Suljetut ovet (ransk. Huis Clos) on Jean-Paul Sartren kirjoittama ranskalainen näytelmä, joka esitettiin ensimmäisen kerran Pariisissa vuonna 1941 Vieux-Colombierin teatterissa. Teoksen ranskankielinen nimi on oikeusterminologiaa ja se merkitsee oikeustapauksen käsittelyä suljetuin ovin. Englanninkielisissä käännöksissä teoksesta on käytetty mm. nimiä Closed Doors, No Exit ja Behind Closed Doors. Näytelmässä käsitellään eksistentiaalifilosofian perusteemoja.
Sartren näytelmä kuvaa kolmen vastikään kuolleen ihmisen kohtaamista pienessä huoneessa, jossa he joutuvat viettämään ikuisuuden. Teoksen on oletettu sijoittuvan helvettiin. Kiduttavaksi tätä paikkaa eivät tee tulikivet, vaan toiset ihmiset ja teoksen tunnettu sitaatti kuuluukin "helvetti on toiset ihmiset" (l'enfer, c'est les autres). Sartren näytelmä sai ilmestyttyään kriitikoilta ylistävät arvostelut ja siitä on tehty myöhemmin useita erilaisia elokuvaversioita. Näytelmän on suomentanut dramaturgi ja ohjaaja Marja Rankkala.
Näytelmän henkilöhahmot ja juoni
Sartren näytelmän kolmen päähenkilöä ovat syntinen Garcon, viettelevä Ineste ja lapsenmurhaaja Estelle. Kukaan näytelmän hahmoista ei aluksi halua myöntää, miksi he ovat joutuneet kuolemansa jälkeen Helvettiin ja he valehtelevat toisilleen. Gargon valehtelee, että hänet teloitettiin pasifistina ja Estelle väittää että hänen kohdallaan kyse on virheestä. Ineste vaatii että heidän kaikkien tulisi lopettaa valehteleminen ja myöntää todelliset rikoksensa.
Lopulta näytelmän henkilöt päättävät tunnustaa rikoksensa. Tunnustus ei kuitenkaan paranna henkilöiden kommunikaatiota, vaan he ärsyttävät edelleen toisiaan. Näytelmän henkilöt ovat pakotettuja olemaan toistensa katseen alla, tuomittavana teoistaan eivätkä he pysty pakenemaan mihinkään. Näin näytelmän henkilöhahmot jatkavat kuolemansa jälkeen sitä, mitä he tekivät ennen kuolemaansa eivätkä kykene kohtaamaan toisia ihmisiä.
Lähteet