Soul food sai nimensä vuonna 1964 mustan kulttuurin esiintulon aikaan suositusta soulmusiikista. Ruokaperinne oli syntynyt jo kauan tätä aiemmin Etelävaltioiden maaseudulla, jonka mustan väestön yksinkertainen ruokakulttuuri perustui mustien orjien vaatimattomaan ruokavalioon 1800-luvun alkupuoliskolla. Ruokakulttuuri levisi etelästä pohjoisiin osavaltioihin mustan väestön muuttoliikkeen myötä.[2]