Stephen John Fry (s. 24. elokuuta 1957 Hampstead, Lontoo) on brittiläinen koomikko, näyttelijä, kirjailija ja ohjaaja.
Fry on tunnettu erityisesti esiintymisistään aisaparinsa Hugh Laurien kanssa sarjoissa Kyllä Jeeves hoitaa, Musta kyy, Fry & Laurie. Fryn muita tunnettuja esiintymisiä ovat olleet televisiosarja Peter Kingdom sekä elokuvat Wilde ja V niin kuin verikosto. Vuosina 2003–2016 Fry isännöi BBC:n esittämää QI-nimistä visailuohjelmaa.[1]
Varhainen elämä
Fry syntyi Hampsteadissä vuonna 1957. Hänen isänsä oli englantilainen fyysikko ja keksijä Alan John Fry. Juutalaisen äidin Marianne Eve Fryn (os. Newman) vanhemmat olivat Isoon-Britanniaan vuonna 1927 muuttaneita unkarinjuutalaisia silloisen Tšekkoslovakian Šuranysta.[2]
Fry joutui alakouluikäisenä puheopetukseen, sillä hän puhui niin nopeasti ja epäselvästi, etteivät muut ymmärtäneet häntä. Hänellä oli koulussa vaikeuksia muun muassa jatkuvan näpistelyn, valehtelun ja homoseksuaalisuutensa vuoksi, ja hän sai koulussa säännöllisesti piiskaa. Opettajat kuitenkin myös tunnistivat hänen älykkyytensä ja kielellisen erityislahjakkuutensa. Fry oli jo hyvin nuoresta asti ahkera lukija ja esimerkiksi Arthur Conan Doylen, P. G. Wodehousen ja Oscar Wilden ihailija. Moninaisten ongelmiensa vuoksi hänet uhattiin toistuvasti erottaa Uppinghamin sisäoppilaitoksesta, mikä lopulta tapahtui hänen jäätyään palaamatta määräajassa Lontoon-matkalta Sherlock Holmes -klubin tapaamisesta. Hän yritti itsemurhaa 16-vuotiaana ja oli kolme kuukautta tutkintavankeudessa luottokorttivarkauksien takia karattuaan kotoa 17-vuotiaana.[3]
Opinnot
Saatuaan elämänsä järjestykseen Fry opiskeli Queen’s Collegessa Cambridgessa vuodesta 1979 alkaen ja tapasi Cambridge Footlights Dramatic Club -draamakerhossa tulevan näyttelijäkumppaninsa Hugh Laurien.[4]
Kirjallinen tuotanto
Vuonna 1980 Fry kirjoitti ensimmäisen näytelmänsä Latin! or Tobacco and Boys, joka palkittiin Edinburghin festivaaleilla. Hänen toinen näytelmänsä oli Me and My Girl (1984), joka sai Tony-ehdokkuuden vuonna 1987. Hän on kirjoittanut neljä romaania, kuten The Hippopotamus (1994, suom. Virtahepo, 2011), ja useita muita teoksia.[4]
Elokuva ja televisio
Valmistuttuaan Fry alkoi näytellä televisiokomedioissa yhdessä muun muassa Hugh Laurien kanssa. Ensimmäinen näistä oli Alfresco (1983–84), sitten Musta kyy (1986–1989), Fry & Laurie (1989–1995) ja Kyllä Jeeves hoitaa (1990–1993). Samaan aikaan Fry näytteli myös elokuvissa kuten The Good Father (1985) ja Peter's Friends (1992). Fryn ensimmäinen elokuvaohjaustyö oli Bright Young Things (2003).[5] 2000-luvulla hän on näytellyt useissa elokuvissa ja televisiosarjassa Peter Kingdom (2007–2009)[6]. Vuodesta 2003 alkaen Fry on isännöinyt BBC:n esittämää QI-visailuohjelmaa[1]. Fry on näytellyt myös psykiatria sarjassa Bones.
Kunnianosoitukset
Anglia Ruskin University palkitsi Fryn kunniatohtorin arvolla vuonna 2005.[7]
Yksityiselämä
Fry on kärsinyt kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, jonka hän toi avoimesti esille televisio-ohjelmassa Stephen Fry: The Secret Life of the Manic Depressive (2006). Frylla diagnosoitiin vuoden 2018 lopulla aggressiivinen eturauhassyöpä, joka leikattiin tammikuussa 2019.[8]
Fry on naimisissa kirjoittajana ja koomikkona työskentelevän Elliot Spencerin kanssa. Pari avioitui 17. tammikuuta 2015 Norfolkissa puolen vuoden seurustelun jälkeen.[9] Fryn elämänkumppani vuosina 1995–2010 oli Daniel Cohen.[5][10]
Fry on ateisti.[11]
Filmografia
- The Good Father, 1985
- Kourallinen tomua, 1988
- Kala nimeltä Wanda, 1988
- Peter's Friends, 1992
- Rakkauden yhtälö, 1994
- Wilde, 1997
- The Tichborne Claimant, 1998
- A Civil Action, 1998
- Whatever Happened to Harold Smith?, 1999
- Gosford Park, 2001
- The Discovery of Heaven, 2001
- Thunderpants – Sir Antony Silk, 2002
- Bright Young Things, 2003 (ohjaus)
- The Life and Death of Peter Sellers, 2004
- V niin kuin verikosto, 2005
- Linnunradan käsikirja liftareille, 2005 (kertojanääni)
- Tristram Shandy: Herrasmiehen paljastukset, 2006
- The Magic Flute, 2006 (kirjoittaja)
- Stormbreaker, 2006
- Tyttökoulu St. Trinian’s, 2007
- Eichmann, 2007
- House of Boys, 2009
- Ennen kuin ne häviävät, 2009 (luontodokumentti)
- Liisa Ihmemaassa, 2010 (ääni)
- Savannijengi, 2010 (ääni)
- Sherlock Holmes: A Game of Shadows, 2011
- Hobitti – Smaugin autioittama maa, 2013
- Hobitti – Viiden armeijan taistelu, 2014
- Liisan seikkailut peilimaailmassa, 2016 (ääni)
Valikoitu bibliografia
Teoksia:[4]
- More Fool Me, 2014 (omaelämäkerran kolmas osa)
- Fryn aikakirjat. (The Fry Chronicles, 2011). Suom. Titia Schuurman. Schildts & Söderströms, 2014. ISBN 9789515234186. (omaelämäkerran toinen osa)
- The Ode Less Travelled, 2005
- The Stars' Tennis Balls, 2000
- Koppava kloppi. (Moab is My Washpot, 1997) Suomentanut Titia Schuurman. Schildts, 2012. ISBN 9789515229786 (omaelämäkerran ensimmäinen osa)
- Making History, 1996
- Fry & Laurie: Bit No. 4, 1995
- Virtahepo. (The Hippopotamus, 1994) Suomentanut Titia Schuurman. Schildts, 2011. ISBN 978-951-50-2111-3
- The Liar, 1991
- A Bit More Fry & Laurie, 1991
- A Bit of Fry & Laurie, 1990
Lähteet
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Tieteilijät | |
---|
Taiteenala | |
---|
Henkilöt | |
---|
Muut | |
---|