Sixteen oli JYP Entertainmentin tositelevisio-ohjelma, jossa kilpailijoista valittiin Twice-yhtyeen jäsenet.[2]
JYP Entertainmentin johtaja Park Jin-young ilmoitti helmikuussa 2015, että yhtiön tulevan yhtyeen jäsenet valittaisiin televisio-ohjelman Sixteen kautta.[3] Ennen ohjelman alkua kilpailijat paljastettiin ja tuottaja Kim Jeong-beom kertoi, että yleisön mielipide otettaisiin huomioon.[3] Ohjelman nimi viittaa sen kuuteentoista kilpailijaan, joista seitsemän valittaisiin uuteen yhtyeeseen.[3] Ohjelmassa kilpailijat jaetaan kahteen ryhmään: pääryhmään (major) ja alaryhmään (minor) edeltävän viikon suorituksen perusteella.[3] Yksi kilpailija alaryhmästä pudotettaisiin kilpailusta.[3] Ohjelmassa otettaisiin huomioon myös muut tähden vetovoimaan vaikuttavat ominaisuudet laulun ja tanssin lisäksi kuten näiden luovuuden ja persoonallisuuden.[3] Park Jin-young painotti tärkeimpinä ominaisuuksina rehellisyyttä, vilpittömyyttä ja vaatimattomuutta.[1]
Ohjelma alkoi 5. toukokuuta ja päättyi 7. heinäkuuta sisältäen kymmenen jaksoa.[4] Ohjelma päättyi Nayeonin, Sanan, Dahyunin, Tzuyun, Chaeyoungin, Minan, Jihyon, Jeongyeonin ja Momon voittoon sekä Twicen lopulliseen kokoonpanoon yhdeksänhenkisenä ryhmänä.[4][5]
Ohjelman jälkeen JYP pahoitteli, ettei ohjelman valintamenetelmästä kerrottu riittävän tarkasti.[6] Yhtyeeseen päätettiin lisätä kaksi jäsentä: yksi lisäjäsen yhtyeeseen valittiin pelkästään yleisön mielipiteen perusteella (Tzuyu) sekä yksi Park Jin-youngin henkilökohtaisen päätöksen perusteella (Momo).[6][7]
Lähteet
Aiheesta muualla