Skardu (urduksi سکردو, Skardū) on kaupunki kiistellyn Kashmirin alueen Pakistaniin kuuluvalla Gilgit-Baltistanissa (aiemmin nimellä Pohjoisalueet). Se on Baltistanin alueen merkittävin kaupunki ja Skardun hallintoalueen pääkaupunki. Vuoden 1998 väestönlaskennassa kaupungissa asui 26 023 asukasta.[1]
Skardu sijaitsee vuorten ympäröimässä 10 kilometriä leveässä ja 40 kilometriä pitkässä laaksossa Indus-joen ja Shigar-joen yhtymäkohdassa. Kaupunki on lähellä Karakorumin vuoristoa.
Laakso ja vuoret vaikuttavat Skardun ilmastoon siten, että kesät ja talvet tavallista viileämpiä. Talvisin Skardu voi olla runsaan lumen takia eristyksissä.
Suuri osa turisteista, retkeilijöistä ja vuorikiipeilijöistä kulkevat Skardun kautta. Toinen vastaava kaupunki Gilgit-Baltistanissa on Gilgit.
Lähteet