Sotapojan heilat on Aarne Tarkaksen ohjaama ja käsikirjoittama suomalainen sotilasfarssi vuodelta 1958.
Juoni
Elokuva alkaa ja päättyy alokkaiden simputuskohtauksella. Jälkimmäisellä kerralla siitä pitävät huolen uudet ryhmänjohtajat, jotka elokuvan alussa olivat itse simputettavia alokkaita.
Alokas Esko Puustisella (Pöysti) on sata kirjeystävää, tällä hän varmistaa saavansa päivittäin postia kasarmille. Hän on myös kertonut jokaiselle syntymäajakseen eri päivän ja saa näin kirjeystäviltään päivittäin syntymäpäiväkakkua. Alokastoverit Kervinen ja Toivo päättävät tehdä Puustiselle jäynän ja kutsuvat kaikki kirjeystävät yhtä aikaa varuskuntaan häntä tapaamaan. Myös toinen elokuvan päähenkilöistä, Tommi Rinteen esittämä alokas Matti Kervinen, joutuu kiipeliin. Palatessaan puntikselta hän menettää vaatteensa uituaan ensin salmen ylitse varuskunta-alueelle ja pudottettuaan kiireessä vaatemytyn rannalle, josta kiertovartio ne ottaa talteen. Pohtiessaan, miten selvityisi tilanteesta, Kervinen kohtaa kirjeystäviään metsään pakosalle lähteneen Puustisen. Kervinen tunnustaa osallisuutensa jäynään, mutta Puustinen ei kanna kaunaa, sillä hän oli jo ollut aikeissa lopettaa kirjeenvaihtotouhut.
Näyttelijät
Julkaisu
Ensi-ilta oli Helsingissä 15. elokuuta 1958 Rexissä ja Tuulensuussa. Elokuva oli viimeinen Fennada-Filmin seitsemän sotilasfarssin sarjasta. Sarja päättyi, vaikka Sotapojan heilat oli vuoden 1958 kolmanneksi katsotuin kotimainen elokuva.[1] Aarne Tarkas kyllä tarjosi Fennadalle Vatsa sisään, rinta ulos! -käsikirjoitusta seuraavana keväänä, mutta Fennadan johtaja Mauno Mäkelä torjui sen. Suomen Filmiteollisuus sen sijaan tarttui tarjoukseen, Tarkaksen ohjaamana siitä tuli vuoden 1959 paras yleisömenestys.[2] Sotapojan heilat julkaistiin vuonna 2004 neljän elokuvan dvd:nä Fennadan sotaelokuvat.
Vastaanotto
Monissa aikalaisarvioissa elokuvan vastaanotto oli suopea, vaikka lajityyppiin yleisesti suhtauduttiin varauksella. Ossi Kastell (Kauppalehti) kirjoitti: ”Suomalaiseksi sotilasfarssiksi Sotapojan heilat on harvinaisen luonteva, leveän kasarmihuumorin kyllästämä elokuva”.[3]
Toiset kuitenkin suhtautuivat kriittisesti, ja elokuva nähtiin vain armeijan propagandavälineenä, kuten Modest Savtschenko (Kansan Uutiset), joka epäili, että sotilasfarssien perimmäinen tarkoitus ”on – – nuorisomme totuttaminen ajatukseen, että sotapalvelus on loppujen lopuksi aika hauska velvollisuus”. Heikki Eteläpää (Ilta-Sanomat) piti elokuvan moraalista viestiä kyseenalaisena: ”Ns. moraaliltaan Sotapojan heilat haiskahtaa vähän kyseenalaiselta, se tuntuu tahtovan sanoa, että AUK:ssa mukavan lupsakoistakin sotamiehistä tulee järjestään mitä kostonhaluisimpia ja pikkumaisimpia korpraaleja.”[3]
Kriitikko Arto Pajukallion mukaan elokuva tuuletti sotilasfarssin lajityyppiä.[4] Sitä on luonnehdittu myös suomalaiseksi sotilasfarssiksi hauskimmillaan.[5] Hyvien näyttelijöiden lisäksi myös käsikirjoituksessa on yllättävää nokkeluutta.[6]
Lähteet
Aiheesta muualla
