Stone Temple Pilots on vuoden 1987 tienoilla perustettu yhdysvaltalainen rock-yhtye, jonka perustajajäsenet ovat Scott Weiland (laulu) ja Robert DeLeo (basso). Myöhemmin mukaan liittyivät rumpali Eric Kretz ja Robertin veli Dean DeLeo (kitara). Vaikka yhtye yleensä lokeroidaan grunge- tai alternative rock -kategoriaan, on yhtyeen levyillä paljon vaikutteita 1960– ja 70-luvun glam rockista, punkista, popista, metallista ja jopa bossa novasta, ja yhtyeen albumit ovat tyylillisesti varsin omanlaisiaan kokonaisuuksia. Vuoteen 2003 mennessä Stone Temple Pilotsin levyjä oli myyty maailmanlaajuisesti lähes 40 miljoonaa. Yhtyeen singlekappaleista 16 on yltänyt Billboardin Top 10 -rocklistalle, niistä kahdeksan on ollut listaykkösiä. Yhtyeen menestyskappaleita ovat mm. "Plush", "Sex Type Thing", "Creep", "Vasoline", "Interstate Love Song", "Big Bang Baby", "Trippin' on a Hole in a Paper Heart", "Sour Girl", "Days of the Week" sekä "Between the Lines".
Laulajana toiminut Scott Weiland sai julkisuutta päihde- ja huumeongelmiensa vuoksi 90-luvun puolivälistä alkaen. Hän sai potkut yhtyeestä maaliskuussa 2013. Toukokuussa hänen tilalleen otettiin väliaikaiseksi laulajaksi Linkin Parkin laulaja Chester Bennington.[1] Marraskuussa 2015 hänen ilmoitettiin jättäneen Stone Temple Pilotsin keskittyäkseen Linkin Parkiin.[2] Weiland kuoli 3. joulukuuta 2015.[3]
Vuonna 1992 yhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa nimeltään Core. USA:n albumilistalla albumi oli parhaimmillaan kolmantena. Ensimmäinen single oli nopeatempoinen ja aggressiivinen "Sex Type Thing", joka herätti jo kiinnostusta. Suurimmaksi hitiksi osoittautui "Plush", joka nousi USA:n singlelistan ykköseksi ja toi myöhemmin yhtyeelle myös arvostetun Grammy-palkinnon. Tarttuvasta riffistään ja melodiastaan tunnettu kappale äänitettiin myös akustisena versiona. Myös singlet "Creep" ja "Wicked Garden" menestyivät. Yhtye ei silti yleisesti ollut kriitikoiden mieleen. Noihin aikoihin USA:n koillisrannikolla Seattlessa syntyneen grunge-rockin suosio oli huipussaan, ja Stone Temple Pilotsia syytettiin joidenkin grunge-yhtyeen, etenkin Nirvanan ja Pearl Jamin tyylillisestä kopioimisesta.
Purple (1994–1995)
Purple konserttikiertue lippu, 1994
Yhtye julkaisi vuonna 1994 toisen albuminsa Purplen, joka pysyi USA:n listaykkösenä useita viikkoja.[4] Albumin kappaleet "Interstate Love Song", "Big Empty" ja "Vasoline" olivat suurimmat hitit. "Interstate Love Song" vietti tuolloin ennätykselliset 15 viikkoa USA:n singlelistan kärjessä. Musiikillisesti yhtye ammensi vaikutteita niin 70-luvun southern rockista kuin punkista, kuten on kuultavissa kappaleessa "Unglued". Albumilla julkaistiin yhtyeen ensimmäinen kokonaan akustinen kappale, "Pretty Penny". Loppuraidalla "Kitchenware & Candybars" kuultiin mahtipontista jousisoittoa ja "Lounge Fly" oli lähellä psykedeelistä rockia. Kaiken kaikkiaan ensilevyn suoraviivaisuus ja räväkkyys oli vaihtunut värikkäämpään, kitarasoolopainotteisempaan soittoon ja Scott Weilandin sanoitukset olivat yhä henkilökohtaisempia. Ensilevyn jälkeisiin esiintymisiin verrattuna yhtye konsertoi huomattavasti vähemmän, ja syyksi huhuttiin Weilandin kasvavaa huumeongelmaa.
Vuoden 1995 toukokuussa Scott Weiland pidätettiin ja hänen hallustaan löydettiin kokaiinia ja heroiinia. Weiland sai vuoden ehdollisen tuomion.
Tiny Music... Songs From The Vatican Gift Shop (1996–1998)
Vuonna 1996 julkaistiin yhtyeen kolmas albumi Tiny Music... Songs From The Vatican Gift Shop. Levy oli kriitikoiden mieleen,lähde? mutta sitä myytiin vähemmän kuin yhtyeen edellisiä albumeita. Syynä oli vähäinen keikkailu ja tosiasia, että brittipop alkoi viedä tilaa grungelta valtavirrassa. Kolmas levy nauhoitettiin vuokratussa kartanossa perinteisen studion sijaan, mikä on havaittavissa myös levyllä. Yhtye hyödynsi eri huoneiden akustiikkaa ja halusi muutenkin, että levy kuulostaisi "pienemmältä" – niin kuin jo albumin nimi paljastaa. Siinä missä edellinen levy "Purple" kuulosti monipuolisemmalta kuin edeltäjänsä, oli "Tiny Music" täynnä 60- ja 70-luvun glam ja psychedelic rock -vaikutteita. Ensimmäinen single, Rolling Stonesia mukaileva "Big Bang Baby" oli singlelistojen ykkösenä, ja kappaleen korni musiikkivideo herätti huomiota. "Lady Picture Show" taas on verrattavissa The Beatlesin myöhäiseen tuotantoon. Myös punkhenkeä riitti kontrastiksi varsinkin kappaleissa "Tumble In The Rough" ja "Trippin' On a Hole In a Paper Heart". Scott Weilandin huumeidenhuuruinen mielentila kuului myös laulussa.
Vuonna 1997 yhtyeen muut jäsenet kyllästyivät Weilandin jatkuvaan huumesekoiluun, ja hän saikin tilapäisesti potkut. Uusi yhtye, "Talk Show", perustettiin, ja se julkaisi ainoaksi jääneen nimikkoalbuminsa myöhemmin samana vuonna. Levy ei menestynyt, ja myöhemmin basisti Robert DeLeo myönsi, että jotain puuttui "ja se jokin oli Scott".lähde? Scott Weiland julkaisi alkuvuodesta 1998 ensimmäisen sooloalbuminsa 12 Bar Blues. Vaikka nimi viittasi bluesiin, oli levyn äänimaailma kaikkea muuta. Outoja instrumenttikokeiluja ja sämpläystä täynnä oleva levy ei ollut kaupallinen menestys, mutta Weilandia kiitettiin siitä, että ainakin levy kuulosti omaperäiseltä. Kappaleista "Barbarella" oli pienoinen hitti. Weiland itse kuvaili levyä "narkoottiseksi seikkailuksi", joka aika ajoin kuuluikin raa'assa laulamisessa.
Lopulta Stone Temple Pilots kuitenkin palasi yhteen.
No. 4 (1999–2000)
Vuonna 1999 julkaistiin yhtyeen neljäs albumi No. 4. Samana vuonna Scott Weiland joutui vuodeksi vankilaan rikottuaan ehdollisen tuomionsa ehtoja. Tuomiostaan hän istui kuitenkin vain viisi kuukautta. Sillä aikaa No. 4 julkaistiin. Levyn musiikki oli edeltäjäänsä suoraviivaisempaa ja jossain määrin palasi juurille. Singlet "Down" ja "Sour Girl" menestyivät. Levyllä kuultiin paljon hard rockia ja peräti heavyä, kuten esikoislevyllä Core. Vastapainon tälle antoivat popmaiset kappaleet, kuten "Sour Girl" ja "Church on Tuesday", kun taas "Glide" oli tyyliltään psykedeelistä rockia.
Vankilassa Weiland raitistui, ja hänen vapauduttuaan Stone Temple Pilots lähti kesällä 2000 kiertueelle, jolla oli mukana muun muassa Red Hot Chili Peppers.
Shangri-La Dee Da – Thank You (2001–2003)
Vuonna 2001 yhtye julkaisi Shangri-La Dee Da -albumin. Kaupallisesti albumi menestyi kehnosti, eikä single "Days of the Week" menestynyt kovinkaan hyvin. Vaikka se saikin enimmäkseen hyvää kritiikkiä, oli levyn turhankin puhdas ja popmainen sointu useissa kappaleissa monille faneille liian kevyttä. Loppuvuodesta 2002 yhtyeen jäsenten välit huonontuivat. Erään konsertin jälkeen Scott Weiland ja Dean DeLeo tappelivat rajusti,selvennä minkä jälkeen yhtye ilmoitti jäävänsä määrittämättömälle tauolle.
Kokoelmalevy Thank You, joka sisälsi yhden uuden kappaleen, "All In The Suit That You Wear", julkaistiin loppuvuodesta 2003.
Paluu yhteen ja Stone Temple Pilots (2008 -)
Scott Weiland sai pestin Velvet Revolverin laulajana ja lauloi yhtyeessä alkuvuoteen 2008 saakka. DeLeon veljekset soittivat hetken Army of Anyone -yhtyeessä, jonka laulajana toimi Filter-yhtyeestä tuttu Richard Patrick. Yhtye julkaisi vain yhden albumin.
Stone Temple Pilots palasi yhteen 7. huhtikuuta 2008, vain viikko sen jälkeen, kun Weiland oli soittanut viimeisen keikkansa Velvet Revolverin kanssa. Myöhemmin on tullut haastatteluissa ilmi, että Dean DeLeo oli jo 2007 puhunut Weilandille paluusta ja että Stone Temple Pilotsille oli kysyntää ainakin kiertueen merkeissä. Yhtye viettikin suurimman osan vuodesta 2008 USA:n kiertueella ja soitti myös jonkin verran vuonna 2009. Scott Weiland julkaisi syksyllä 2008 toisen sooloalbuminsa Happy In Galoshes.
Yhtye aloitti kuudennen albuminsa työstämisen vuoden 2009 puolivälissä. Toukokuun 19. päivä 2010 Stone Temple Pilots esiintyi televisiossa David Lettermanin show’ssa kymmenen vuoden tauon jälkeen ja esitti uuden kappaleen "Between the Lines", josta oli tuleva pian julkaistavan albumin ensimmäinen single. Albumi sai nimekseen Stone Temple Pilots, ja se julkaistiin 25. toukokuuta 2010. Levy nousi USA:ssa Billboard 200 -myyntilistalla suoraan sijalle #2.
Myöhemmin vuonna 2010 ja vuoden 2011 puolella yhtye kiersi soittamassa muun muassa Aasiassa sekä Australiassa, jossa Sydneyn ja Melbournen keikat olivat loppuunmyytyjä. Alkusyksystä 2011 yhtye joutui perumaan kiertueensa viimeiset esiintymiset, koska laulaja Scott Weilandin äänihuulet olivat rasittuneet pahoin ja vaurioiden välttämiseksi lääkäri kehotti häntä pitämään taukoa laulamisesta.
Syksyllä 2012 tuli kuluneeksi 20 vuotta Stone Temple Pilotsin ensialbumin Core julkaisusta, minkä kunniaksi yhtye lähti kiertueelle. Vuonna 2017 yhtyeen laulajaksi tuli Jeff Gutt.[5]
.jpg)
