksessään työkalujen valmistukseen. Hän osallistui aktiivisesti paitsi alansa yhteistyöhön, myös metalliteollisuuden standardointiin, ja hänet tunnettiin sekä yrityksensä henkilöstön hyvinvoinnin kehittäjänä että merkittävänä lahjoittajana. Hän oli Jyväskylän kaupunginvaltuuston jäsen 1957–1964. Teollisuusneuvoksen arvon Sinivuori sai 1957.^[1][2] Sinivuoren kuoltua helmikuussa 1967 hänen pahasti velkaantunut yrityksensä ajautui kuitenkin konkurssiin jo seuraavassa kuussa ja Suolahdessa ollut noin 250 työntekijän tehdas suljettiin.^[3]

Myös Sulo Sinivuoren veli, rakennusmestari Antti Sinivuori, sai teollisuusneuvoksen arvonimen.^[4]