Stéfanos Ntoúskos (kreik. Στέφανος Ντούσκος, s. 29. maaliskuuta 1997 Ioánnina) on kreikkalainen soutaja, yksikkösoudun olympiavoittaja. Hän on pituudeltaan 186-senttimetrinen.[1]
Ntoúskos sijoittui Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 kuudenneksi kevyessä perämiehettömässä nelosessa.[1][2] Hän voitti yksikön kultaa vuonna 2021 järjestetyissä Tokion olympialaisissa yli sekunnin erolla hopeamitalisti Kjetil Borsciin.[3]
MM-kilpailuissa Ntoúskos on ollut yksikössä neljäs vuonna 2023 ja kuudes vuonna 2022.[2]
Ntoúskos on saavuttanut EM-kilpailujen yksikössä hopeaa vuosina 2022, 2023 ja 2024 sekä sijoittunut neljänneksi 2021 ja viidenneksi 2020. Lisäksi hän on sijoittunut EM-kilpailujen pariairokaksikossa neljänneksi 2018 sekä kevyessä pariairokaksikossa kuudenneksi 2015.[2]
Ntoúskos saavutti alle 23-vuotiaiden MM-kilpailuissa kevyessä perämiehettömässä kaksikossa hopeaa vuonna 2016 ja pronssia 2015. Yksikössä hän sai hopeaa 2019.[2]
Ntoúskos oli olympiatulen ensimmäinen kantaja sen lähtiessä huhtikuussa 2024 Kreikasta kohti Pariisin olympialaisia.[4][5]
Lähteet
Aiheesta muualla