Slovenian käsipallomaajoukkue edustaa Sloveniaa käsipallon miesten maajoukkuekilpailuissa. Sitä hallinnoi Slovenian käsipalloliitto.
Slovenia on selviytynyt neljä kertaa olympialaisten käsipalloturnaukseen. Sydneyssä 2000 se sijoittui alkulohkossaan neljänneksi selviytyen puolivälieräotteluun, jonka hävisi Venäjälle 22–33.[1] Ateenassa 2004 Slovenia jäi alkulohkossaan kuudenneksi eli viimeiseksi.[2] Rio de Janeirossa 2016 Slovenia sijoittui alkulohkossaan toiseksi, mutta hävisi puolivälieräottelussa tulevalle olympiavoittajalle Tanskalle 30–37. Lopullisessa rankingissa se sijoittui kuudenneksi.[3] Pariisissa 2024 Slovenia sijoittui neljänneksi. Se oli kuuden joukkueen alkulohkossaan toinen ja voitti puolivälierissä Norjan 33–28 mutta hävisi välierissä Tanskalle 30–31 ja pronssiottelussa Espanjalle 22–23.[4]
EM-kilpailuissa Slovenia sai kotikisoissaan 2004 hopeaa. Voitettuaan alkulohkonsa se sijoittui jatkolohkossa toiseksi. Välieräottelussa Slovenia voitti Kroatian 27–25, mutta hävisi Ljubljanassa pelatussa loppuottelussa Saksalle 25–30.[5]
MM-kilpailuissa Slovenia on saavuttanut parhaimmillaan pronssia 2017. Hävittyään välierässä Ranskalle 25–31 se kukisti pronssiottelussa Kroatian 31–30.[6] Vuoden 2013 MM-kilpailuissa Slovenia sijoittui neljänneksi.
Sijoitukset arvoturnauksissa
Olympialaiset
MM-kilpailut
- 1995 - 17.–20. [7]
- 2001 - 17. [7]
- 2003 - 11. [7]
- 2005 - 12. [7]
- 2007 - kymmenes [8]
- 2013 - neljäs
- 2015 - kahdeksas
- 2017 - pronssia
- 2021 - yhdeksäs
- 2023 - kymmenes
EM-kilpailut
- 1994 - kymmenes [7]
- 1996 - 11. [7]
- 2000 - viides [7]
- 2002 - 12. [7]
- 2004 - hopeaa [7]
- 2006 - kahdeksas [7]
- 2008 - kymmenes [9]
- 2010 - 11.
- 2012 - kuudes
- 2016 - 14.
- 2018 - kahdeksas
- 2020 - neljäs [10]
- 2022 - 16.
- 2024 - kuudes [11]
Lähteet
Aiheesta muualla