Stewart Houston (s. 20. elokuuta 1949) on skotlantilainen jalkapallovalmentaja ja entinen puolustaja.
Ura pelaajana
Rangersin juniorikoulussa kannuksensa hankkinut Houston aloitti ammattilaisuransa Chelseassa 1967. Hän edusti 19 vuotta kestäneellä peliurallaan myös Brentford FC:tä, Manchester Unitedia, Sheffield Unitedia ja Colchester Unitedia. Parhaiten Houston muistetaan ManU-vuosiltaan 1973–1980, jolloin hän pelasi 250 ottelua seuran paidassa.
Skotlannin maajoukkueessa Houston pelasi uransa aikana vain yhden maaottelun. Hän lopetti peliuransa vuonna 1986.
Meriitit pelaajana
Ura valmentajana
Houston aloitti valmennusuransa George Grahamin apulaisvalmentajana Arsenalissa 1990–1995. Hän nousi Tykkimiesten päävalmentajaksi helmikuussa 1995 Grahamin potkujen jälkeen ja luotsasi seuraa kauden loppuun saakka. Houston johdatti Arsenalin Cup-voittajien Cupin finaaliin, jossa Real Zaragoza vei kuitenkin voiton Nayimin jatkoaikamaalilla.
Bruce Riochin tultua Arsenalin peräsimeen kesällä 1995 Houston jatkoi seuran apuvalmentajana. Rioch sai potkut juuri ennen kauden 1996–97 alkua ja Houston nousi jälleen päävalmentajaksi. Houstonin piti toimia päävalmentajan syyskuun loppuun saakka, jolloin Arsène Wenger tulisi seuraan. Houston kuitenkin erosi syyskuun puolivälissä ja siirtyi Queens Park Rangersin päävalmentajaksi.
Houstonin johdolla QPR:n piti palata nopeasti takaisin valioliigaan. Joukkue ei kuitenkaan menestynyt toivotulla tavalla ja seura jäi 1.divisioonassa yhdeksänneksi kaudella 1996–97. Houston sai kuitenkin jatkaa tehtävässään, mutta potkut olivat edessä marraskuussa 1997, kun QPR oli vajonnut divisioonan putoamiskamppailuun.
Houston palasi valmennustehtäviin 1998 ja toimi George Grahamin apulaisvalmentajana Tottenham Hotspurissa maaliskuuhun 2001 saakka.
Meriitit valmentajana